Tarinassa käytetään Kvanttimekaniikkaa ja Schrödingerin kissa teoreemaa pohjana. Crouchin tarinassa se miten elämme, valinnat mitä teemme vaikuttaa siihen millainen maailma on siellä, missä elämme. Todellisuuksia on ääretön määrä.
Alku oli mukiinmenevä, mutta tieteellinen pohja haihtui tarinan edetessä taivaan tuuliin ja koko juttu alkoi käydä melkoisen epäuskottavaksi. Toisaalta uskottavuus tässä kirjassa tuskin on avainasemassa vaan tarina lieneekin tarkoitettu kevyeksi viihteeksi. ”Vain viihde” kirjoissa ei ole sinänsä mitään vikaa ja sellaisena sitä luinkin vielä sujuvasti eteenpäin. Maailmoissa, joissa sankarimme käy, ei ole mitään omaperäistä. On ydintuhon jälkeistä maailmaa, sairauksien riipimää maailmaa, äärimmäisten sääilmiöiden riepottelemaa maailmaa, futuristista maailmaa, missä elämä on helppoa ja auvoista. Tuntuukin, että kirja on kirjoitettu visuaalinen kuva mielessä, elokuva tai TV-sarja kiikarissa. Loppupuoliskolla alkoi kevyt viihdekin vaihtua rasittavaksi. Hölmöjä teorioita ja sattumia on liikaa, jotta päästään tarinassa haluttuun lopputulokseen ja sitä paitsi miksi kaikista variaatioista näkökulma Jason on se paras jätkä?