Tilavuuden laskemisesta · #3 / 6

Tilavuuden laskemisesta 3

Solvej Balle

6.8 / 10
6 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2021. Suomentanut Sanna Manninen. Nidottu.

Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinto 2022.

Kansainvälisen menestyssarjan kolmas osa jatkaa ajan virrasta rannalle jääneen Taran tarinaa

Tara Selter on yhä jumissa marraskuun 18. päivässä, joka on toistanut itseään jo yli kolme vuotta normaalin ajankulun mukaan mitattuna. Tara on yrittänyt tuloksetta palata takaisin normaaliin aikaan. Hän on yrittänyt tuoda vuodenajat takaisin elämäänsä matkustamalla pohjoiseen ja etelään. Nyt hän kuitenkin tietää, ettei ole ainoa samaan päivään haaksirikkoutunut.

Solvej Ballen palkittu ja ylistetty Tilavuuden laskemisesta -septologian kolmas osa jatkaa Taran ponnisteluita luoda itselleen lisää tilaa ahtaan ajan sisään. Mitä tapahtuu, kun hänen elämäänsä alkaa ilmestyä yhä uusia ihmisiä, jotka ovat myös marraskuun 18. päivän vankeja?

Sarjan kolme ensimmäistä osaa palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2022. Kosmos on julkaissut aikaisemmin sarjan osat I ja II.

Julkaistu
2.12.2024 (Kosmos)
Alkuperäinen nimi
Om udregning af rumfang 3
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.

Kirjan lisätiedot

Kirjailija

Solvej Balle

Solvej Balle (s.1962) on ainutlaatuinen ääni tanskalaisessa kirjallisuudessa. Hän kuului pääasiassa naiskirjailijoista koostuvaan ryhmään, jonka jäsenet debytoivat tai vakiinnuttivat asemansa 1990-luvun alussa. Balle julkaisi debyyttiromaaninsa ”Lyrefugl” 1986 ja keräsi mainetta 90-luvulla romaanillaan "Ifølge loven". Sen jälkeen hän on julkaissut hyvin vähän teoksia, joten oli yllätys, kun Balle vuonna 2020 ilmoitti kunnianhimoisesta ja filosofisesta seitsenosaisesta teoksesta ”Om udregning af rumfang”, josta hän sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2022, neljästä ensimmäisestä osasta.

Kustantaja

Kosmos

Risingshadow'ssa 18 julkista kirjaa tällä kustantajanimellä.

Viimeisimpiä julkaisuja