Kansi: Mika Wist. Sidottu, kansipaperi.

Avaruusaluksessa vihamiehet on helppo pitää lähellä.

Luciferin oppipojat on kova, yllättävä ja korulauseita kaihtava tieteisromaani uskosta, petturuudesta ja ihmisyydestä. Kiinnittäkää turvavyönne, valmistautukaa lähtökiihdytykseen sinne, mistä ei ole paluuta.

Olemme syvällä 2100-luvulla, kun kapteeni Gabriel Bonhomme XIV saa tärkeän tehtävän. Hänen on miehistöineen – kuusi ihmistä, kaksitoista nukkuvaa kyborgia – lennettävä Olympoksen planeetalle tukahduttamaan kyborgien kapina. Sen pitäisi olla rutiinikeikka, mutta avaruudessa ei sellaisia ole. Heti aluksi alus saa salaperäisen viestin, joka varoittaa miehistöön piiloutuneesta luopiosta. Inventaariossa miehistö löytää varastosta ylimääräisiä aseita ja pelastuskapseleita. Miksi ruokaa kuluu enemmän kuin kuusi miehistön jäsentä syö?

Eikä Bonhomme itsekään ole ihan tavallinen avaruuden kiertolainen. Maan päällä hänet tunnetaan miehenä, joka tappoi Jumalan. Hänen omat poikansa ovat kohdanneet loppunsa avaruuden kylmässä sylissä. Pian Bonhommelle selviää, että Olympoksella ratkeavat sekä hänen oman menneisyytensä salaisuudet että koko ihmiskunnan tulevaisuus.

Julkaistu
4.8.2016 (WSOY)

Lukijoiden keskustelut

Mitä ajatuksia tämä kirja herätti? Aloita ensimmäinen keskustelu.

Voit osallistua ilman käyttäjätiliä.

Aloita keskustelu
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
89
74
61
53
40
30
20
10
Risingshadow

Ole ensimmäinen arvostelija

Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja