Kymmenen ja yksi Maddasia

Annastiina Storm

6.3 / 10
3 arvosanaa

Kansi: Jussi Karjalainen. Sidottu.

Hillitön satiiri vainoharhoista ja vallanhimosta

Kansaa hallitsee suuri diktaattori Maddas. Yksinvaltiaaksi häntä ei silti voi sanoa, sillä kulissien takana vaikuttaa yhteensä kymmenen ulkoisesti identtistä diktaattoria. Jokainen heistä on omaksunut roolinsa niin läpikotaisin, että kysymys alkuperäisestä johtajasta on menettänyt merkityksensä. He hallitsevat tasaveroisina, kunnes kuolema alkaa korjata hallitsijoita yksitellen.

Tarinamme alkaa maailmanlopusta, jota kolme jäljellä olevaa Maddasia on paennut salaiseen bunkkeriin. Maan pinnalta kuuluvien jyrähdysten voimistuessa hallitsijoiden olo käy yhä tukalammaksi. Niinpä kun bunkkerin hämärään alkaa ilmestyä diktaattoreille tuttuja hahmoja kertomaan tarinoita, Maddasit kuuntelevat ahnaasti. Sillä jokainen tarina pitää vielä hetken loitolla väistämätöntä...

Kymmenen ja yksi Maddasia on yhtä aikaa tajuntaa laajentava trippi, viekas allegoria ja todellisuudesta tahriintunut iltasatu. Se piirtää ajankohtaisen ja ajattoman kuvan mielestä, joka haluaa hallita ja jatkua vailla rajoja.

Julkaistu
15.8.2024 (Schildts & Söderströms - S&S)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Eija
    muokkasi kirjan tietoja
  2. Pisania
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  3. Orduuka
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  4. karivaan
    antoi kirjalle arvosanan 5/10
  5. Kyynel
    lisäsi kirjan lukulistalle
  6. Jussi
    lisäsi kirjan tietokantaan