Dorian Grayn muotokuva
Alkuteos ilmestynyt 1891.
1. laitos: WSOY, 1906. Suomentanut Helmi Setälä.
2. laitos: Mantere, 1947. Suomentanut Aulis Nopsanen.
3. laitos: WSOY, 1963. Suomentanut Kai Kaila.
4. laitos: Otava, 2009. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Keskiyön kirjasto. Sidottu, kansipaperi.
Hyytävän ajankohtainen kulttiklassikko uutena suomennoksena.
Nuori ja turmeltumaton Dorian Gray myy sielunsa paholaiselle: hän toivoo, että hänen muotokuvansa vanhenisi ja että hän itse saisi ikuisesti pitää kauneutensa.
Toive toteutuu. Dorian Gray muuttuu itsekkääksi nautintojen metsästäjäksi, jonka kasvoihin moraaliton elämä ei jätä jälkeäkään. Muotokuva sen sijaan muuttuu päivä päivältä iljettävämmäksi, kunnes Dorian ei enää kestä katsoa sitä itsekään.
Käyttäjät lukeneet myös
Oscar Wilde
Oscar Wilden (Britannia, 1854–1900) koko nimi oli Oscar Fingal O'Flahertie Wills Wilde. Keskimmäiset nimet hän jätti myöhemmin pois, koska nimi jonka oli määrä ”elää kaikkien huulilla” ei saanut olla liian pitkä.
Wilde syntyi Dublinissa, jossa hän varttui lääkärin ja runoilijan poikana ja herätti jo varhain huomiota lahjakkuudellaan. Oxfordin yliopiston yläluokkaisessa opiskelijapiirissä hän rakensi mainettaan omaperäisenä ja henkevänä sananiekkana. Vietettyään neljä hilpeätä vuotta Oxfordissa hän valmistui vuosikurssinsa parhain arvosanoin ja saapui vuoden 1880 paikkeilla Lontooseen. Runoja kirjoittavasta viehätysvoimaisesta nuorukaisesta tuli seurapiirien lemmikki.
Keskiyön kirjasto
”Keskiyön kirjasto vie pimeyden ytimeen. Yhteensä kaksitoista kauhun ja pahuuden klassikkoa uuteen, upeaan ulkoasuun pakattuina. Käsitteeksi muodostuneita, laadukkaita kulttikirjoja nuorille ja aikuisille. Sarjan tarkoituksena on nostaa esiin kauhukirjallisuuden klassikoita, jotka kaikki kyllä tuntevat, mutta jotka ovat vielä monelta lukematta. Sarja innostaa myös nuoria kauhun ystäviä tarttumaan teoksiin.”
Suunnitellun kahdentoista sijasta kirjoja julkaistiin vain yhdeksän.
Keskiyön kirjasto sisältää tällä hetkellä 9 kirjaa.
Kirja-arvioita
Jännittävä kertomus pinnallisesta tyypistä, joka saa "luvan" tehdä mitä tahansa. Kertomus on hyvin näytelmämainen ja tyyli on ajallensa sopiva. Vaikka kirja on kirjoitettu yli 100 vuotta sitten, sen teema ei ole vanhentunut. Kysymykseksi nousee mitä ihminen tekee, jos häneen ei jää mistään moraalisesti epäilyttävistä teoista jälkiä? Minua jäi kyllä hieman häiritsemään se, miten Dorianin sielu ihan käytännössä kiinnittyi maalaukseen.
Minulla tuli mielenkiinto tähän kirjaan oikeastaan katsottuani Penny Dreadful-sarjan jakson, jossa Dorian Gray esiintyi. Silloin aloin miettiä, että missä olen tuon nimen kuullut aiemmin ja google tämän minulle selvitti. Juoni tässä vaikutti niin hyvältä, että oli pakko lainata tämä kirjastosta ja lukea. Lukemisessa kuitenkin kesti aikansa. En tykästynyt yhtään kirjan "vanhanaikaiseen" kerrontatyyliin, joka oli minusta uuvuttavaa luettavaa. Kirjan alkupuolella ei oikeastaan tapahtunut mitään vaan suurimmat äksönit nähtiin kirjan puolivälin jälkeen, nekin melkoisella vauhdilla eikä niitä ollut mielestäni edes tarpeeksi. Minua oikeastaan kiinnosti eniten taulun muuttuminen ja Dorianin synnit, joista ei mielestäni pahemmin edes kerrottu tarinassa. Kaikki herkullinen tunnuttiin sivuuttavan kerta heitolla. Lukeminen oli minusta aika uuvuttavaa ja pitkäveteistä viimeisiä sivuja lukuunottamatta. Ei nyt oikein herättänyt omaa innostusta, mutta tästä aiheesta voisi katsoa kyllä elokuvan.
Luin Dorian Grayn muotokuvan ensimmäisen kerran seiskalla. Lumouduin, ja vaikka alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä kirjasta analyysi koulua varten, päätin olevani liian tyhmä. Ihan fiksua, sillä toisella lukukerralla (edelleen nuoren ihmisen silmin) ymmärsin ehkä enemmän, mutta tuskinpa kaikkea. Ja se mitä ymmärsin... Hyi olkoon. Ajattelin lisätä tälle tuon puuttuvan puolikkaan tähden, mutta en pysty. Rakastan tätä, rakastan Doriania, mutta silti. En voinut lukea kirjaa iltaisin, sillä se aiheutti niin vahvoja inhoreaktioita. Sir Henry on loistava hahmo, mutta suurin osa herran puheesta... Juoni, idea, alkuasetelma, kaikki toimii. Kuvaansa rakastunut mies, muotokuva, turmelus... Lyhennettynä versiona tämä olisi loistava kauhutarina iltanuotioille, kun kaikki polveilevat kuvaukset ja keskustelut miinustaa. Loppu säväytti vielä toisellakin kerralla yksinkertaisuudellaan. Täydellinen lopetus. Kieli ja teksti soljuu, kuvaukset ja kaikki. Ihania pitkiä lauseita, joita nykyihminen ei saa harjoittaa äikänopeliiton "Voisi olla selkeämpää jakaa tämä osiin"- lauseenpilkkomissäädöksen vuoksi. Hahmoista Basil on rakkain. Jotakuinkin ainut hyvä ihminen koko kirjassa. Dorianin ja Dorianin ulkonäön kontrasti on loistava. Niinkin karsea (ihana) mies kuin hän olikin, näin silti viattoman nuoren miehen edessäni. Luonne ei sopinut kuvaan lainkaan. Lähinnä... Hyi, miten ihana kirja.