Selaa sarjan kirjoja
Suoja: Kaupungit ja paluu

Suoja #1

Suoja: Kaupungit ja paluu

Laura Luotola

Julkaistu
5.8.2016 (Iris Kustannus)

Katso saatavuus Adlibriksestä

Kirjasta

Kansi ja kuvitus: Päivi Hakanen. Nidottu.

Kuvastaja-palkintoehdokas 2017.

”Outo valo värjäsi sairaan lapsen kasvot, ja silmät tuijottivat rävähtämättä, elottomat silmät, joista tuikahti vieras, varjoisa katse, se lävisti Tiyanin ja sinä hetkenä hän ajatteli Mahdeja. Hän ajatteli katsovansa Mahdia ja hän näki millaiset silmät hallitsijalla oli. Valtakunnan luojien silmät eivät olleet inhimilliset, ne olivat voimakkaat henkisilmät ja ne näkivät hänet, katsoivat suoraan kohti.”

Tiyan Jolkai on ärhäkkä saayequtaityttö, joka kapinoi syrjityn heimonsa perinteitä vastaan. Hän käy töissä löydöksellä Hiljaiset Miehet seuranaan ja hän on ihastunut ylemmässä asemassa olevaan tyttöön, salamyhkäiseen Cismarthaan.

Mahdit ovat vanhoja hallitsijoita, joita kukaan kuolevainen ei ole nähnyt. He ovat pystyttäneet maagisen Suojan kaksiosaisen valtakuntansa ylle. Olosuhteet ovat muuttumassa Suojan tuolla puolen ja Mahdien katse kääntyy kohti kaukaisia planeettoja.

Eräänä päivänä Tiyan saa yllättävän kutsun yläkaupungin vaikutusvaltaisimmalta tiedemieheltä. Hän ajautuu Cismarthan kanssa seikkailuun, jonka edetessä selviää, että erilaiset vallasta tai vallankumouksesta haaveilevat tahot ovat kiinnostuneita saayequtain menneisyydestä.

Suoja – Kaupungit ja paluu on eeppisen scififantasiasarjan aloitusosa. Se on monisyinen kertomus rakkaudesta ja onnen tavoittelusta, tarinoiden ja uskomusten merkityksestä.

”Kirjailija on rakentanut huikean maailman. Tämä on suunnattu niille lukijoille, jotka kaipaavat hiukan haastavampaa lukemista mutta samankaltaista eeppisyyttä kuin nuoruutemme fantasiasarjoissa.” – Hanna Matilainen, Morren maailma

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Lukijan ääni

Nostettu kirja-arvio

Kirja-arviot →
EveMoon10 / 10

“Minun on ollut jo pitkään vaikea päästä sisälle eeppiseen fantasiaan, koska on tuntunut, ettei ole aikaa keskittyä kirjasarjoihin, joita täytyy lukea pitkään, ennen kuin ne alkavat todella palkitsemaan. Suojan kanssa tätä ongelmaa ei ollut, sillä teksti itsessään oli tarpeeksi stimuloivaa luettavaa. Tekstitason yksityiskohtia oli niin paljon, sanavalinnat,…”

Lue kirja-arvio →
Suoja

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Laura Luotola

Laura Luotola (s. 1976) on koulutukseltaan filosofian maisteri sekä rakennusrestauroija. Syntyjään hän on Kuopiosta, mutta asuu Helsingissä ja kirjoittamisen ohella työskentelee maalarina. Hänen kirjallisia suosikkejaan ovat William Gibson, Neal Stephenson, Thomas Mannin Tohtori Faustus, Monica Fagerholm, Ursula K. Le…

Tutustu kirjailijaan