Luettuani Liken sivuilta kuvauksen Nebula-palkitusta Jeff Vandermeerin Hävityksestä, tiesin, että minun on pakko lukea se mahdollisimman pian. Hävitys on todella nopealukuinen teos, eihän siinä ole paljoa yli 200 sivua, mutta se ansaitsee vuoden oudoimman opuksen palkinnon.
Teoksen kertojana toimii merkilliselle alue X:lle lähetetyn retkikunnan biologi, jonka lisäksi ryhmään kuuluu psykologi, antropologi ja maanmittaaja. Kaikki 12. retkikunnan jäsenet ovat naisia. Hahmojen nimiä ei mainita missään vaiheessa, vaan heitä kutsutaan aina roolinsa mukaan. Tehokas tyylikeino.
Alue X havaittiin ensimmäisen kerran n. 30 vuotta sitten. Sen jälkeen Eteläraja-niminen hallituksen yksikkö on lähettänyt eri alojen ammattilaisista koostettuja ryhmiä tutkimaan aluetta ja selvittämään, mitä siellä tapahtuu. Retkikuntien tarvikkeet ovat aina vanhoja, eikä heillä ole kelloja tai kompasseja tai mitään elektronisia laitteita.
Biologilla on alueesta X tietoja vain sen verran, mitä hänen esimiehensä ovat kertoneet. Mediassa X-alueesta puhutaan ekokatastrofin kohdanneena, luonnontilaisena ja rajattuna alueena. Lisäksi alueesta kerrotaan lukijalle biologin aistihavaintojen perusteella. Karttaa tai selvää kuvaa ei koskaan tarjota. Biologin luotettavuutta kertojana voi epäillä, sillä mitään muutakaan tiedon kanavaa lukijalle ei tarjoilla.
Syvyyttä biologiin saadaan hänen muistikirjaansa tallettamien takaumien myötä. Nainen kertoo, kuinka hänen ja aviomiehensä liitto oli alkanut rakoilemaan, kuinka biologi lähti yksin kävelemään, hakeutui tyhjälle tontille havainnoimaan sen omaa, suljettua ekosysteemiä. Kertomukset eivät kuitenkaan ole irrallisia, vaan sidoksissa vahavasti X-alueen taphtumiin. Jälleen yksi merkki VanderMeerin nerokkaasta tavasta ohjailla lukijaansa.
Hävitys pakenee määrittelyjä. Se on erittäin hyvä esimerkki uuskummasta, rajat ja kaanonit rikkovasta kirjallisuudesta. Se ei tarjoa valmiiksi pureskeltuja vastauksia, eikä sitä pysty selittämään. Hävitys on koettava itse. VanderMeerin taidokas kirjoitustyyli (sekä Niko Aulan tasokas käännös), asioiden hidas paljastuminen ja painostava tunnelma tekevät Hävityksestä teksen, joka jättää vahvan jäljen lukijaansa.
Suosittelen Hävityksen jo lukeneita tutustumaan Albert Sanchez Piñolin Kylmään ihon. Itse luin sen jo lukiossa ja muistikuvieni mukaan siinä on jotain samaa kuin VanderMeerin teoksessa. Vahva lukukokemus sekin. Hävitystä on verrattu myös Arkadi ja Boris Strugatskin Stalkeriin ja Stanislaw Lemin Eedeniin - jotka ovat kuulemani perusteella varsin mielenkiintoisia teoksia.
