Aamunkoiton torni

Jännitys tiivistyy, kun loppu alkaa häämöttää. Tämän kirjan jälkeen Throne of Glass -sarjaa on suomentamatta enää yksi osa! Kirja lähti minulla vähän hitaasti, ehkä syynä oli ärsytykseni edellisen kirjan lopusta ja siitä, että tämä kirja ei antanut helpotusta piinaavaan tilanteeseen. Pikkuhiljaa kirjaan pääsi kuitenkin kiinni ja sehän sitten koukuttikin edellisten osien tapaan. Jännitystä ja romantiikkaa löytyi sivujen välistä, mitäpä sitä muuta kaipaisikaan. No, supervanha kirjasto luemattomine aarteineen toki innosti myös. Tämä sarja alkaa saada samanlaista meininkiä henkilöhahmojen parittamisessa, kuin Mustan tikarin veljeskunta. No huh. 

Kopioin nyt pääosin ensimmäiseen osaan kirjoittamani arvion muihinkin osiin, koska luin koko sarjan peräjälkeen, enkä oikein muista mitä kuului mihinkin kirjaan.

Ehdottomasti sarja jonka aion lukea uudestaankin, ja kirja tempaisi heti mukaansa. Harmittelen nyt, että luin Thone of Glassin ennen Valtakunta-sarjaa (siitä ensimmäinen osa nyt luettu juuri) koska mielestäni tässä kirjoitustyyli, tai ehkä kerronnan eteneminen enemmänkin, on sujuvampaa eikä jätä aukkoja juurikaan. Ei toki myöskään selitä liikaa asioita. Eka osa luettu nyt kahteen kertaan, koska ensimmäisen osan luin joskus vuosia sitten kun olin kirjan löytänyt kirpputorilta, enkä löytänyt silloin paria seuraavaa osaa käytettyinä (harvoin ostan kirjoja uutena), joten sarjan luku jäi kesken kunnes muutama viikko sitten sain kahta lukuun ottamatta lopun sarjan ostettua.

Hankin Aamunkoiton tornin omakseni heti sen ilmestyttyä. Kului kuukausia ja kirja odotti yhä avaamattomana yöpöydälläni. En tiennyt miksi en saanut aloitettua lukemista, kunnes lopulta tajusin syyn. Pelkäsin kirjaa. Pelkäsin, että ensimmäistä kertaa koskaan Sarah J. Maas tuottaisi tarinallaan minulle pettymyksen. Tiesin kirjan kertovan Chaolista ja olin huolissani siitä, että se ei tyydyttäisi tarinanhimoani. Viimein keräsin rohkeuteni ja raotin kansia varovasti. Ja jälleen kerran huomasin lumoutuvani ja ahmivani sivuja kuin nälkäkuoleman partaalla. Pelkoni tarinan suhteen oli aiherton ja kiinnyin niin uusiin kuin vanhoihinkin hahmoihin kirjan varrella. Aamunkoiton torni ei aivan yltänyt Taistelun myrskyjen rinnalle palkintokorokkeella, mutta se ei haitannut. Kiinnostava juoni ja yllättävät paljastukset saivat minut kaipaamaan lisää, enkä malta odottaa päätöstä sarjalle. Tämän kirjan myötä muistin, miksi rakastan lukemista ja erityisesti J. Maasin tarinoita.