Käyttäjän _kirjakeiju_ avatar

RISINGSHADOW-KIRJAHYLLY

_kirjakeiju_

Konkari· Taso 37

LUKIJAN OMA ÄÄNI

Kirja-arviot

Käyttäjän _kirjakeiju_ omat ajatukset lukemistaan kirjoista. Nämä ovat lukijan kirjoittamia kirja-arvioita, eivät Risingshadow’n toimituksellisia arvosteluja.

397 kirja-arviota
Järjestä kirja-arvioitaJärjestys: Kirjoituspäivä · Uusin ensin
Perhoshuuto

KIRJA-ARVIO

Perhoshuuto

Annika Perkiö

7/10Kirjoitettu 22.7.2026

Tarina 17-vuotiaasta Tytistä, joka ei elä omannäköistä elämäänsä. Kun hän sitten kohtaa menninkäisen, tulee aika päättää uskaltaako hän rikkoa perheensä odotuksia vastaan ja seurata sydäntään.

Kirja on nopealukuinen, mutta ei mitenkään kevyt kesäopus. Voisi sanoa, että pieneen pakettiin on pistetty suuria teemoja. Ollaan siis todellakin asian äärellä. Myös menninkäisistä plussaa, niitä on harvemmin nähty kotimaisessa kirjallisuudessa ja varsinkin urbaaneissa ympäristöissä. Ainoa mitä jäin vähän kaipailemaan oli selkeämpää juonikaaren päättämistä.

Hopeaviitta

KIRJA-ARVIO

Hopeaviitta

L. K. Steven

9/10Kirjoitettu 30.6.2026

Romantasiatrilogian avausosassa orvoksi jäänyt Saffron on ottanut elämäntehtäväkseen kostaa vanhempiensa murhan. Kun hänelle sitten 20 vuoden jälkeen aukeaa mahdollisuus päästä koston äärelle, ei päätöstä tarvitse sen kummemmin pohtia. Peitetehtävää mutkistaa kuitenkin ah niin ihana rikollispomon poika ja hänen omat taikavoimansa.

Ensin tarina vaikutti sellaiselta perinteiseltä, vähän epäuskottavalta höttöromantasialta. Mutta mikä yllätys odottikaan, kun kirjasta paljastui jotain uutta ja kiinnostavaa! Pidin myös siitä, miten taikuuden kaivoa täytettiin nautinnoilla ja nauttimisesta kertovia piirteitä arvostettiin ihmisissä.

Ikitalven polku

KIRJA-ARVIO

Ikitalven polku

Niilo Sevänen

5/10Kirjoitettu 20.5.2026

Keskiajan historiasta ammentavan Ikitalvi-sarjan avausosassa hyisessä Konstantinopolissa alkaa tapahtua. Taho jos toinenkin kiinnostuu yllättäen lapsesta, joka ei ole aivan tavallinen mukula. Alkaa pakomatka, jonka aikana seuraan liittyy yllättäviä henkilöitä. Miksi lapsen perässä on väkeä ja miksi talvi on peittänyt koko tienoon alleen keskellä kesää? Ja miten keisarinna ja hänen vankinsa liittyvät tähän touhuun?

Kirja sisältää perinteisen fantasiaseikkailun, jossa on kuitenkin kohtuullinen määrä henkilöhahmoja ja juonikuvioita. Pysyinkin yllättävän hyvin kärryillä. Hieman tosin lukiessa häiritsi välillä henkilöhahmojen kovin moderni puheenparsi ja erityisesti jatkuvasti viljellyt erikoiset sadattelut. Muuten seikkailu on hyvin etenevä ja salaisuutensa pikkuhiljaa paljastava.

Luuhun kaiverrettu

KIRJA-ARVIO

Luuhun kaiverrettu

Danielle L. Jensen

5/10Kirjoitettu 20.5.2026

Kohtalottomien saaga -fantasiasarjan toisessa & viimeisessä osassa koetaan suuria tunteita viikinkimaailmassa. Romantiikkaa, suuria taisteluja ja jumalallisia väliintuloja. Ei se aina ole nättiä kun maailmat mullistuvat ja kohtalot kietoutuvat yhteen. Tämä sarja ei ole erityisen mieleenpainuva, mutta ihan ok.

Vereen tatuoitu

KIRJA-ARVIO

Vereen tatuoitu

Danielle L. Jensen

7/10Kirjoitettu 20.5.2026

Kohtalottomien saaga -fantasiasarjan avausosassa on kiihkeää touhua fantastisessa viikinkimaailmassa. Freija on elänyt onnettomassa avioliitossa ja kaivannut taisteluun. Mutta kun tähän tuleekin yllättäen mahdollisuus, ei todellisuus olekaan sitä mitä hän oli unelmoinut.

No nyt tarjolla sellaista viikinkiromantasiaa, että huh. Oletin tämän olevan enemmän perinteistä fantasiaa ja yllätyinkin tästä käänteestä. Erikoisen kivasti sopi jumalien olemassaolo ja heiltä saadut taikavoimat kirjan maailmaan.

Viikinkijumalattaret

KIRJA-ARVIO

Viikinkijumalattaret

Karoliina Suoniemi

8/10Kirjoitettu 20.5.2026

Lyhyitä esittelyjä viikinkimytologian jumalattarista sisältävä tietokirja. Pohjoisen mahtavien naisten esittelyjen lomassa päästään tutustumaan myös aikakauden maailmankuvaan, riimujen ja loitsujen merkitykseen sekä naisen asemaan yhteisössä.

Pidin aiemmasta samantyylisestä tietokirjasta, missä esiteltiin pohjolan jumalattaria. Tämä oli hyvin samantyylinen ja oikein miellyttävä lukukokemus. Tarinat ovat kuitenkin ehkä hieman sekavampia kuin aiemmassa osassa. Se selittyy varmastikin sillä, että lähteet ovat monipuolisia. Ei siis ole olemassa vain yhtä vakiintunutta versiota kirjassa esiteltyjen henkilöiden taruista.

Se mikä minuun vetoaa tässä sarjassa on se, miten helposti kirjoista on löydettävissä tietoa. Se on kompaktia, mukavasti tarinamuodossa ja kuvituskin on tekstiä hyvin tukevaa. Tarinoita lukiessa voi kuvitella miten satoja vuosia sitten samat tarinat ovat kulkeneet suusta suuhun.

Kolmesti viety sielu

KIRJA-ARVIO

Kolmesti viety sielu

Elina Vahvaselkä

8/10Kirjoitettu 20.5.2026

Dystooppisessa Suomessa ihmiset jakaantuvat kolmeen kastiin: Valosieluisiin, toisluokkaisiin ja demoneihin. Sam kuuluu valosieluisiin, mutta ei jaa yhteiskunnan ehdotonta mielipidettä siitä, kuka on hyvä ja kuka paha. Mutta voiko hän muuttaa yhteiskuntaa suvaitsevaisemmaksi?

Kirjassa sekoitetaan kerronnassa proosaa ja säeromaanityylistä kerrontaa. Tarinaa myös kerrotaan useammasta näkökulmasta. Nämä kerrontaratkaisut muodostavat ajoittain jopa unenomaisen, hieman tarinaan aukkoja jättävän kirjan. Lukija saa itse täyttää tarinan omalla pohdinnallaan aiheesta. Fiksu ratkaisu.

Pahanpunoja

KIRJA-ARVIO

Pahanpunoja

Satu Leisko

6/10Kirjoitettu 8.4.2026

Ihmisenhaltija-sarjan kolmannessa osassa Tuuli palaa takaisin kotipaikkakunnalleen selvittelemään isänsä asioita. Homma leviää nopeasti käsiin, kun kaikki tahtovat yhtäkkiä jotain hänestä. Ystävyys- ja rakkaussuhteita koetellaan toden teolla, itsetutkiskelu on tapetilla ja valtatyhjiö huutaa täyttäjäänsä.

Sarjalle ominaiseen tapaan hieman unenomaisen ja masentuneen tunnelman omaava kirja. Kerronta on sujuvaa ja hahmot uskottavia.

Jos tykkäät Suomeen sijoittuvasta fantasiasta, jossa on semisti alakuloinen ja jotenkin perisuomalainen meininki, lue tämä sarja. Oikeastaan tässä sarjassa on samanlaista tunnelmaa kuin Sini Helmisen Väkiveriset-sarjassa.

Pirstaleiden melodia

KIRJA-ARVIO

Pirstaleiden melodia

Mirjami Sirén

7/10Kirjoitettu 8.4.2026

Musiikkiin itsetutkiskelua ja sipauksen romantiikkaa kietova fantasiaromaani, jossa laulut ovat enemmän kuin vain taustahälyä.

Päähenkilömme Aile kuuluu laulunluojien sukuun, jossa laulut koetaan syvemmällä tasolla. Homma lähtee menemään jännäksi, kun hän on hoitamassa äitinsä puotia. Kriisi iskee ja siinä samalla myös hänen kykynsä heräävät. Sitten vielä vanha ihastus astuu kuvioihin.

Tätä lukiessa tuli tunne, että olisi hyvä tietää jotain musiikista. Näin kirjasta olisi saanut enemmän irti. Tällaisena maallikkona nautin kuitenkin lukemisesta. Fantasiaelementeistä huolimatta tämä on nimittäin jotenkin ihmisen kokoinen tarina. Hyvin kirjoitettu ja hieman melankolinen. Hyvin suomalainen siis.

Liekin ja varjon huone

KIRJA-ARVIO

Liekin ja varjon huone

Sarah J. Maas

7/10Kirjoitettu 8.4.2026

Crescent City -fantasiasarjan yli tuhatsivuisessa (!) kolmannessa osassa sattuu ja tapahtuu kolmen kirjan edestä. On poliittista juonittelua, ihmissuhdevääntöä ja aivan törkeä määrä henkilöhahmoja.

Tässä osassa ollaan lähempänä perinteistä korkeaa fantasiaa kuin ehkäpä missään Maasin aiemmassa teoksessa. Hieman on suhdehommeleitakin, mutta ne eivät ole nyt pääosassa. Nyt keskitytään maailmanvalloitukseen! Maasuniversumin rakentaminen pääsee myös ihan uudelle tasolle.

Jösses. Olen ihan loppu nyt kun sain tämän luettua.

Mustan tulen laulu

KIRJA-ARVIO

Mustan tulen laulu

S. K. Rostedt

8/10Kirjoitettu 8.4.2026

Moorna-fantasiasarjan toisessa osassa tarjoillaan romantiikkaa, juonittelua ja itsetutkiskelua. Päähenkilömme Moorna on päätynyt bestiksensä kanssa vieraille maille ja etsiskelee itseään. Suhteet muihin ja omaan taikuuteen tuntuvat vaikeilta, eikä sekään ole selvää, mitä hän haluaisi elämältään. Ja sitten kun on vielä nämä poliittiset juonittelut, joista hän ei oikein onnistu pysymään erossa...

Kirja käsittelee tärkeitä teemoja ja on hyvin kirjoitettu. Romantasian troopit ovat erinomaisesti esillä ja tätä voisikin kutsua esimerkilliseksi romantasiateokseksi. Ensimmäinen osa oli niin huikea, että sille tasolle on vaikea päästä toistamiseen. Tämä toinen osa ei ikävä kyllä ihan yltänyt sinne. Uskon, että tässä ollaan toisen osan kirouksen äärellä ja kolmannessa on taas se jokin mukana.

Ikiliekin kipinä

KIRJA-ARVIO

Ikiliekin kipinä

Penn Cole

10/10Kirjoitettu 8.4.2026

Emarionin saaga -romantasiasarjan avausosassa Diem työskentelee parantajana ihmisten kaupungissa. Kun hänen äitinsä yhtäkkiä katoaa, kaikki menee sekaisin ja salaisuuksia alkaa paljastua. Näin päästään mukaan hyvinkin perinteisen teinifantasiaromantiikan kiemuroihin.

Kirja on hyvin kirjoitettu, eikä juoni ole etukäteen arvattavissa. Henkilöhahmot eivät ole erityisen syvällisiä, mikä lienee vallan normaalia tällaisessa teoksessa. Pääpaino on oman itsensä etsimisessä ja oman totuutensa toteuttamisessa.

Ja mitä ihmettä, toinenkin osa sarjasta julkaistaan suomeksi jo aivan pian!