Artemis Fowl · #8 / 8

Artemis Fowl: Viimeinen vartija

Eoin Colfer

8.1 / 10
101 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Sidottu, kansipaperi.

TÄHÄNKÖ KAIKKI PÄÄTTYY?

Kohtalon täyttymys on käsillä. Hetkellä millä hyvänsä.

Mikään ei tunnu säikyttävän Artemista, nuorta rikollisneroa. Keijumaailmassa on kuitenkin eräs, joka on jo ennenkin saanut hänet tolaltaan: ilkeä tonttunainen Opal Koboi. Tällä kertaa Artemiksen perivihollinen on onnistunut herättämään kuolleista Fowlin sukutiluksille haudatut muinaiset keijusoturit. Niiden henget ryhtyvät riivaamaan myös Mylesiä ja Beckettiä, Artemiksen jo valmiiksi vilkkaita pikkuveljiä. Henget eivät tunnu myöskään tajuavan, että taistelu, jossa Oro Danulaisen johtamat berserkit saivat surmansa, päättyi jo 10 000 vuotta sitten.

Artemiksella on aikaa vain auringonnousuun asti. Siihen mennessä hänen tulee saattaa kuolleet keijut lopullisesti manan majoille ja vapauttaa berserkkiarmeijaan värvätyt veljet henkien otteesta. Vain sen takia, että yksi mielipuolinen tonttu haluaa maailman valtiattareksi, ihmiskuntaa uhkaa ennennäkemätön Harmageddon…

Eoin Colfer – Irlannin satusaaren ikioma fantasiavelho – heittää Viimeisessä vartijassa huikeat hyvästit Artemis Fowl -menestyssarjalleen!

Julkaistu
8.10.2012 (WSOY)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Crim
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  2. Kuunsirppi
    lisäsi kirjan omistettuihin
  3. shade
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  4. Hahtuva
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  5. Nepu7
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  6. Lumiruusu
    lisäsi kirjan suosikkeihin
  7. Lumiruusu
    lisäsi kirjan omistettuihin
  8. Lumiruusu
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  9. The Big Bad Wolf
    lisäsi kirjan omistettuihin
  10. Arcturus
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  11. Spiegel
    lisäsi kirjan lukulistalle
  12. Serafia
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  13. Serafia
    lisäsi kirjan suosikkeihin
  14. Serafia
    kirjoitti kirja-arvion
  15. The Big Bad Wolf
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  16. The Big Bad Wolf
    kirjoitti kirja-arvion
  17. surukukkanen
    lisäsi kirjan suosikkeihin
  18. surukukkanen
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  19. Lukutoukka
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  20. Ara
    antoi kirjalle arvosanan 6/10