Taru Sormusten herrasta Tolkienin silmin
Alkuteos ilmestynyt 2015. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Sidottu, kansipaperi.
Upea juhlakirja Sormusten herran 60-vuotisjuhlan kunniaksi
Kaikki Tolkienin oma kuvitus Taruun Sormusten herrasta on koottu nyt ensimmäistä kertaa yhteen kirjaan – jokaisen Tolkien-fanin pakkohankinta!
J. R. R. Tolkienin kaunis kuvitus hänen Hobitti-romaaniinsa tunnetaan hyvin. Harvat tietävät, että Tolkien laati paljon kuvia myös suurteokseensa Taru Sormusten herrasta. Laajassa, suojakotelollisessa taidekirjassa Tolkien-tuntijat Wayne G. Hammond ja Christina Scull esittelevät kaikki Tolkienin sormustaruun liittyvät maalaukset, piirrokset, luonnokset ja kartat, yhteensä lähes 200 työtä, jotka on kuvattu tätä teosta varten uudestaan. Kuvia havainnollistaa teksti, joka kertoo niiden taustoista ja suhteesta tarinaan.
J. R. R. Tolkienin (1892–1973) fantasiaklassikko Taru Sormusten herrasta on valittu useissa äänestyksissä 1900-luvun "vuosisadan kirjaksi".
J. R. R. Tolkien
John Ronald Reuel Tolkien [-ki:n] (1892–1973) tunnetaan nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isänä. Etelä-Afrikassa brittiläiseen perheeseen syntynyt Tolkien muutti jo kolmevuotiaana Englantiin ja varttui Birminghamin lähistöllä Sareholen myllyn tienoilla. Tämä rauhaisa lapsuudenmaisema näkyy hänen kirjojensa hobittien vehreissä asuinsijoissa. Elämäntyönsä Tolkien teki Oxfordissa anglosaksin sekä englannin kielen ja kirjallisuuden professorina 1925–59. Jo nuorena miehenä hän kuitenkin kiinnostui muinaisista taruista, muun muassa Kalevalasta, ja omien haltiakielten luomisesta. Tolkien halusi ryhtyä kirjoittamaan tarustoa, ja tästä ajatuksesta kehittyi vähitellen suuri tarukokoelma, Silmarillion, jota Tolkien hioi koko aikuisikänsä ajan.
Tolkien kertoi myös paljon satuja neljälle lapselleen ja näistä syntyi hänen esikoisromaaninsa Hobitti (1937), etsintäretki, jossa pienikokoinen hobitti Bilbo Reppuli, 13 kääpiötä ja velho Gandalf lähtevät vaatimaan takaisin lohikäärme Smaugin anastamaa kulta-aarretta. Tolkien kirjoitti kymmenen vuoden ajan seuraavaa romaaniaan, yli tuhatsivuista järkälettä Taru sormusten herrasta (1954–55). Romaani kertoo hyvän ja pahan taistelusta ja siitä kuinka kaikista pienimmätkin voivat kyetä suuriin urotöihin. Tolkien yhdisti eeppiseen seikkailutarinaan aineksia Silmarillion-taruistaan. Tuloksena oli ainutlaatuinen teos, joka on säilyttänyt suosionsa lukijapolvelta toiselle ja poikinut kokonaisen kirjallisuuden lajityypin. Sormusten herraa on myyty arviolta 150 miljoonaa kappaletta ja Hobittia 100 miljoonaa.
Kirja-arvioita
Samanlainen teos kuin Hobitti Tolkienin silmin (kts. ko. arvio).
Vähemmän valmiita teoksia ja enemmän luonnoksia kuin HTS:ssä, koska Tolkien ei tehnyt viimeisteltyjä kuvia juurikaan TSH:ta varten. Näitä luonnoksiakin on otettu melko paljon mukaan TSH:n uuteen tekijän kuvittamaan yhteisniteeseen.
Muutamia huomioita kuvista:
Orthancia esittävistä kuvista TSH:n kuvitettuun laitokseen on jostain syystä otettu varhainen versio, joka ei ole yhteneväinen tekstin kanssa. Tolkienilla oli olemassa myös paremmin tekstiä vastaavia piirroksia, vaikkakin ne olivat enemmän luonnosmaisia.
Kirja on mielenkiintoinen ja sopii Tolkien - faneille, jotka haluavat tietää lisää. Kaikenkaikkiaan hyvä kirja. Omasta hyllystäkin löytyy.