Kraukijahti

Lue lisää ...

Alicen seikkailujen taustalla on tarina, jonka Dodgson kertoi souturetkellä Thamesjoella tuttavaperheensä Liddellien kolmelle tyttärelle heinäkuussa vuonna 1862. Yksi heistä oli tuolloin kymmenvuotias Alice, josta tuli tarinan nimihenkilö. Alice vaati Dodgsonia kirjoittamaan tarinan talteen minkä tämä tekikin. Myöhemmin Dodgson julkaisi tarinan laajennetun version vuonna 1865 salanimellä Lewis Carroll.

Lewis Carroll mullisti lastenkirjallisuutta kirjoittamalla aivan uudella tavalla. Teoksessa ei siirrytä fantasiamaailmaan, vaan todellisuus kuvataan mielettömänä. Aikuisten arvot ja todellisuuskäsitys kyseenalaistuvat. Viileiden ja pöyhkeiden aikuisten tavoista ja opettavaisuudesta tehdään pilkkaa. Ihmemaan asukkaat kiusaavat jatkuvasti Alicea siitä, ettei tämä pysty ymmärtämään heidän maailmaansa. Alicea houkutellaan jatkuvasti esittämään kysymyksiä ja samalla kaikki Alicen vastaukset joutuvat naurunalaiseksi. Kirjailija on kuvannut itsensä kirjassa Dodona, koska änkytti: Do-do-Dodgson.

Kirjan ensimmäisen suomennoksen Liisan seikkailut ihmemaailmassa teki lasten- ja nuortenkirjailija Anni Swan vuonna 1906. Nonsense-kirjallisuuden kääntäjänä tunnettu lastenkirjailija Kirsi Kunnas ryhtyi yhdessä Eeva-Liisa Mannerin kanssa kääntämään teosta uudenaikaisempaan muotoon ja Liisan seikkailut ihmemaassa ilmestyi vuonna 1972. Tuomas Nevanlinnan käännös Liisa Ihmemaassa vuodelta 2000 on suunnattu lapsiyleisölle.

Alice Martinin suomennoksissa Alicen seikkailut ihmemaassa (1995) ja Alice Peilintakamaassa (2009) keskushenkilö on nimeltään Alice, muissa suomennoksissa nimi on suomalaistettu Liisaksi.

Alicen seikkailujen alkuperäinen kuvittaja oli John Tenniel. Hänen kuvansa pohjautuvat Carrollin omiin piirroksiin, hän näet kuvitti itse Alice Liddellille antamansa käsikirjoituksen. Tennielin kuvituksen asemaa on ollut vaikea horjuttaa, vaikka englanniksi on ilmestynyt muun muassa fantasiakirjailija Mervyn Peaken kuvittama versio.

Carroll kirjoitti elämänsä aikana suuren määrän kirjeitä. Kaikki kirjeet eivät olleet lapsille, mutta lapsilla oli hänen elämässään tärkeä sija. Hän osasi lähestyä lapsia luontevasti ja kirjoittaa heille jännittävästi ja hauskasti, esittää kirjeissä arvoituksia ja tehtäviä sekä kertoa päättömiä tarinoita vastaanottajien riemuksi. Näitä on julkaistu suomeksi kokoelmassa Kirjeitä lapsiystäville ja muita kirjoituksia (1997).

Kirjallisuutta

Riitta Oittinen: Liisa, Liisa ja Alice. Tampere University Press, 1997.
Matti Rosvall: ”Olkoon nimesi vaikka Liisalice”. Portti 1/2002.