Noitakuningas herää
Alkuteos ilmestynyt 2017. Suomentanut Peikko Pitkänen. Sidottu.
Velhopoika ja soturityttö lyöttäytyvät yhteen nitistääkseen pahuuden voimat. Jännittävä, hauska fantasiasarja alkaa.
Velhokuninkaan kuopus Xar aiheuttaa heimolleen harmaita hiuksia: pojalla ei ole taikavoimia, ja hän kapinoi isäänsä vastaan. Toive on soturikuningattaren tytär, joka puolestaan hallitsee taikuuden, vaikka taikuus onkin soturiheimossa ankarasti kiellettyä. Taikavoimiensa vuoksi hän joutuu jatkuvasti kommelluksiin.
Velhot ja soturit ovat vanhastaan perivihollisia, mutta Xar ja Toive sattuvat tutustumaan toisiinsa. Heidän on pakko yhdistää voimansa kun ilmenee, että julma noitakuningas kätyreineen uhkaa sekä velhojen että sotureiden heimoa.
Käyttäjät lukeneet myös
Cressida Cowell
Cressida Cowell (s. 1966) aloitti kirjoittamisen ja piirtämisen lapsena. Hän vietti lomia perheensä kanssa pienessä saaressa Skotlannin rannikolla, missä asuminen mökissä ilman sähköä antoi aikaa kirjoittamiseen ja kuvittamiseen. Cowell on opiskellut englanninkielistä kirjallisuutta ja graafista suunnittelua Oxfordissa, Lontoossa ja Brightonissa. Cowell asuu Lontoossa miehensä Simonin kanssa. Heillä on kolme lasta. Cowellin harrastuksena on kirjojen keräily.
Kirja-arviot ja kommentit
Luin vuosia sitten aloittelevana lastenkirjastovirkailijana Cressida Cowellin Näin koulutat lohikäärmeesi -romaanin ja muistaakseni vinkkasinkin sitä hieman kolmosluokkalaisille, mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että en pitänyt siitä kamalan paljon. Se jäikin aika nopeasti muiden kirjojen varjoon ja putosi pois vinkkauspakista. Lievästi epäillen tartuin siis kirjailijan tuoreeseen Noitakuningas herää (Otava, 2020) -romaaniin, vaikka olin siitä kuullut kehuja kollegoiltani.Olisi pitänyt luottaa intuitioon. En nimittäin perustanut tästä ollenkaan, en sen enempää joutavanpäiväisestä juonesta, ärsyttävistä henkilöhahmoista kuin luontaantyöntävästä kuvituksesta. Sekametelisoppaan oli laitettu hirmuisesti aineksia ja toinen toistaan kummallisempia otuksia, mutta mitään etäisestikään jännittävää, omaperäistä tai kiinnostavaa niistä ei saatu luotua. Cowellin ja minun huumorintajut osoittautuivat olevan harvinaisen kaukana toisistaan: harvemmin sitä törmää hauskaksi tarkoitettuun lastenkirjaan, joka ei saa kertaakaan edes hymyilemään.
Yllättävän koukuttava. Mukavaa luettavaa tylsään päivään.