Varjojen ratsu
Alkuteos ilmestynyt 2013. Suomentanut Päivi Pouttu-Delière. Sidottu, kansipaperi.
Iona Sheehan on ottanut elämänsä isoimman riskin. Hän on jättänyt työnsä ja kotinsa Baltimoressa ja tullut Irlantiin sukunsa juurille etsimään seikkailuja – ja vastauksia. Iona on innoissaan tavatessaan ensimmäistä kertaa serkkunsa Connor ja Branna O'Dwyerin. Tunne siitä että hän on tullut kotiin vahvistuu, kun hän saa työpaikan ratsastuskoulusta, jonka kuumaverinen omistaja notkauttaa Ionan polvet heti.
Iona ei kuitenkaan tiedä, että hänen serkkunsa ovat odottaneet häntä jo kauan. Connor, Branna ja Iona ovat kaikki saaneet väkevän verenperinnön esiäidiltään Sorchalta, joka siirsi noitavoimansa lapsilleen suojellakseen heitä pahalta Cabhanilta. Serkukset huomaavat, että yhdessä he ovat voimakkaampia, ja myös sen, että Cabhan vannoo yhä kostoa.
Käyttäjät lukeneet myös
Nora Roberts
Nora Roberts (Eleanor Maria Robertson, s. 1950) on yksi maailman luetuimmista kirjailijoista. Nora Robertsin romaanit ovat jatkuvasti amerikkalaisten myyntilistojen kärjessä, ja hänen romaanejaan on myyty maailmalla yli 280 miljoonaa kappaletta. Time-lehti sijoitti Robertsin sadan vaikutusvaltaisimman henkilön luetteloonsa vuonna 2007.
Nora Roberts asuu Marylandissa. Hänellä on irlantilaiset sukujuuret. Nora Robertsin kirjat eivät synny leikiten, vaan hän on kurinalainen työskentelijä joka ei odota, että innoitus syntyy tyhjästä. Suomessa ylitettiin vuoden 2000 kesällä 300 000 myydyn kirjan raja, minkä kunniaksi Roberts vieraili Suomessa.
Kirja-arviot ja kommentit
Ihanan kepeää luettavaa kesälomalaiselle. Ei mitenkään erityisen mieleenpainuva, mutta aloitan sarjan toisen osan
hyvillä mielin.
Varjojen ratsu on tiivistetysti tylsä tarina tylsillä hahmoilla.Juonellisesti tarina oli pettymys. Pidin aika paljon Robersin Kuuden piiri -trilogiasta ja toivoin tässä olevan samaa viehätystä. Kauas kyllä jäätiin. Robertsin uusimpien kirjojen ongelma on, että niissä jauhetaan aina sitä samaa, juonen kaaren tietää jo ennalta ja hahmotkin ovat lähestulkoon aina samanlaisia. Noitateemaa, joka on vallalla tässä kirjassa ja tässä trilogiassa, on Roberts käyttänyt jo aiemmin, eikä tässä sitä käsitellä mitenkään erilailla. Hahmot ovat hyvin stereotyyppisiä, naiset rempseitä ja kauniita, kaiken osaavia; miehet puolestaan rouheita, mutta komeita ja päteviä. Hahmoissa ei ole mitään mihin tarttua ja tekemisen motiivit ohuita. Robertsin tarinoihin kuuluva kyyhkyläisparin ristiriitakin oli ympätty mukaan hyvin väkinäisen oloisesti, se oli lähinnä vaan myötähäpeää aiheuttava. Samoin riitaa seurannut Connorin ja Finin Doylen kovistelu, kuinka noloa. Rakkaustarina jätti kylmäksi, siinä ei ollut mitään fiilistä. Tykkään Robertsin jännitysrakkausromaaneista ja niissä on välillä mielenkiintoisia hahmoja, mutta tässä ei ollut oikeastaan mitään kiinnostavaa kuin sivuhahmoina Branna ja Fin.
En päässyt kirjassa toista lukua pidemmälle. Jotenkin vain tympi se ylettömään mystisyyteen pyrkiminen. Tai ehkä se vain johtui siitä, että kyseessä on ns. harlekiinihömpän kirjoittaja, jonka teokset vain huononee kirja kirjalta..