Unohdetut
Alkuteos ilmestynyt 1997. Suomentanut Tapani Bagge. Kannen kuva: David B. Mattingly. Nidottu.
On vaikea murehtia samalla kun lentää. Tuntuu mahtavalta leijua korkealla kaikkien pikku ihmisten yläpuolella. Ihmiset ovat niin hitaita. He kävelevät pienissä jonoissa jalkakäytävillä, ikiajoiksi juuttuneina kahteen ulottuvuuteen: vasempaan tai oikealle, eteen tai taakse.
Suositun sarjan yhdennessätoista osassa kertojana on jälleen Jake. Hän muistelee onnettomuutta hylätyllä rakennustyömaalla, missä tapasi andaliittipilotin nimeltä Elfangor. Prinssi Elfangor oli kuolemaisillaan ja kertoi ystävyksille yeerkeistä. Tuo tapahtuma rakennustyömaalla muutti Jaken elämän vaaralliseksi seikkailuksi, mutta siitä alkoi -myös Jaken, Marcon, Rachelin, Tobiaksen ja Cassien ystävyys – ja he saivat kyvyn morfata, muuttua eläimiksi.
Unohdetut palaa samoihin maisemiin kuin sarjan ensimmäinen osa Valloitus. Ilmassa lentäen viisi ystävystä palaavat tarkastelemaan työmaata, jossa työporukkaa johtaa heidän vararehtorinsa Chapman. Chapman on korkea-arvoinen ohjastaja, mutta miksi hän on yhtäkkiä rakennustöissä? Työmiehillä on konepistoolit, mitä työmaalle oikein rakennetaan?
Käyttäjät lukeneet myös
K. A. Applegate
Katherine Alice Applegate on syntynyt vuonna 1956 Michiganissa Yhdysvalloissa. Hän on asunut Texasissa, Floridassa, Kaliforniassa, Minnesotassa, Illinoisissa ja Pohjois-Carolinassa ja työskennellyt muun muassa eläinlääkärin apulaisena, konekirjoittajana ja tarjoilijana. Nykyisin Applegate asuu jälleen eteläisessä Kaliforniassa. Applegaten perheeseen kuuluvat aviomies Michael Grant, joka on myös nuortenkirjailija, Kiinasta vuonna 2003 ottolapseksi otettu tytär Julia sekä poika Jake. Kotona on myös kaksi kissaa ja kaksi koiraa. Applegate harrastaa sellon soittoa, matkustelua, lukemista ja puutarhanhoitoa.
Animorphs
Sarjan suomentaminen jäi kesken.
Animorphs sisältää tällä hetkellä 20 kirjaa.
Alasarja Megamorphs
Kirja-arviot ja kommentit
Kirjan juoni oli loistava. Se oli erilaisempi kuin muissa sarjan kirjoissa. Tästä kirjasta puuttui varsinainen taisteluosio, mikä mielestäni sopi tähän kirjaan hyvin. Se ei ollut rakenteeltaan samanlainen kuin muut sarjan kirjat, vaan siinä tapahtui lähes koko ajan. Henkilöistä ei oikeastaan tässä kirjassa paljastunut mitään uutta. Marco oli tavalliseen tapaansa ironinen ja Rachel valmiina hyökkäämään taisteluun. Jaken haluttomuutta johtajaksi tosin käsiteltiin suhteellisen paljon tässä kirjassa. Toivoisin Axia paljon enemmän näkymään kirjoihin, hän tuo kaikista eniten mielenkiintoisuutta. Kirjan lopetus oli hyvä. Sademetsä-teema sopii mielestäni yhdeksi osaksi tätä sarjaa erittäin hyvin ja se oli todentuntuisesti kuvattu. Vaikka kirja käsittelikin aikamatkailua, sitä ei ollut yhtään vaikea tajuta. Kaiken kaikkiaan yksi parhaimmista Animorphs-kirjoista.

