Yö ei saa tulla
Sidottu, kansipaperi.
Palkitun kirjailijan tumma ja väkevä romaani pahuuden tältä puolen. Teoksen innoittaja on E. T. A. Hoffmanin (1776-1822) kuuluisa novelli Nukuttaja (Nukkumatti).
Helsingissä pientä ja hiljaista elämää elelevä nuori Johannes tapaa pitkästä aikaa ystävänsä Antin.
Antin sisko Aalo, Johanneksen nuoruudenrakastettu, teki aikoinaan itsemurhan. Nyt Antti aikoo tappaa lääketehtailija Sandvallin, miehen, joka syöksi siskon kuolemaan. Tapahtumia tuntuvat ohjailevan sekavasti käyttäytyvän Antin lisäksi painajaisten Nukuttaja, hirviö joka varastaa ihmisten silmät, sekä Sandvallin outo, nukkemainen vaimo.
Johannes kiedotaan väkisin mukaan juonitteluun, jonka todellinen olemus paljastuu hänelle vasta kun kaikki on jo ohi – ja Aalon salattu kohtalo selvinnyt.
Yö ei saa tulla on tunnelmaltaan kauhuromanttinen, jännittävä, välillä varsin pelottavakin, mutta silti kirja pysyttelee realismin rajojen sisällä ja tavoittelee dekkariperinteen noir-henkeä. Menneet murhenäytelmät selviävät ja salaisuudet paljastuvat. Maisemana toimivat Helsingin kadut, toisinaan pimeät ja uhkaavat, toisinaan kauniit ja kirkkaat.
Tarinasta löytyy niin kohtalokkaita naisia, vaanivaa hulluutta, houreita ja harhoja, epätoivoista rakkautta, ihmisyyden ja ihmisruumiin rajojen pohdintaa, kuoleman ja väkivallan uhkaa sekä unohdusta ja kerran unohdetun paljastumista.
Yö ei saa tulla kertoo silmistä, unohduksesta, totuudesta, syyllisyydestä – ja pimeän pelosta.
Tiina Raevaara
Tiina Raevaara on syntynyt vuonna 1979 Keravalla, jossa asuu nykyään. Raevaara väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa perinnöllisyystieteestä vuonna 2005. Hän on työskennellyt tutkijana ja opettajana Helsingin yliopistossa ja on toimiinut vapaana kirjoittajana vuodesta 2007. Raevaaran novellikokoelma En tunne sinua vierelläni (2010) voitti Runeberg-kirjallisuuspalkinnon. Raevaara on kirjoittanut tiedettä yleistajuistavia artikkeleita lehtiin ja vuonna 2015 hän sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Vuodesta 2018 hän on ollut osa-aikainen työelämäprofessori Turun yliopistossa. Raevaara on vuoden 2024 Finnconin kunniavieras.
Kirja-arvioita
En tiedä miksi mutta mulle jotenkin raskaslukuinen kirja. Johanneksen Aalon kaipuu alkoi jo olla rasittavaa. Onko vika mussa vai kirjassa, en tiedä.
Hyvä ja nopealukuinen kirja. Aihe on todella mielenkiintoinen, mutta välillä en tahtonut pysyä juonessa perässä. Lopussa tapahtumat etenivät kovin nopeasti, ja olisin ehkä kaivannut hiukan enemmän selityksiä mitä kirja tarjosi.