Emelie

Herttainen tarina Muumipeikosta, joka herää kesken talviunien. Ennenkuulumaton tapahtuma, josta seuraa kaikenlaista jännää. Vietin tämän teoksen parissa viihdyttävät pari tuntia, joista ehkä suurin osa meni kuvitusten ihailuun. Pidän Janssonin piirrostaiteesta kovin, ohut terävä viiva ja hauskat yksityiskohdat tarjosivat paljon hämmästeltävää. Tarinassa itsessään oleva hienoinen brutaalius yhdistettynä naiiveihin hahmoihin toimi todella hyvin. Mutta ehdoton suosikkini kaikista oli esi-isä, jonka söpöä olemusta ei ole kukaan vielä päihittänyt.

Reipas seikkailukertomus, jossa seurataan nuorukaista nimeltä Yarvi. Tälle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista jopa jossain määrin liian nopeassa tahdissa. Hyvin selvälinjainen juoni, jossa oli onneksi muutama twist, joka paransi lukukokemusta merkittävästi. Hieno henkilökehistystarina, vaikkakin aika yksioikoinen.

Tämä oli helppolukuinen teos, mutta ei oikein saanut minua mukaansa. Lumimies oli sinänsä ihan symppis hahmo, mutta en jaksanut kiinnostua Oryxista ja Crakesta, mikä olisi ollut jokseenkin oleellista tarinan kannalta.

Fullmetal Alchemist on minusta parhain mangasarja ikinä, en tiedä sitten paljonko sillä on merkitystä, että aloitin mangaharrastukseni sillä useita vuosia sitten. Fma on myös siitä mukava manga, että sitä voi suositella myös muillekin ei-mangan ystäville. Olen nyt lukemassa tätä kolmatta kertaa uudelleen ja voisinpa jopa väittää, että sarja kestää uudelleen luvun vaikka kuinka monta kertaa. Taustajuoni on erinomainen ja sarjan hahmojen rikkaus, ilmekkyys ja syvyys kolahtavat joka kerta.

Kuoleman käytävä oli kokonaisuutena onnistunut, se piti otteessaan ja jätti loppujen lopuksi hyvän mielen. Kauhukirjallisena teoksena en tätä pysty näkemään, mutta jotain hyvin kingimäistä se kuitenkin oli. Pohjalla on hyvin yksinkertainen idea, josta on kuitenkin saatu monipolvinen juoni. Olen nähnyt leffan joskus aikoja sitten ja siitä on jäänyt aika vahvat mielikuvat, mutta oli tämä kirja parempi. Ehdottomasti lisätähdet siitä, että King ei jaarittele turhia tai yritä selittää mitään auki, aika moni asia jätetään lukijalle itselleen pohdittavaksi. Jos jostain rutisen, niin siitä, että teoksen kirjasarjamaisuus näkyi. Aina kun uusi osa (uusi kirja) alkoi, alussa oli tiivistys edellisistä tapahtumista, jotka olin juuri itse lukenut...

Tämä tarina ei jaksanut kiinnostaa pääparista huolimatta. Kokonaisuutena melkoisen mitäänsanomaton, suorastaan tylsä. Sivuhahmot ja näiden juonirakenteet olivat kiinnostavampia juttuja tässä teoksessa. Olen jo pitkään kaivannut sitä, että päästäisiin takaisin pääjuonen reunaan kiinni ihan tosissaan, mutta se vaan hautaantuu yhä enemmän ja enemmän mitä pidemmälle sarjassa päästään.

Matka maan keskipisteeseen oli viihdyttävä teos. Pidin erityisesti tarinan alusta, joka ansiokkaasti veti mukaan juoneen, mutta sen jälkeen homma hiukan lässähti. Minä koin varsinaisen seikkailuosuuden jokseenkin tylsäksi, ehkä odotukset olivat korkeammalla kuin mitä olisi ollut syytä. Luulen myös, että osasyy löytyy tarinan temmosta. Alku oli suhteellisen nopea, mutta keskivaiheilla ajauduttiin suvantohenkiseen menoon ja sitten jonkin aikaa ennen tarinan loppua tempo nousi taas merkittävästi. Pidän seikkailukertomuksista ja olihan Vernen ajatukset siitä, mitä maapallon pinnan alta löytyy, jänniä, mutta ei tämä kiehtonut ihan samalla tavalla kuin moni muu vastaavan genren teos.

Sagan kuudes osa oli harmillisesti yhtä rikkonainen kuin edellinenkin osa, vaikka toivoin muuta. Tarina ei tahdo pysyä oikein kasassa, koska nyt siinä on niin monta erilaista juonikaarta, jotka kaikki yrittävät liittyä jotenkin Hazeliin ja tämän vanhempiin. Kaipaisin kohta jo jonkun juonikaaren päättämistä. Tässä osassa tuntui, että tarinaa runnottiin liiaksi väkipakolla läpi eikä se enää soljunut omalla painollaan. En nyt voi sanoa, että tämä kuudes osa oli huono, nautin edelleen suunnattomasti tarinasta ja kuvituksesta, mutta ei tämä ollut yhtä miellyttävän pehmeän oloinen kuin aiemmin. Osa uusista hahmoista kutkuttaa mieltä, mutta heistä ei anneta juuri mitään lukijalle, vain muutama tiedonjyvänen. Tämä turhauttaa ainakin minua, sillä en saa hahmoista kiinni yhtään. Onneksi kuitenkin pääjuoni on kiertynyt selvästi keskittymään Hazeliin, jota olen jo hetken odottanut... Mutta ehdottomasti suurin heikkous oli huumorin vähyys. Parhaimmat hetket koettiin Ghüsin seurassa, joka onkin ehkä suosikkini tällä hetkellä: hiukan häiriintynyt, mutta samalla mahdottoman suloinen ulkoiselta habitukseltaan.

Sagan vahvuudet minun silmissäni ovat kiinnostava juoni, vahvat päähahmot ja joltisenkin ällöttävä huumori. Tätä kaikkea saadaan tässä osassa nauttia. Juoni eteni edellisen osan suvantovaiheen jälkeen ja päähahmot osoittivat taas sen, miksi heistä niin kovin pidän. Tässä osassa oli aika traagisiakin hetkiä, mutta siitä huolimatta huumoria, joka todellakin tasapainottelee hyvän maun rajan päällä.

Hazel kertojana toimii todella hyvin, sillä hänen lausahduksistaan voi tehdä jonkinlaisia oletuksia asioista. Lukijalle paljastetaan jotain, mutta samalla jätetään haluamaan lisää tietoa. Enemmänkin vihjaileva spoileri kuin varsinainen paljastus, joka ainakin saa minun mielenkiintoni heräämään todenteolla. Mutta täysiä tähtiä en tälle osalle antanut, sillä nyt juoni alkaa hiukan kärsimään toistosta. Porukka säntäilee vähän sinne sun tänne ja joukko hajoaa koko ajan erilaisiin osajoukkoihin, joilla kaikilla on omat agendansa. Toivottavasti pakkaa saadaan enemmän kasaan seuraavassa osassa.

Sarjan neljännellä kirjalla ei ollut ihan samanlaista mukaansatempaavuutta kuin edellisillä osilla. Tämä tuntui enemmän suvantovaihekirjalta juonen osalta, vaikka lopussa päästiinkin taas tekemisen makuun. Tarinaan tuli uusia hahmoja omilla agendoillaan ja onkin mielenkiintoista nähdä miten ne kietoutuvat juoneen mukaan. Tämän osan anti oli pääparin parisuhteen kuvailussa, millaista se on kun alkuhuuma häviää ja arki koittaa.

Sagan kolmas osa kärsii hiukan siitä, että mitä enemmän hahmoja tulee mukaan, sitä vähemmän niiden jokaisen tekemisiä seurataan. Mutta edelleen vaikuttava ja koukuttava tarina. Tämänkin ahmaisi nopeasti, ja miellyttävästi tässä oli vähemmän gliffhanger loppu kuin edellisissä osissa. Tarina oli synkempi joiltain osin ja huumorin määrä oli selvästi pienempi, joka oli kuitenkin Ihan mukavaa vaihtelua.

Sarjan toinen osa oli paljon vauhdikkaampi kuin edeltäjänsä, sillä nyt hahmojen esittelyihin ei mennyt aikaa. Tarina eteni paikoitellen aika vauhdikkaastikin, joskus ehkä jopa liian; minä olisin halunnut jäädä fiilistelemään joitain kohtia pidemmäksikin aikaa. Piirrosjälki oli edelleen moitteetonta, pidin tässä osassa erityisesti hahmojen ilmeistä. Tarinallisesti tässä oli muutamia tosi hienoja twistejä, jotka todella yllättivät. Ja huumori tulee näissä minulle aina yllättäen vastaan ja se kirvoittaa joka kerta jopa yllättyneitä naurahduksia. Se pitää tarinan virkistävänä. Täydet viisi tähteä, toivottavasti taso jatkuu yhtä korkeana jatkossakin.