Anu Holopaisen "Nuku, nuku leluseni" (Myllylahti, 2020) on neljäs osa Iik! -nimeä kantavassa sarjassa, jossa seurataan Sakun, Sussan ja heidän eläväisen pikkusiskonsa Siirin seikkailuja. Sarja on ollut sopivan pelottava alakoululaisten makuun ja siinä on samalla tehty kauhukulttuurin erilaisia piirteitä tutuksi. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, on tällä kertaa vuorossa muikea hatunnosto Stephen Kingin mestariteokselle.
Loppukesän hellepäivinä sattuu nimittäin käymään niin, että vanhalle metsäki Anu Holopaisen "Nuku, nuku leluseni" (Myllylahti, 2020) on neljäs osa Iik! -nimeä kantavassa sarjassa, jossa seurataan Sakun, Sussan ja heidän eläväisen pikkusiskonsa Siirin seikkailuja. Sarja on ollut sopivan pelottava alakoululaisten makuun ja siinä on samalla tehty kauhukulttuurin erilaisia piirteitä tutuksi. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, on tällä kertaa vuorossa muikea hatunnosto Stephen Kingin mestariteokselle.
Loppukesän hellepäivinä sattuu nimittäin käymään niin, että vanhalle metsäkirkolle (tuttu osasta Kilikorven vampyyri) etsiytyvä lapsikatras tulee haudanneeksi ketun raateleman naakan erikoiselta näyttävän kiven viereen. Naakka nousee tietysti haudasta ja tulee koputtelemaan ikkunaa, mutta miten mahtaa käydä, kun sisaruskatraan nuorimmainen päättää kokeilla kuinka mystinen maaperä vaikuttaa pehmoleluihin? Huonosti, tietysti.
- Ja Pöpö kiipesi mun ikkunalle ja mä päästin sen sisään, Siiri jatkoi märisten. - Mutta se ei leikkinytkään mun kanssa, vaan kävi toisten lelujen kimppuun. (s. 53)
"Nuku, nuku leluseni" on ehkä himpun verran miedompi tapaus kuin sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Vaikka pehmolelut kimppuun käyvätkin, ei touhu ihan kauhean pelottavaksi käy, eli kirjaa voinee suositella huoletta pienemmillekin kauhun ystäville.
Loppukesän hellepäivinä sattuu nimittäin käymään niin, että vanhalle metsäki Anu Holopaisen "Nuku, nuku leluseni" (Myllylahti, 2020) on neljäs osa Iik! -nimeä kantavassa sarjassa, jossa seurataan Sakun, Sussan ja heidän eläväisen pikkusiskonsa Siirin seikkailuja. Sarja on ollut sopivan pelottava alakoululaisten makuun ja siinä on samalla tehty kauhukulttuurin erilaisia piirteitä tutuksi. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, on tällä kertaa vuorossa muikea hatunnosto Stephen Kingin mestariteokselle.
Loppukesän hellepäivinä sattuu nimittäin käymään niin, että vanhalle metsäkirkolle (tuttu osasta Kilikorven vampyyri) etsiytyvä lapsikatras tulee haudanneeksi ketun raateleman naakan erikoiselta näyttävän kiven viereen. Naakka nousee tietysti haudasta ja tulee koputtelemaan ikkunaa, mutta miten mahtaa käydä, kun sisaruskatraan nuorimmainen päättää kokeilla kuinka mystinen maaperä vaikuttaa pehmoleluihin? Huonosti, tietysti.
- Ja Pöpö kiipesi mun ikkunalle ja mä päästin sen sisään, Siiri jatkoi märisten. - Mutta se ei leikkinytkään mun kanssa, vaan kävi toisten lelujen kimppuun. (s. 53)
"Nuku, nuku leluseni" on ehkä himpun verran miedompi tapaus kuin sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Vaikka pehmolelut kimppuun käyvätkin, ei touhu ihan kauhean pelottavaksi käy, eli kirjaa voinee suositella huoletta pienemmillekin kauhun ystäville.
