_kirjakeiju_

Magnus Chase -sarjan maailmaan sijoittuva, periaatteessa sarjassa itsenäinen kirja. Tarinassa Magnuksen kaverit seikkailevat yhdeksässä lyhyessä tarinassa ympäri yhdeksän maailman. Tämä sarjahan pohjautuu siis skandinaviseen mytologiaan. Kirjassa on selkeästi oletuksena, että lukija on lukenut Magnus Chase -sarjan ennen tähän tarttumista. Minä en ikävä kyllä ole. Sain kuitenkin ongittua joitain tietoja tarinoista ja pysyin suunnilleen kärryillä siitä, millaisia kavereita Magnuksella on. Vaikuttaa värikkäältä poppoolta. Ehkä hämmentävintä tässä kirjassa on se, että se on suunnattu selkeästi melko nuorille lapsille, mutta välillä eteen tulee vanhemmille suunnattua sisältöä. Esim. kirjan kieli on helppoa ja monesti eteen tulee pieruhuumoria. Sitten kuitenkin välillä tulee aivan puskista lohikäärmeiden teloittamista kylmäverisesti ylsi kerrallaan ja pelottelua, että päähenkilö näkee Thorin pienten nahkashortsien lahkeesta sisään. Kaikkea sitä. Siitä pidän tässä sarjassa erityisesti, että mytologia on otettu rohkeasti käyttöön perinteestä poikkeavalla tavalla. Se aina virkistää!

Lilja seikkailee maailmojen välissä etsimässä itseään ja ratkaisua uhkaan. Tarina on eheä ja etenee mukavasti pimittäen tarpeeksi paljon tietoa pysyäkseen kiinnostavana. Päähenkilö muuttuu tarinan kuluessa, kuten kunnon päähenkilön kuuluukin. Kerronta on sujuvaa ja sopii tarinaan. Dialogissa on välillä hämmentävästi puhekielisyyttä, kun pääosin se on kuitenkin kirjakieltä. Seuraavilta osilta toivon vielä lisää sielukkuutta ja sitä paloa, joka saisi pysymään kirjan parissa pitkään. Päähenkilön persoona saisi myös loistaa kirkkaammin, jotta häneen pääsisi todella tutustumaan. Sanoisin, että tämä on kuitenkin poikkeuksellisen hyvä esikoiskirja ja odotan jo innolla jatkoa!

Selviytymistä yhteiskuntien romahtamisen jälkeisessä pohjolassa. Kirjassa seurataan muutamaa henkilöä, jotka selviytyvät kukin tavallaan nykyisen Pohjois-Ruotsin alueella. Juoni on enemmänkin juonittelua ja suunnittelua, kuin toimintaa. Sitten kun tapahtuu, päähenkilöt kuvailevat tunteitaan tilanteessa enemmän kuin itse tapahtumia. Sävyltään kirja on kylmä ja synkkä. Hyvin aikuisten scifiä. Dystooppinen tulevaisuus tarjoaa vain tuskaa ja turhaa kuolemaa.

Mysteerejä ja seikkailua jännittävässä Pohjolassa, jossa tarinoiden loput on taiottu unohdettavaksi. Päähenkilö on uusi, mutta muutamia muita henkilöhahmoja tavattiin jo Carvalissa. Kirjan henki on hyvin samantapainen, kuin tässä aiemmassa trilogiassa. Lukija pohdiskelee mitä tämä tarkoittaa ja vastauksia tarjoillaan ripotellen jos tarjoillaan. Pidin tästä kovasti, pääasiassa koska juoni etenee niin sujuvasti. Kuvailussa näkyy kirjailijalle luonteenomaista ylitsepursuilevien adjektiivien käyttöä, mutta onneksi kuvailuun ei jäädä jumiin. Nyt vain odottelemaan seuraavaa osaa, joka toivottavasti suomennetaan pikapuoliin.

Kokoelma klassisia satuja, jotka on muokattu aivan uuteen uskoon. Sadut on kirjoitettu aikuiselle yleisölle ja osassa sivutaan hyvinkin rankkoja teemoja (esim. lapsiin kohdistuva väkivalta). Muutama saduista, erityisesti Hannun ja Kertun muunnos, sai minut ahmimaan tarinaa järkyttyneenä. Osaa lukiessa taas toivoin, että loppuisipa tämä satu jo. Perus novellikokoelma siis. Tuhkimon prinssin kertoma tarina oli ehdoton suosikkini!

Nykyajan ja historiallisen jännitysnäytelmän sekoittava kertomus. Sofia päätyy oleskelemaan unenomaisessa talossa nuorisojoukon kanssa, minkä aikana hän joutuu kohtaamaan itsensä ja seurailee mielenkiinnolla historiallisen tarinan vaiheita. Kirja esittää asiansa selkeästi useista aikatasoista ja juonista huolimatta. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, joskin kerronta antaa heistä melko yksipuolisen kuvan. Jäi tunne, että heistä olisi ollut lisääkin kerrottavaa. Mielestäni parasta tässä ovat historialliseen Japaniin sijoittuvat kerrontaosiot. Niihin on saatu kirjoitettua jännitettä, joka jää hieman uupumaan nykyajan osioista. Kokonaisuutena viihdyin tämän parissa, vaikka kerronnassa olikin sovellettu enemmänkin sääntöä "kerro, älä näytä", eikä toisinpäin. Kirja on sopivaa lomalukemista ajoittain rankoista teemoistaan huolimatta.

Upealla kansikuvalla koristeltu juhlakirja Meresmaan 10 vuotisen kirjailijanuran kunniaksi. Kirja sisältää kokoelman keskenään muodoltaan ja tyyliltään erilaisia novelleja, joita yhdistää kuitenkin naiseus. Ne ovat novelleja, jotka juhlistavat naisista kumpuavaa voimaa. Tarinoista huokuu menneiden aikojen ja luonnon kanssa elämisen kiireettömyys - myyttisen naiseuden ydin. Osa novelleista oli minulle hieman rajuja (haluaako joku keskustella esim. sen viimisen novellin housuista!?), mutta hyvin kirjoitettujahan ne kaikki ovat. Kyllä näiden parissa viihtyi.

Tukahdetut-trilogian toisessa osassa pelastusoperaatio jatkuu ja saa tuulta siipiensä alle. Tiedossa on noituutta, demonisia otuksia ja hieman romantiikkaakin. Trilogian ensimmäinen ja toinen osa muodostavat yhtenäisen juonikaaren, joka on perinteisesti ollut tässä genressä tapana esittää yhdessä kirjassa. Tässä sarjassa oli päätetty jakaa se kahteen kirjaan ja odotankin mielenkiinnolla, mitä trilogian kolmas osa tuo tullessaan. Kieliopillisesti häiriinnyin tästä samalla tavalla kuin sarjan ensimmäisestä osastakin. Puhe- ja kirjakielen käyttö näennäisen epäloogisesti sekaisin ei vain sovi kielipäähäni. Muuten nautin tämän lukemisesta enemmän kuin ensimmäisen osan, koska nyt kerronta tuntuu hieman luontevammalta. Toimintakohtauksia lukiessa meinasi ihan imeytyä mukaan tarinaan, ne ovat kirjan parasta antia.

Paranormaalia romantiikkaa nykyajan Itävallassa. Vanessa lähtee opintoretkelle paikalliseen syrjäiseen sisäoppilaitokseen ja huomaa pian, ettei kaikki ole kuten pitäisi. Kirjan idea on mielenkiintoinen ja se käsittelee tärkeitä teemoja, kuten sen tärkeyttä, että arvostetaan omana itsenään. Romantiikasta ja jännittävistä käänteistä plussaa.

Ikävä kyllä kirjailijan tekninen osaaminen ei ole ihan sillä tasolla, mitä tällaisen tarinan kertominen olisi vaatinut. Minua häiritsi erityisesti ajoittainen puhekielisyys kerronnassa ja kaikkien hahmojen samanlainen tyyli puhua. Dialogi muutenkin on hiukkasen epäuskottavan oloista.

Itse tarinassa alku on hyvä. Se nappaa välittömästi mukaansa ja lukijaa alkaa kiinnostaa mistä tässä on kyse. Olisin toivonut jännityksen pitkittämistä, jotta kutkuttavasta epätietoisuuden tunteesta olisi saanut nauttia pidempään. Onko jotain muutakin muuten jäänyt tässä kirjassa mietityttämään se, miten päähenkilö on vielä elossa, kun hän jatkuvasti jättää syömättä aterioitaan?!

Siitä myös tykkäsin kirjaa lukiessa, miten ilmavasti teksti on aseteltu sivuille. Se taas häiritsi, ettei tekstin oikeaa reunaa ole tasattu ja kappaleista jotkin alkavat sisennyksellä ja toiset eivät. Jostain syystä keskittymiseni tarinaan katkeaa heti, jos kirjassa on epäloogisuuksia tai kielioppivirheitä. Ikävä kyllä tämän kirjan kohdalla niin kävi harmittavan usein.

Tulevaisuuden itäiseen Aasiaan sijoittuva fantasiaseikkailu. Päähenkilömme ajautuu useisiin ikäviin tilanteisiin, joista hän jollain tavalla selvitytyy, minkä jälkeen taas uudet ongelmat siintävät jo edessä. Kirja on taitavasti rakennettu ja sujuvasti kerrottu selviytymistarina. Tässä on hyvin samanlaista juonen rakennusta ja seikkailua kuin Adeymin Veren ja luun lapsissa. Sävyltään taas jotenkin vahvasti Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille -fantasiakirjan tapainen.

Minä en ihan syttynyt tälle, koska väkivalta on turhan graafista ja romantiikka pimitettyä. Tästä huolimatta hyvä kirja, jota ei ole turhaan ylistetty. Nuortenkirjana nojaa mielestäni ehdottomasti enemmän vanhempien nuorten lukijoiden suuntaan.

Teiniporukka päihittämässä supervaltioiden yliluonnollisia puolustusvoimia. Eli aika perinteinen YA-kirja. Tarina alkaa siitä, kun jengipomo Kaz ottaa vastaan keikan ja värvää parhaan tiiminsä mukaan. Ja ei kun seikkailuun! Tarinassa on hauskasti mukana viitteitä sisarsarja Grishaversumin. Englanniksi tämä onkin sarjan neljäs kirja, mutta suomenkielinen versio aloittaa uuden, Paluu Grishaversumiin -sarjan.

Kirja on mielestäni mukavan simppeli ja fontti on huomattavan suurta. Sanoisin, että helppolukuinen normiseikkailu, jossa on muutamia yllättäviä käänteitäkin onneksi. Henkilöhahmot on rakennettu mukavan monipuolisiksi ja seikkailu on kokonaisuutena toimiva. Olen katsonut Varjo ja riipus -tv sarjaa, johon on sotkettu tämän kirjan tarinaa varsinaisen Varjo ja riipus -kirjan lisäksi. Oli kiva nyt lukea miten tämä tarina todellisuudessa menee. Kirjat ovat mukavan yksinkertaisia töllösarjaan verraten.

Juno on salaillut noituuttaan erittäin noitavainoisessa yhteiskunnassa koko elämänsä ajan. Kaikki muuttuu, kun hän muuttaa suurkaupunkiin ja alkaa olla tekemisissä muiden noitien kanssa. Tarinaa kerrotaan Junon ja hänen kaupungissa tapaamansa Sadinin näkökulmista.

Kirja oli minulle positiivinen yllätys! Sen juoni ei noudata mitään tuttua kaavaa, joten jännitys säilyy loppuun saakka. Hahmot ovat sellaisia, että heistä olisi mieluusti kuullut lisääkin.

Pidin kirjassa erityisesti siitä, miten mustan ja valkoisen noituuden moraalista "hyvyyttä" ja "pahuutta" kyseenalaistettiin. Eli onko musta taikuus aina pahempaa ja epäilyttävämpää kuin valkoinen? Tahdon muuten kertoa tähän liittyen tarinan, joka liittyy siihen, miten aloin miettiä taikuutta eri tavalla: Olin vinkkaamassa kasiluokkalaisille Greenin Half Bad -trilogiaa. Kerroin miten siinä on mustia ja valkoisia noitia ja mustat on tässä niitä pahempia noitia. Sieltä eräs oppilaista huusi heti, että nekö musta ja valkoinen on siis ihonvärejä? Totesin että nyt on taikuudesta puhe. Mutta tämän hetken jälkeen mustan taikuuden pahuus on häirinnyt minua erityisesti. Eikö valkoinen taikuus voisi välillä olla pahaa myös?!

Tästä syystä tämä kirja miellytti niin kovin, kun musta ei ollut automaattisesti paha.