Älä riko pintaa

Katri Alatalo

7.0 / 10
11 arvosanaa

Kansikuva: Jarno Kantelinen. Nidottu.

älä riko pintaa

älä astu hopeiseen virtaan

Kirkas vedenpinta piilottelee suvun synkkää salaisuutta. Tyttö koettaa irtautua ylisuojelevasta isästään, mutta isä pelkää tytön hukkuvan uniin äitinsä tavoin. Orpopoika huolehtii veljestään, jonka erilaisuutta pieni kyläyhteisö ei hyväksy. Nuori mies rakentaa kaunista seikkailujen laivaa, mutta onko sen köydet sittenkin punottu aaveiden hiuksista?

Katri Alatalon kauhusävytteiset fantasianovellit vievät lukijansa pohjoiseen Talvilaaksoon ja kaukaisille Kesäsaarille. Novellit sijoittuvat Mustien ruusujen maa -romaanitrilogiasta tuttuun maailmaan, mutta ne ovat itsenäisiä kertomuksia. Tarinat kertovat perheestä, aikuistumisesta, lähtemisestä ja matkanteosta. Kuolema koskettaa monia tarinoiden henkilöitä, ja jokaisen on valittava oma tapansa suhtautua asiaan: toiset surevat, toiset vastustavat, ja joku odottaa kuolemaa luokseen kuin vanhaa ystävää.

Novelleista viisi on julkaistu aiemmin, mutta kirja tarjoaa lisäksi viisi uutta mukaansatempaavaa tarinaa!

Sisällys:

I OSA (KERRON TEILLE TARINAN TALVESTA)
Susiveli
Unien puutarhat
Ei poikasi ole kuollut, 2012 [Usva 1/2012]
Narvaranin linnut, 2013 [Portti 2/2013]
Talviyön tarina

II OSA (SIELLÄ MISSÄ PUUT KASVAVAT JOESTA)
Älä riko pintaa, 2010 [Spin 3 / 2010]
Kulkija
Tee minulle syksy, 2011 [Portti 2/2011]
Jos seinät voisivat tuntea, 2013 [Usva 1/2013]
Rubiinilaiva

Julkaistu
16.6.2016 (Vaskikirjat)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Moonlord
    lisäsi kirjan omistettuihin
  2. Eija
    muokkasi kirjan tietoja
  3. TheRishingShadow
    lisäsi kirjan lukulistalle
  4. Risingshadow-ylläpito
    lisäsi kirjan omistettuihin
  5. Eija
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  6. Eija
    kirjoitti kirja-arvion
  7. EveMoon
    lisäsi kirjan lukulistalle
  8. koipallonen
    lisäsi kirjan lukulistalle
  9. Lupus
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  10. Orduuka
    lisäsi kirjan omistettuihin
  11. Fievre
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  12. Sunsetbeach
    lisäsi kirjan lukulistalle
  13. Orduuka
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  14. yinjaw
    lisäsi kirjan lukulistalle
  15. Saralili
    lisäsi kirjan lukulistalle
  16. sterle
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  17. lukuvalo
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  18. lukuvalo
    lisäsi kirjan omistettuihin
  19. Hanna-chan
    lisäsi kirjan lukulistalle
  20. Pakkis
    antoi kirjalle arvosanan 8/10