Minun on ollut jo pitkään vaikea päästä sisälle eeppiseen fantasiaan, koska on tuntunut, ettei ole aikaa keskittyä kirjasarjoihin, joita täytyy lukea pitkään, ennen kuin ne alkavat todella palkitsemaan. Suojan kanssa tätä ongelmaa ei ollut, sillä teksti itsessään oli tarpeeksi stimuloivaa luettavaa. Tekstitason yksityiskohtia oli niin paljon, sanavalinnat, lauserakenteet, nimet ja puhetyylit olivat niin mietittyjä, että lukeminen itsessään oli alusta saakka kiinnostavaa, ei pelkästään väline tarinan kokemiselle. Juuri tämä tekstin pintatason yllätyksellisyys ja yksityiskohtaisuus sai kirjan erottumaan edukseen niiden eeppisten kirjojen joukosta, joita olen viimevuosina yrittänyt lukea.
Tiyanin ja Cicin suhde oli alusta saakka kiinnostavin osa tarinaa, ja pidin erityisesti siitä, että heidän tilannettaan lähestyttiin pääasiassa arkipäivän kautta, siitä huolimatta, että heidän elämässään tapahtui isoja muutoksia ja maailman tulevaisuus oli niin epävarma. Pidän tarinoista, joissa eeppisten mittasuhteiden ja maailmanrakennuksen kautta peilataan yksilöitä, eikä toisinpäin, ja tämä kirja on juuri sitä. Väärinkäsitykset ja puhumattomuus olivat myös orgaaninen osa henkilöhahmojen suhteita heidän omien henkisten muuriensa vuoksi, ja tämä oli virkistävää, koska näitä elementtejä käytetään liian usein vain jotta juoni toimisi.
Suosittelen kirjaa lukijoille, jotka pitävät enemmän tunnepitoisista kuin toimintakeskeisistä seikkailuista, suhteista, joiden monimutkaisuus ja henkilöhahmojen virheet saavat näkyä, juonesta, jossa vaikutukset yksilöön nousevat maailmanlaajuisia vaikutuksia keskeisempään rooliin ja kirjoitustyylistä, joka antaa syyn tarinan viipyilevälle otteelle.
Ainoa häiritsevä asia kirjassa oli kirjoitusvirheiden määrä, joka ehkä korostui siksi, että tekstiä tulee tyylinsä vuoksi luettua hieman tavallista tarkemmin.
Risingshadow communityLukijoiden ääni
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
9arvosanaa
2kirja-arviota
Risingshadow
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Risingshadow
Lukijoiden arviot
2 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Laadukasta kotimaista tieteisfantasiaa. Hidastempoisen alun jälkeen lukijalle avautuu maailma, johon sukeltaa ihan mielikseen. Tämä kannattaa lukea! Kirjan maailma jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Nyt vain kyttäämään jatko-osan ilmestymistä.
