Rob Zombie
Rob Zombie (oik. Robert Bartleh Cummings, s. 1965) on yhdysvaltalainen laulaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Hänen musiikissaan ja elokuvissaan näkyy intohimo kauhuelokuviin.
Alkuteos ilmestynyt 2013. Suomentanut Einari Aaltonen. Sidottu.
Vainottujen noitien kirous herättää pimeyden voimat
Radio-dj Heidi Hawthorne muuttaa kerrostaloasuntoon Salemin pikkukaupungissa, ja talossa alkaa tapahtua kummia, kun pitkään tyhjillään olleessa asunnossa vaikuttaa olevan jonkinlaista elämää. Vain Heidi havaitsee asunnon paranormaalit tapahtumat, ja hän alkaa kärsiä ahdistavista, verisistä ja surrealistisista pelkotiloista. Hän kuvittelee, että painajaismaiset valveunet liittyvät hänen menneisyytensä huumeriippuvuuteen. Totuus on paljon synkempi.
Samaan aikaan kaupungissa puhkeaa sadistinen murha-aalto, ja eräs historioitsija epäilee, että Salemin kaukaisella menneisyydellä on yhteys nykypäivän tapahtumiin: Vuonna 1692 Salemissa tuomittiin joukko naisia kuolemaan noituuden vuoksi. Surmattujen noitien Salemin ylle langettama kirous toteutuu, ja Saatana astuu maan päälle kostamaan noitavainojen johtohahmojen perillisille.
Einari Aaltonen (1972- 2025) oli Turussa asunut suomentaja ja runoilija. Hän toimi päätoimisena kaunokirjallisuuden suomentajana vuodesta 1999 ja suomensi aikuisten taideproosaa, lyriikkaa, tietokirjallisuutta ja…
Risingshadow'ssa 341 julkista kirjaa tällä kustantajanimellä.
Viimeisimpiä julkaisuja