Sydänverelläni kirjoitettu

Sydänverelläni kirjoitettu jatkaa loistavasti sarjaa. Pidän tästä sarjasta todella paljon, eikä mikään osa ole ollut huono. Kirjassa kaikki on kohdillaan: hahmot, juoni ja juonenkäänteet. Mietin vain, että jatkuuko sarja vielä. Periaatteessa se voisi jatkua, koska kirjan tapahtumat suorastaan vaativat sitä (ja samoin minä). Saa vain nähdä milloin tulee jatkoa jos tulee...

Herää kysymys, että montakohan osaa Gabaldon oikein aikoo sarjaansa kirjoittaa? Loppua ei nimittäin näy oikein missään, jokainen kirja vain jatkaa Clairen ja kumppaneiden tarinaa tuhannella sivulla. Olenkin miettinyt, mihin ihmeeseen tämä sitten mahtaa päättyä? Siihen, että Jamie ja Claire lopulta satavuotiaina kuolevat? (Ja silloinkin voitaisiin jatkaa Gabaldonin tyyliin vielä kymmenen osaa nuoremman polven seikkailujen parissa...) Aika näyttää, ellen sitten lue näitä kuolemaani saakka. Gabaldonilla on myös taito tehdä yksinkertaista asioista tajuttoman monimutkaisia. Henkiöt eivät koskaan tahdo onnistua missään helposti, vaan matkaan on aina heitettävä kaikki vitsaukset ja ongelmat mitä voidaan keksiä. Välillä kiristelinkin hampaitani tuskaisena, mutta ehkä tämä kuuluu asiaan, kun puhutaan aina vain eeppisempiin mittoihin paisuvasta historiallisesta rakkausromaanisarjasta. Sarja jatkuukin tuttujen hahmojen parissa, joihin on matkan varrella kiintynyt melkoisesti. Etenkin pikkulapset ovat aina söpöjä! Ainoastaan lordi John saa minut haukottelemaan rankasti, hänen lukunsa ovat melkein aina tappavan tylsiä. (Tämä on hyvin subjektiivinen mielipide, en ole koskaan lämmennyt hahmolle.) Hahmokaarti on kuitenkin värikäs ja monet ovat aika ihania. *krhm* Etenkin Jamie. Ja Ian. Näin asiasta kukkaruukkuun, tämäkin osa vilisee lukuisia tarkkaan kuvailtuja lääketieteellisiä operaatioita, joten jos et pidä jalan amputoinneista tai silmämunan paikalleen asettamisista, suosittelen skippaamaan koko sarjan. Henkilökohtaisesti nuo kohtaukset ovat minusta tajuttoman mielenkiintoisia, vaikka usein aika ällöttäviäkin. Kyllä tätä sarjaa mielellään lukee, etenkin kun viimeisissä osissa on tapahtunut tasonnousua todella laimeiden keskiosien jälkeen. Pelottavasta sivumäärästä huolimatta tämän lukee nopeasti, etenkin jos käyttää minun vähemmän huolellista taktiikkaani: Aina kun on tylsää, pläräillään siihen asti, että tulee kiinnostavaa tavaraa. Ehkä siksi olenkin välillä hiukan pihalla siitä kuka teki ja mitä... Jännitystäkään ei tästä puuttunut, etenkin Brianna ja Roger lapsineen olivat edellisen osan jälkeen pelottavan kiperässä tilanteessa. Myönnän olleeni keskivaiheilla melkoisen epätoivoinen... Nyt voidaan sitten odotella seuraavat neljä vuotta seuraavaa osaa. (Julkaisuajasta ei siis mitään tarkempaa tietoa, mutta neljä vuotta oli Gabaldonilta mennyt tämän kirjoittamiseen. Enkä ihmettele.)