EveMoon

Helppolukuinen ja nopeasti etenevä tarina, joka sarjan ensimmäisen kirjan tavoin yllättää sillä miten saumattomasti viihteellinen juoni ja ajoittain synkkä todellisuus sopivat samaan tarinaan. En sanoisi kirjaa viihderomaaniksi (vaikka sitä kai enimmäkseen sellaisena on markkinoitu) vaan enemmänkin viihderomaanin ja yhteiskunnallisen fantasian hybridiksi. Genrerajat rikkoutuvat jälleen mielenkiintoisella tavalla. Romanttisessa viihdekirjallisuudessa yleensä vältetään "liian synkkiä" aiheita, ja vaikka Salaisuuksia Delobriandissa sopii tähän genreen estetiikkansa ja hahmojen suhteisiin keskittyvän juonen puolesta, tarinaan kuuluu orgaanisesti myös yhteiskunnan ja hahmojen pimeä puoli. Tätä pimeää puolta käsitellään myös "jalat-maassa" asenteella, jolla on oikeasti jotain sanottavaa todellisuudesta, sen sijaan että dramaattisia asioita tapahtuisi vain lukijan järkyttämisen vuoksi. Sekä tätä kirjaa että Dionnen tyttöjä tuntuu hyvin keinotekoiselta yrittää ajatella minkään selvän genren edustajana, sillä kaikki tarinan elementit kuuluvat niin luonnollisesti yhteen, vaikka saattavat hämmentää sellaista lukijaa, joka odottaa vain keijuja ja romantiikkaa.

Isossa osassa tässä kirjassa on Dionnen tytöistä tuttu Margot, ja oli virkistävää lukea välillä keski-ikäisen hahmon elämästä ja suhteista (tarinassa jonka tarkoitus ei ole masentaa). Margotin lisäksi kirjassa on liuta uusia näkökulmahenkilöitä, joiden runsaudesta huolimatta tarina on tasapainoinen ja etenee sujuvasti. Heidän elämänsä kietoutuvat yhteen vahvemmin kuin Dionnen tytöissä, mikä toisaalta sujuvoittaa kerrontaa, toisaalta pienentää tarinan fokusta, mikä tekee kirjan tyylistä vähän erilaisen. (Ei mielestäni huonomman tai paremman.) Itseäni myös viehätti miten Dionnen tytöissä maailma taustalla kuohui mutta se ei näkynyt kaikkien hahmojen elämässä samalla tavalla, jolloin joillakin oli aikaa keskittyä seurusteluun, vaikka toisia vietiin vankileirille. Salaisuuksia Delobriandissa kääntää tämän asetelman enemmänkin niin päin, että maailma on taas suhteellisen rauhallinen taustalla, mutta silti joidenkin hahmojen elämässä menneen sodan vaikutukset kulminoituvat äärimmäisillä tavoilla, vaikka toisten suurimmat ongelmat vaikuttavat arkisemmilta. Pidän myös siitä, ettei erilaisia hahmoja ja erilaisia elämäntilanteita aseteta minkäänlaiseen arvojärjestykseen, vaan kaikkien ongelmat tuntuvat yhtä todellisilta ja tärkeiltä.

Voisin suositella Fretannia-kirjoja esimerkiksi Shannon Halen ja Fransesca Lia Blockin faneille, koska pidän kaikissa näissä teoksissa siitä, että kaunis tarina pystyy näyttämään myös yhteiskunnan ja yksilöiden vaikeat puolet, tavalla joka on niin helposti sulatettava että isoista ja monimutkaisista asioista on helpompi saada ote.

Minun on ollut jo pitkään vaikea päästä sisälle eeppiseen fantasiaan, koska on tuntunut, ettei ole aikaa keskittyä kirjasarjoihin, joita täytyy lukea pitkään, ennen kuin ne alkavat todella palkitsemaan. Suojan kanssa tätä ongelmaa ei ollut, sillä teksti itsessään oli tarpeeksi stimuloivaa luettavaa. Tekstitason yksityiskohtia oli niin paljon, sanavalinnat, lauserakenteet, nimet ja puhetyylit olivat niin mietittyjä, että lukeminen itsessään oli alusta saakka kiinnostavaa, ei pelkästään väline tarinan kokemiselle. Juuri tämä tekstin pintatason yllätyksellisyys ja yksityiskohtaisuus sai kirjan erottumaan edukseen niiden eeppisten kirjojen joukosta, joita olen viimevuosina yrittänyt lukea.

Tiyanin ja Cicin suhde oli alusta saakka kiinnostavin osa tarinaa, ja pidin erityisesti siitä, että heidän tilannettaan lähestyttiin pääasiassa arkipäivän kautta, siitä huolimatta, että heidän elämässään tapahtui isoja muutoksia ja maailman tulevaisuus oli niin epävarma. Pidän tarinoista, joissa eeppisten mittasuhteiden ja maailmanrakennuksen kautta peilataan yksilöitä, eikä toisinpäin, ja tämä kirja on juuri sitä. Väärinkäsitykset ja puhumattomuus olivat myös orgaaninen osa henkilöhahmojen suhteita heidän omien henkisten muuriensa vuoksi, ja tämä oli virkistävää, koska näitä elementtejä käytetään liian usein vain jotta juoni toimisi.

Suosittelen kirjaa lukijoille, jotka pitävät enemmän tunnepitoisista kuin toimintakeskeisistä seikkailuista, suhteista, joiden monimutkaisuus ja henkilöhahmojen virheet saavat näkyä, juonesta, jossa vaikutukset yksilöön nousevat maailmanlaajuisia vaikutuksia keskeisempään rooliin ja kirjoitustyylistä, joka antaa syyn tarinan viipyilevälle otteelle.

Ainoa häiritsevä asia kirjassa oli kirjoitusvirheiden määrä, joka ehkä korostui siksi, että tekstiä tulee tyylinsä vuoksi luettua hieman tavallista tarkemmin.

Ymmärrän Tolkienin arvon fantasiagenren uranuurtajana, vaikken itse kaikkein eniten hänen tekstiinsä osaakaan uppoutua. Jos on intohimoinen fantasiagenren suhteen niin nämä kirjat kannattaa kyllä lukea jossain vaiheessa ihan jo pelkästään sivistääkseen itseään.

Ymmärrän Tolkienin arvon fantasiagenren uranuurtajana, vaikken itse kaikkein eniten hänen tekstiinsä osaakaan uppoutua. Jos on intohimoinen fantasiagenren suhteen niin nämä kirjat kannattaa kyllä lukea jossain vaiheessa ihan jo pelkästään sivistääkseen itseään.

Ymmärrän Tolkienin arvon fantasiagenren uranuurtajana, vaikken itse kaikkein eniten hänen tekstiinsä osaakaan uppoutua. Jos on intohimoinen fantasiagenren suhteen niin nämä kirjat kannattaa kyllä lukea jossain vaiheessa ihan jo pelkästään sivistääkseen itseään.

Tämä sopii lukijalle, joka tykkää rönsyilevästä juonesta ja kerronnasta, sekä magiasta filosofoinnista. Kirja on myös melko hahmokeskeinen ja dialogipainotteinen.

Kirjassa on erityisen piristävää, että Kvothen rahahuoliin keskitytään niin paljon: se on varsin samaistuttavaa, ja yleensä fantasiassa luistellaan moisista seikoista yli nopeasti.