Saga: Viides kirja
Kokoelman alkuteos ilmestynyt 2015. Suomentanut Antti Koivumäki. Sidottu.
Värikäs ja yllätyksellinen tieteistarina jatkuu!
Kohtalo ja kavalat vastustajat vievät perheenjäseniä kauas toisistaan. Alana ja Hazel ovat päätyneet todella erikoiselle planeetalle, jonka jäisissä maisemissa he kohtaavat uudet, armottomat viholliset. Marko ja Prinssi Robotti IV solmivat tilapäisen aselevon. Samaan aikaan vastapuolen edustajat Gwendolyn ja Valhetassu vaarantavat henkensä löytääkseen parannuskeinon palkkionmetsästäjä Tahdolle.
Brian K. Vaughan
Brian K. Vaughan (s. 1976) on yhdysvaltalainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Hänet tunnetaan muun muassa tv-sarjoista Lost ja Under the Dome. Vaughanin käsikirjoittama Saga 1 oli Yhdysvaltain myydyin sarjakuvaromaani vuonna 2013 ja se sai kolme Eisner-palkintoa sekä Hugo-palkinnon.
Kuva: Luigi Novi.
Saga
"Saga on sarjakuvamaailman uusi arvostelu- ja myyntimenestys. Vuonna 2013 sarja voitti tieteiskirjallisuuspalkinto Hugon ja se keräsi vuosina 2013–2015 yhteensä kahdeksan Eisner-palkintoa."
Like jätti Sagan suomentamisen kesken seitsemännen kokoelman jälkeen.
Saga sisältää 7 kirjaa.
Kirja-arvioita
Päähenkilöillä ei oikein mene lujaa, kaikenlaista tapahtuu muutenkin monessa paikassa. Löysin uuden lempihahmoni, keltahaalarinen kuutti(?) Gus on ihana!
Sagan vahvuudet minun silmissäni ovat kiinnostava juoni, vahvat päähahmot ja joltisenkin ällöttävä huumori. Tätä kaikkea saadaan tässä osassa nauttia. Juoni eteni edellisen osan suvantovaiheen jälkeen ja päähahmot osoittivat taas sen, miksi heistä niin kovin pidän. Tässä osassa oli aika traagisiakin hetkiä, mutta siitä huolimatta huumoria, joka todellakin tasapainottelee hyvän maun rajan päällä.
Hazel kertojana toimii todella hyvin, sillä hänen lausahduksistaan voi tehdä jonkinlaisia oletuksia asioista. Lukijalle paljastetaan jotain, mutta samalla jätetään haluamaan lisää tietoa. Enemmänkin vihjaileva spoileri kuin varsinainen paljastus, joka ainakin saa minun mielenkiintoni heräämään todenteolla. Mutta täysiä tähtiä en tälle osalle antanut, sillä nyt juoni alkaa hiukan kärsimään toistosta. Porukka säntäilee vähän sinne sun tänne ja joukko hajoaa koko ajan erilaisiin osajoukkoihin, joilla kaikilla on omat agendansa. Toivottavasti pakkaa saadaan enemmän kasaan seuraavassa osassa.