_kirjakeiju_

Upealla kannella varustettu fantasiakertomus menneisyyden Pohjois-Suomen asukeista. Kertomus sijoittuu aikaan, jolloin eteläiset kansat ajoivat saamelaisia perinteisiltä asuinalueiltaan aina vain pohjoisemmaksi. Pidin kirjassa saamelaiskulttuuria ja - uskomuksia avaavasta sisällöstä. Monenlaisia jumaluuksia sateli ja paimentolaisuutta kuvattiin kattavasti arkisen kerronnan lomassa. Kerrontatyyli taas oli mielestäni hiukan tylsähkö ja kirjan alku hidas. Loppua kohden kertomus parani ja henkilöiden kohtalotkin alkoivat kiinnostaa. 

Hieman dekkarityylinen kertomus tulevaisuuden maailmassa kadonneen etsinnästä. Tarina sisältää tarkkanäköistä pohdintaa ympäristöstä ja ihmisen vaikutuksesta siihen. Tältä osin se on erittäin mielenkiintoinen mielestäni. Itse juoni taas on minun makuini hieman liian hörhöilevä ja epäselvä. Kuunpäivän talo ja shamaanityyliset henkimatkat runsaine kuvailuineen hämmensivät. Kerrontatyyli sopi kylläkin hyvin juoneen. Tämä kirja vaikuttaa juuri sellaiselta teokselta, joka voittaa useita palkintoja. Sellaiset eivät vain usein ole mieleeni. 

Hyvin symbolinen ja karu kertomus. Välillä oli vaikea pysyä tarinan mukana ja ajoittain huomasin pohtivani mistä tässä nyt oikeastaan puhutaan. Useinkaan en kokenut tavoittavani viestiä. Kirja oli kokonaisuutena rankka lukukokemus, joka jätti mieleen paljon kysymyksiä. 

Kannen perusteella en odottanut tältä kirjalta paljoa, mutta tämähän oli aika hyvä! Kertomuksen idea todella tarkasti säädellystä maailmasta ja melko radikaaleista lastenhankintatoimista kiehtoo minua. Kirjan tarina eteni viime hetkiin saakka sopusuhtaisesti eteenpäin, kunnes se vain yhtäkkiä loppui. Mitä ihmettä?! Nyt jäi paljon kysymyksiä ilmaan, kuten esim. saatiinko yhtä henkilöistä koskaan pelastettua sieppaajiltaan. 

Juonitteluja, intohimoa ja ritareita. Kertomus sisälsi odottamaani enemmän käänteitä, kun joka toinen henkilöistä paljastui petolliseksi. Olin ymmärtänyt, että kirjan teemat olisivat enemmänkin K18-materiaalia, kun todellisuudessa tällaiset hetket olivat kirjassa melko harvassa. Ihan mukava ritariseikkailuhan tämä oli, yksi lukukerta varmasti riittää. 

Väki-trilogian viimeisestä osasta ei toimintaa puutu. Soluttautumista sinne ja suunnittelua tänne. Meininki on turhan poliittista makuuni, vaikka osaankin arvostaa kirjan tunteisiin vetoavia kansankiihotuspuheita. Läpi trilogian jatkunut mukaansatempaava kirjoitustyyli piti minut tässäkin kirjassa otteessaan. Pidin myös kirjaan sirotelluista elämänviisauksista. 

Väki-trilogian toinen osa vie henkilömme suuriin seikkailuihin. Kirjassa on trilogian ensimmäistä osaa ahdistavampi tunnelma jatkuvan pakenemisen seurauksena. En oikein pitänyt tästä. Olisin toivonut enemmän voimien tutkiskelua, kuin kuvausta pakomatkoista toistensa perään. Kirjoitustyyli jatkuu kuitenkin tässäkin kirjassa sujuvana ja miellyttävänä. "Hyvisten" ja "pahisten" näkökulmien vuorottelu toi mieleeni Wardin Mustan tikarin veljeskunta -sarjan tapahtumien kerrontatyylin. 

Trilogian avausosa oli yllättävän positiivinen lukukokemus. Olin kirjan lukeneiden puheista ymmärtänyt, että kyseessä olisi lähinnä muunsukupuolisuutta käsittelevä kirja. En odottanut paljoa, koska tämä aihepiiri ei lähtökohtaisesti kiehdo minua erityisemmin. Kaikki ovat mitä ovat, mitä siitä sen suuremmin pohtimaan ja jauhamaan. Yllätyinkin siis positiivisesti yliluonnollisten voimien ja romantiikan runsaudesta kertomuksessa. Rouhiasen kirjoitustyyli miellyttää minua, eikä tämäkään kertomus ollut poikkeus. Kokonaisuus oli kiinnostava, sopivan yllättävä ja nopealukuinenkin. Kirjasta tuli mieleeni juonen puolesta Luhtasen & Oikkosen Nymfi-kirjat. 

Todella monisäikeinen jatko-osa Pohjoisen legendat -sarjaan. Henkilöhahmoja on mukana vielä entistäkin enemmän ja juoni kulkee tahoillaan eteenpäin hiljakseen. Tulee vahvasti Game of Thrones -mielleyhtymiä. Pidän edelleen Arathusta tämän sarjan päähenkilönä, koska ensimmäinen kirja keskittyy niin paljon häneen. Nyt minua häiritseekin melkoisesti näiden muiden henkilöiden seuraaminen, he kun ovat mielestäni sivuhenkilöitä. Tässä kirjassa pidän edellisiä osia roskimmasta kirjoitustyylistä. Se tuo tekstiin eloa ja antaa hieman taukoa jatkuvista seikkailuista. 

Minulle jäi hämmentynyt olo tästä kirjasta: Mistä se oikeastaan kertoo? Kristillinen paatos sai minut ajattelemaan, että kyse olisi hyveellisenä kristittynä ja kuuliaisena vaimona olosta, jotta saa pysyä hengissä. Kirja toimisi näin paholaisen pelotteena aikansa ihmisille, kirkkojen Helvettiä kuvaavien maalausten tapaan. Tai ehkäpä kirjassa kerrotaan naisen kaipuusta vapauteen tiettyyn muottiin painostavan yhteiskunnan puristuksesta? Joka tapauksessa kirjoitustyyli oli vanhakantaisuudessaan hieman vaikea ja elikkä-sanaa käytettiin mielenkiintoisella tavalla. 

Mielenkiintoinen kertomus siitä, mitä voisi tapahtua maapallon viimeisten kuukausien aikana. Murhamysteerin ratkominen näinä viimeisinä aikoina tuntui minusta äärimmäisen turhalta. Onneksi selvittelyjen aikana tehtiin muutakin, joten en aivan koko ajan tuhahdellut tarinalle. Oli hauska huomata, miten tässäkin kertomuksessa, kuten monissa maailmanloppua käsittelevissä tai dystopioita kuvailevissa kertomuksissa yleensäkin, ihmeteltiin sitä, miksi ihmiskunta ei tehnyt mitään ilmastonmuutokselle.

Kirjassa on mielenkiintoinen idea, mutta toteutuksessa keskityttiin turhan paljon nuorten identiteetin avaamiseen. Varmaankin minun vikani, kun oletin kirjan sisältävän rikosten pohdintaa, sillä petyin siihen hieman. Nuorten identiteettiin liittyvissä kertomuksissa ei niiden lukumäärän lisäksi ollut sinäänsä mitään pahaa. Minulle tuli kuitenkin tunne, että mitään ei oivallettu, vaan itsestäänselviä asioita puhuttiin ääneen ja toisille. Kirjan idea sai minut ajattelemaan mitä tällaisessa tilanteessa todellisuudessa tapahtuisi. Samaistuin myös ahdistukseen yliopistoajoiltani, kun pitäisi keksiä jotain, mikä tuntuu mahdottomalta.