tintti89

Kirja oli juoneltaan hyvä ja hieman erilainen, en ole kovinkaan moneen kirjaan törmännyt, joissa päähenkilöillä menee kaikki pieleen. Vaikka kirja onkin osaltaan hieman kliseinen, se ei haittaa lukukokemusta ollenkaan. Kirjoittajalla on hyvä ja kekseliäs tyyli kirjoittaa, mutta en tykkää lukijan puhuttelusta. Kirjoitustyyli on myös enemmänkin lapsille suunnattu.

Henkilöissä oli selkeästi käytetty mielikuvitusta. Vaikka Baudelairen lapset ovatkin lapsineroja, se ei saa tässä kirjassa niin isoa osaa, että se häiritsisi. Olaf-setä oli kuvailtu hyvin ilkeäksi ja lähes sadistiseksi ihmiseksi, joka aiheutti syvän inhon häntä kohtaan. Sympaattisin henkilö oli mielestäni oikeusneuvos hänen pyytteettömän lapsirakkautensa ansiosta.

Kirja loppui hyvin antaen myös viitteitä sarjan tulevista kirjoista. Isoa miinusta "modernien" sanojen pitkistä selittelyistä ja Sunnyn epämääräisten äännähdyksien tarkoituksen selittämisistä. Voisin suositella kirjaa nuorille ihmisille, mutta aikuisille en oikeastaan, on se sen verran lapsille suunnatusti kirjoitettu.

Kirjan juoni ei ollut mitenkään hätkähdyttävä, aivan perusfantasiaa. Köyhä maalaispoika saa tietää omaavansa yliluonnollisia kykyjä on jo vähän liiankin käytetty aihe, eikä tämä kirja tarjonnut siihen mitään uutta. Kirjan kerronta oli mielestäni liikaa suunnattu lapsille. Lauseet olivat joissain kohdissa, varsinkin paikkojen kuvailuissa, hirveän lyhyitä ja tönkköjä.

Kirjan henkilöistä iso plussa. Vaikka Eragon ei olekaan ihan tavallinen poika, hänellä on myös normaalin ihmisen tunteita: pelkoa, aggressiota, epätietoisuutta. Saphiran ja Eragonin suhdetta oli mielenkiintoista seurata, tosin Saphiran liika huolehtivaisuus sai hänet tuntumaan vähän liiankin ihmismäiseltä. Siitä tuli sellainen olo, kuin Saphira olisi Eragonin isosisko. Brom oli mielestäni mielenkiintoisin henkilö osoittaessaan rakkauttaan vähän omalaatuisella tavalla.

Kirjan loppu oli hieman töksähtävä. Viimeinen taistelu käytiin vähän turhankin nopeasti läpi ja loppu jäi kesken samalla kuitenkin aukaisten hieman seuraavan kirjan tapahtumia. Kirjaan oli saatu ujutettua huumoria mukaan, mutta olisin toivonut sitä enemmän. En lähtisi kirjaa suosittelemaan hirveän vanhoille, ehkä max. 15-vuotiaille tai alle. Toisaalta teksti oli suhteellisen raakaa, joten ei kuitenkaan ihan nuorillekaan.

Kirja oli juoneltaan hyvä. Jälleen kerran vähän rauhallisempi osa sarjaan, mitään suurta taistelua ei kirjassa ollut. Kerronta oli sujuvaa ja kirja piti lukijan täydellisesti otteessaan.

Oli mielestäni mukava välillä seurata tapahtumia pelottoman Rachelin näkökulmasta. Hän ei sittenkään ole aivan niin peloton kuin muut luulevat. Jotenkin tuntuu, että kaikki muut henkilöt jäivät aivan hänen varjoonsa. Olisin edelleen kaivannut Axia lisää.

Kirjan lopetus oli hyvä, se ei töksähtänyt kesken ja oli sopivan humoristinen. Kaiken kaikkiaan suositeltava kirja kaikille sarjan edelliset osat lukeneille.

Kirjan juoni oli loistava. Se oli erilaisempi kuin muissa sarjan kirjoissa. Tästä kirjasta puuttui varsinainen taisteluosio, mikä mielestäni sopi tähän kirjaan hyvin. Se ei ollut rakenteeltaan samanlainen kuin muut sarjan kirjat, vaan siinä tapahtui lähes koko ajan.

Henkilöistä ei oikeastaan tässä kirjassa paljastunut mitään uutta. Marco oli tavalliseen tapaansa ironinen ja Rachel valmiina hyökkäämään taisteluun. Jaken haluttomuutta johtajaksi tosin käsiteltiin suhteellisen paljon tässä kirjassa. Toivoisin Axia paljon enemmän näkymään kirjoihin, hän tuo kaikista eniten mielenkiintoisuutta.

Kirjan lopetus oli hyvä. Sademetsä-teema sopii mielestäni yhdeksi osaksi tätä sarjaa erittäin hyvin ja se oli todentuntuisesti kuvattu. Vaikka kirja käsittelikin aikamatkailua, sitä ei ollut yhtään vaikea tajuta. Kaiken kaikkiaan yksi parhaimmista Animorphs-kirjoista.

Salaisuus on juoneltaan hyvä kirja. Se kulkee sujuvasti eteenpäin kuin muissakin sarjan kirjoissa. Toisaalta pesukarhun pentujen pelastaminen tuntuu vähän... Hassulta. Sehän ei kuitenkaan ole animorfien tehtävä. Mutta osaltaan se sopii tähän kirjaan, onhan kertojana Cassie.

Henkilöt tuntuivat paljon syvällisemmin kuvaillulta tässä kirjassa. Heidän tuntonsa termiitteinä ja varsinkin Cassien tunteet sen jälkeen on kuvailtu hätkähdyttävän aidontuntuisesti.

Kirjan lopetus oli loistava! Humoristista loppua ei usein tämän sarjan kirjoissa näe, tuntuu vähän ironiselta, että pieni ja lyllertävä haisunäätä pelastaa animorfit.

Kirja oli juoneltaan tylsähkö. Siinä ei ole kaikkia asioita mietitty loppuun asti, kirjailija on ilmeisesti vain kuvitellut, etteivät lukijat sellaisia asioita jää ihmettelemään. Kirjan rakenne oli jälleen kerran samanlainen, alussa huvitellaan morfeilla, kirjan keskivaiheilla suunnitellaan ja lopussa tapahtuu.

Henkilöt eivät tässä kirjassa mitenkään erikoisesti säväyttäneet. Cheet olivat uusia kirjassa, mutta he tuntuivat jotenkin tylsiltä. Täysin väkivallaton laji ei jotenkin kuulu tähän sarjaan. Lopetuksesta päätellen luulen, ettei heistä kuulukaan tämän kirjan jälkeen mitään.

Kirjan lopetus oli hyvä, se ei ollut yhtä töksähtävä kuin edellisissä kirjoissa, mutta kirja ei jotenkin sopinut koko muuhun sarjaan. Se tuntui vain hieman pysäyttävän sarjan kulun. Tässä vaiheessa sarjaa rupeaa myös hieman ärsyttämään animorfien selviytyminen ihan kaikesta.

On mukavaa välillä lukea kirjoja Axin näkökulmasta. Kirja ei ollut juoneltaan mitenkään erikoinen eikä siinä tapahtunutkaan paljoa, mutta Axin ajatuksista ja tekemisistä oli mielenkiintoista lukea. Kerronta oli mukaansatempaavaa ja piti lukijan hyvin otteessaan.

Henkilöistä tässä kirjassa keskityttiin eniten Axiin. Hänen tietämättömyytensä ihmismaailman asioista tuovat kirjaan mukaan huumoria Marcon sanomisten ohella. Axin ja Tobiaksen välisen ystävyden kehittymistä oli kuvattu kirjassa hyvin. Muutenkin tässä kirjassa syvennettiin animorfien välejä Axiin, vaikka lähinnä Ax ja Tobias olivat pääosassa kirjassa.

Kirjan lopetus jäi mielestäni hieman kesken. Se ei loppunut töksähtäen kuten lähes kaikissa muissa sarjan kirjoissa, mutta se tuntui vain loppuvan kesken. Lisäksi olisin odottanut andaliittien salaisuuden olevan jotenkin kauhistuttavampi mitä se oikeasti on.

Jotenkin tylsähkö kirja. Tässä ei ollut niin paljon toimintaa kuin muissa sarjan kirjoissa. Osaltaan ihan hyvä. Ellimistin esiintyminen toi sopivaa erilaisuutta kirjaan mukaan. Kerronta oli Applegaten tapaan sujuvaa ja piti lukijan hyvin otteessaan.

Henkilöitä syvennettiin edelleen tässä kirjassa. Uusia luonteenpiirteitä ei yhdestäkään ilmestynyt, mutta heidän välinen ystävyytensä tuntui vain syventyvän. Olisin toivonut kirjaan mukaan lisää Axia ja ehkä myös Marcoa tuomaan kirjaan lisää huumoria.

Kirja pitää lukijan hyvin otteessaan, mutta silti siitä puuttuu se jokin. Toisaalta ellimisti myös hieman sekoitti asioita, en aivan pysynyt kärryillä kaikesta. Kirjan lopetus jäi sopivan avoimeksi, mutta se loppui vähän töksähtäen.

Kirja on huomattavasti parempi kuin sarjan edellinen osa. Sen juoni on hieman erilainen ja kulkee sujuvasti eteenpäin joitain pieniä kohtia lukuunottamatta. Kirjan kerronta on hyvää ja se on kirjoitettu sujuvasti.

Kirjan henkilöillä on kaikilla omia ongelmiaan. Vaikka heistä ei kukaan ollut aivan normaali tavis, kirjan henkilöt olivat kuitenkin mielenkiintoisia. Varsinkin Detta/Odetta Walker oli saatu tuntumaan todenmukaiselta. Hieman kirjan lopussa häiritsi Jack Mortin kohtalo.

Kirja ansaitsee miinusta lopun töksähtävyydestä ja joistain kirjan kohdista, missä ei ole mitään käryä mitä siinä tapahtuu. Myös huumoria oli saatu ujutettua sopivasti kirjaan mukaan. Muuten kirja on luettava ja suosittelenkin sitä kaikille, jotka eivät vierasta ajatella kirjaa lukiessa.

Kevätaamun lohikäärmeet on huomattavasti synkempi kuin sarjan edelliset kirjat. Juoni etenee tasaisesti, mutta vauhdikkaasti eteenpäin pitäen lukijan mielenkiintoa yllä läpi koko kirjan. Se seuraa asioita ja tapahtumia vuorotellen eri henkilöiden näkökulmasta. Surullisin kohta kirjassa on erään päähenkilön menehtyminen.

Kirjan hekilöjä syvennetään edelleen tässä kirjassa. Tanisin ihmispuoli pääsi valloilleen suurimmassa osassa kirjaa. Tasslehoff pysyi omana itsenään tuoden myös hieman hauskuutta kirjan synkkyyteen. Pääosan kirjan surumielisyydestä aiheuttivat henkilöiden eroamiset ja jäähyväiset.

Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu. Sen tarina imaisee lukijan sisäänsä, ja kirjan haluaisi jatkuvan loputtomiin. Kirja loppuu erittäin hyvin antaen myös viitteitä tulevasta. Suosittelen lämpimästi kaikille fantasiasta kiinnostuneille.

Valon tanssi on erittäin hyvä kirja. Sen juonessa on jotain erilaista, mikä pitää otteessaan, päinvastoin kuin sarjan edellinen osa. Kirjaan on ujutettu sopivasti huumoria, seikkailua, yllätyksellisyyttä ja kaikkea, mikä tekee fantasiakirjasta hyvän.

Henkilöt ovat kaikki ihanan sympaattisia. Kaikista on mukava lukea, enkä muuttaisi mitään piirrettä yhdestäkään henkilöstä. Kakskukan ja Rincewindin viha-rakkaus -suhdetta seuraa erittäin mielellään. Kakskukan tyypillinen turistimaisuus ja Matkalaukun kiintymys omistajaansa on mielestäni kuvailtu hyvin, eikä kirja olisi läheskään yhtä nautittava ilman niitä. Myös Loitsu Rincewindin päässä tuo oman mausteensa soppaan.

Kirja on täyden viiden pisteen arvoinen. Se pitää mielenkiinnon yllä läpi koko kirjan, eikä lukemista malttaisi millään lopettaa kesken. Kirjan loppu oli osaltaan hieman hämmentävä, en olisi itse halunnut kirjalle tällaista loppua. Kaiken kaikkiaan suositeltava kirja kaikille fantasian ja huumorin ystäville.

Kirja oli juoneltaan hyvä, mutta hieman samanlainen sarjan ensimmäisen kirjan kanssa. Juoni oli hyvin otteessaan pitävä ja kerronta oli sujuvaa. Osaltaan jäi ärsyttämään päähenkilöiden selviäminen kaikesta, mutta tätä tasapainotti yhden mielenkiintoisimman henkilön kuolema. Minua myös hämmästytti Artemiksen tyyneys hänen kohdatessaan Hollyn ensimmäisen kerran, eihän hän tiennyt mitään keijujen olemassa olosta.

Kirjan henkilöt olivat taattua Colferin laatua. Heistä löytyi jälleen kerran huumoria, kiintymystä, välittämistä ja muita hyvin voimakkaita tunteita. Erityisiä suosikkejani ovat Mulch ja Foaly, jotka tuovat aina hymyn huulille huumorinsa avulla. Opalia oli myös mukava seurata ja lukea hänen lähes skitsofreenisiä puheitaan.

Kirja on mielestäni täyden viiden pisteen arvoinen. Se on viihdyttävä, eikä sitä malttaisi millään laskea käsistään. Kirjan loppu oli hieman yllättävä, mutta se oli erittäin hyvä ja antaa viitteitä seuraavista kirjoista. Suosittelen lämpimästi kaikille fantasian ystäville, mutta vain, jos olet lukenut sarjan edelliset osat.