Vesitehtailijan ylösnousemus

Allan Tamlander

4.0 / 10
1 arvosana

Sidottu, kansipaperi.

Millainen onkaan se maailma, johon seitsenkymmenluvun lopulla nestemäiseen typpeen heittäytynyt virvoitusjuomatehtailija Severi Suikkari herää, maattuaan vuosikymmenet jäätyneenä kuolemankaltaisessa tilassa? Tähän kysymykseen Tamlander vastaa romaanissaan mitään salaamatta ja mitään lisäämättä, totisesti ja humoristisesti.

Jotakin voimme kertoa jo tässä:
Yleinen aseistariisunta on maailman pienten valtioiden osalta toteutettu, mutta eteläinen Suomi on nuijasodassa pohjoisen asukkaiden kanssa näiden kieltäydyttyä luovuttamasta etelälle viimeistä luonnonvaraansa Inarin vettä.

Ilman ja veden saastuminen on kasvanut huomattaviin mittoihin ja määrätietoisiin vastatoimiin on vihdoin herätty: tupakan poltto ja luontoon pissaaminen on kielletty ankarien rangaistusten uhalla.

Nuoriso-ongelma kaduilla on jämerien masimiesten avulla onnistuttu ratkaisemaan melko pitkälle.

Autoistuminen on jatkunut tämän päivän odotusten mukaisesti.

Hyvänlaatuisesta juomavedestä maksetaan mustassa pörssissä korkeita hintoja.

Elintaso on noussut huikeasti ja Suomi kuuluu maailman kuudentoista rikkaimman maan joukkoon. Suuren järven rannalle rakennetaan kansallisin ponnistuksin jättiläismäistä vesitehdasta, jonka dramaattisia vihkiäisiä myös Severi Suikkari pääsee todistamaan.

Vihje lukijalle: Jos pidätte suuren humoristimme Veikko Huovisen kirjoista, pidätte todennäköisesti myös tästä.

Hyvää matkaa tulevaisuuden Suomeen!

Julkaistu
1972 (Gummerus)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Eija
    muokkasi kirjan tietoja
  2. lummukka
    antoi kirjalle arvosanan 4/10
  3. Fantasyfan
    lisäsi kirjan tietokantaan
  4. stålman
    lisäsi kirjan omistettuihin
  5. lummukka
    lisäsi kirjan omistettuihin