Lemen
Sidottu, kansipaperi.
Kuumeinen teknotrilleri lähitulevaisuuden maailmasta
Soheba City 2063. Hohtavan neonkaupungin kadut ovat ihmistehtaita, joissa valmistetaan raaka-ainetta suuryrityksille. Yhtiöiden ylivaltaa sotkee kuitenkin epävarmuustekijä: pakassa piilottelee jokereita, salaisuuksien paljastajia.
Nina, katujen koulima freelancer, saa toimeksiannon etsiä kadonnut Melinda Lee. Hän jäljittää naisen suuryrityksen tehtaalle ja pelastaa tämän turvallisuusjoukkojen kynsistä. Samalla hän ajaa itsensä umpikujaan, jonka toisella laidalla odottaa nimetön hauta, toisella kahdeksan vuoden vankeus. Kiihkeä kujanjuoksu johtaa Ninan syvälle Soheba Cityn alamaailmaan ja kyberverkkojen rinnakkaistodellisuuteen, jota tekoälyt hallitsevat.
Jaakko Markus Seppälä
Jaakko Markus Seppälä (s. 1983) asuu Oulussa ja työskentelee ohjelmistokoodaajana. Häneltä on julkaistu lukuisia lyhytproosatarinoita kirjallisuuslehdissä, muun muassa Kaltiossa, Parnassossa ja Portissa. Seppälä voitti Risingshadow-novellikilpailun vuonna 2013. Lemen on hänen esikoisromaaninsa.
Kirja-arvioita
Pidin Lemenistä. Maailmanrakentelu oli taiten tehty, vaikka kovasti miljöö aiheutti Blade Runner-viboja. Juoni oli mielenkiintoinen ja tälläkin hetkellä olemassa olevia keksintöjä oltiin kehitelty loistavasti eteenpäin. Päähenkilöiden vuoksi sai jännittää useammassakin kohdassa. Kaikkia langanpäitä ei lopussa solmittu sievälle rusetille, joten jatko-osat voisivat olla hyvinkin mahdollisia. Minä ainakin voisin lukea lisää Lemenin maailmaan sijoittuvia tarinoita! Pidempi sepustus aiheesta löytyy blogista: http://kirjakuu.blogspot.fi/2015/03/lemen-tarjoilee-vetavaa-suomi-scifia.html