Kumppanukset

Sain juuri luettua Kumppanukset. Olin vältellyt tätä valkokantista kirjaa aika pitkään, sillä ajatus, että kuolleet hahmot tuodaan takaisin henkiin on aina yhtä epämiellyttävä. Varsinkin kun olin ollut melko tyytyväinen siitä mihin suuntaan kirjasarja oli menossa. Tämä kirja oli kyllä ihan hyvin kirjoitettu, mutta ainakin se kurja, inhottava Catti-Brie olisi saanut pysyä kuolleena. Siitä huolimatta, vaikka pidinkin Drizztistä huomattavasti enemmän hänen seikkaillessaan Artemiksen ja Dahlian kanssa, en voinut olla tuntematta suurta riemua, kun kirjan lopussa Wulfgar ilmestyi Bruenorin huipulle. Hän on tietyllä tapaa suosikkini Salin kumppanuksista. Tässä kirjassa ei ollut juurikaan Drizztiä, mikä oli vain hyvä. Minulla on vähän ristiriitaiset tuntemukset Drizztistä. Välillä hän on tosi kiehtova hahmo, koko kirjasarjan suola, ja välillä pelkkä raivostuttava, mustavalkoinen, tekopyhä, moralisoiva ja tuomitseva "pyhimys." Salvatore tuntuu myös kirjoittavan häntä aika mustasukkaisesti. Niinpä murheeni tosiaan oli suuri tämän kirjan lopussa, kun hän pääsi taas takaisin yhteen inhottavan Catti-Breensä kanssa. Nämä kaksi hahmoa tekevät toisistaan sietämättömät. Ja miksi heidän piti suudella heti 100 vuoden erossa olon jälkeen? Ja nyt Catti-Brie on sitten taas kaunis ja nuori ja ehjä saamaan Drizztin lapsia... yök. Juu, pidin kyllä tästä kirjasta ja paljon, mutta minusta oli suuri virhe, ettei Catti-Brie pysynyt siellä minne kuuluu: haudassaan.