Kuokkamummo
Päällys: Mika Tuominen. Sidottu, kansipaperi.
Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee. Se tappaa lapsia. Se on vanha kuin meri ja taivas. Se haistaa kuka on kuka ja odottaa, että joku liikaa kiroillut jää joukosta jälkeen, kuselle tai tekstaamaan tai katsomaan perhosta. Älkää ikinä puhuko Kuokkamummosta läpällä. Naurakaa kevätjumalanpalveluksessa tai riparilla, jos papilla on ärrävika tai se haistelee sormia. Mutta Kuokkamummosta turpa kiinni.
Syrjäisen lähiön nuoret kokoontuvat pommisuojaan peloteltavaksi, niin on tehty vuosikymmenten ajan. Lapsuusmuistot vaivaavat yhä Samuel Autiota, eikä hän ole koskaan päässyt yli menetetystä teinirakkaudestaan. Maisakin on jo aikuinen ja päättänyt tehdä seudun perinteestä väitöskirjan, muttei vieläkään uskalla lähestyä Bondorffien autiota huvilaa. Jos kyse on vain leikistä tai kaupunkilegendasta, miksi ihmisiä katoaa jäljettömiin? Sille kaikelle Kuokkamummo näyttää mustaa kieltä.
Se on menoa sitten.
"Kuokkamummon hahmossa on sellaista hyytävyyttä, että vatsanpohjan lämpötila tuntuu laskevan pari astetta." – Helsingin Sanomat
Käyttäjät lukeneet myös
Marko Hautala
Vaasalainen Marko Hautala (s. 1973) on työskennellyt muun muassa mielenterveyshoitajana, elokuvakääntäjänä ja valtionhallinnon viranomaisena. Nykyään hän opettaa englannin kieltä ja kirjallisuutta sekä luovaa kirjoittamista. Hautalan romaani Itsevalaisevat (2008) sai Tiiliskivi-palkinnon ja Käärinliinat (2009) Kalevi Jäntin palkinnon. Hautala oli Finncon 2022:n kunniavieras.
Kirja-arviot ja kommentit
Kirjaa on paljon kuvailtu "epätasaisen hyytäväksi" ja itse olen myös paljon samoilla linjoilla epätasaisuuden kanssa. Juoni hyppi ja pomppi melko paljon ja juuri kun tuntui ettei pysy enää juonessa lainkaan mukana, tapahtui taas jokin yllättävä käänne joka sai katsomaan kokonaisuutta täysin uudella tavalla. Juoni on myös kekseliäs ja kiinnostava, oli mielenkiintoista seurata miten kyläläisten urbaani legenda alkoi kehkeytyä yhä todellisemmaksi ja todellisemmaksi.
Marko Hautala on ehkä profiloitunein kauhukirjailijamme 2000-luvun puolella ja "Kuokkamummo" (Tammi, 2014) on hänen uusin romaaninsa. Lukaisin kirjan nopeasti yhdessä illassa, ja kieltämättä lapsia tappavasta hirviövanhuksesta kertovan urbaanilegendan ympärille rakentuva tarina on varsin kiinnostava. Romaanissa on muutamia mukavan hyytäviä hetkiä. Lisäksi mystistä ja kammottavaa tunnelmaa lisää se, että tapahtumia ei selitellä puhki, vaan kirjailija ripottelee pieniä vihjeitä sinne tänne, ja jättää näin jotain lukijankin mielikuvituksen ja päättelykyvyn varaan. Lopulta olin kuitenkin vähän pettynyt kirjaan. Aidosti pelottavat hetket olivat melko vähissä, mikä on minusta kyllä kauhukirjallisuuden yleisempikin ongelma. Lisäksi tarina karkasi paikoitellen niin pahasti lapasesta, että ei oikein tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. En pystynyt ihan nikottelematta suhtautumaan myöskään kaikkiin juonen realistisempiin elementteihin, kuten teinitytön tarpeeseen videoida kaikki näkemänsä ja kokemansa. Hautala kuljetti "Kuokkamummossa" tarinaa eteenpäin kahdessa eri aikatasossa, joista enemmän taisin pitää 1980-luvulle sijoittuvasta juonilinjasta, jonka keskiössä oli Samuel-nimisen teinipojan ihastuminen naapurustoon muuttaneeseen tyttöön. Nykyisyyteen sijoittuva linja jätti kylmemmäksi osin myös henkilöittensä puolesta. Kaikesta huolimatta "Kuokkamummoa" uskaltaa silti uudemman kauhukirjallisuuden ystäville suositella.