Orjattaresi
Alkuteos ilmestynyt 1985. Suomentanut Matti Kannosto.
1. laitos: Kirjayhtymä, 1986. Arena-sarja. Päällys: Hannu Väisänen. Sidottu, kansipaperi. 2. painos 1990.
2. laitos: Tammi, 1998. Klassikkopokkarit. Uusi kansikuva. Nidottu.
3. laitos: Tammi, 2017. Tv-sarjakansi. Sidottu.
4. laitos: Tammi, 2018. Bon-pokkari. Tv-sarjakansi. Nidottu.
Arthur C. Clarke -palkinto 1987, LA Times -palkinto 1986. Booker -palkintoehdokas 1986, Nebula-palkintoehdokas 1986, Prometheus-palkintoehdokas 1987. Valittu Tähtivaeltaja-lehden 1900-luvun tieteiskirjallisuuden Top 50 -listalle 2000 ja American Library Association's 100 Best Books for Teens -listalle 2000.
Margaret Atwoodin huikea profetia kertoo tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa vanhatestamentilliset fundamentalistit ovat ottaneet vallan. Hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi, jotka kiertävät ylhäisöperheissä tekemässä lapsia. He ovat orjaakin huonommassa asemassa, sillä heillä ei ole edes omaa nimeä: heitä kutsutaan kulloisenkin isäntänsä, ruumiinsa haltijan mukaan. Mutta myös yläluokan rouvat ovat naisvihan uhreja: kukaan nainen ei saa lukea, kukaan nainen ei saa asua yksin. Ja vähitellen kapinan siemenet itävät kaikkien luokkien, kaikkien kastien naisissa.
”Kokonaisuutena ja kaikessa ankaruudessaan Atwoodin esittämä kuva naisten alistamisesta on paha utopia, mutta utopian ainekset – vaikkapa miehen mukaan nimeämisestä lähtien – ovat tätä päivää. Täten Atwoodin tulevaisuudennäkymä on kuin brechtiläisittäin etäännytetty nykyhetken tai menneisyyden kuva.” – Antti Majander, Helsingin Sanomat
”Romaania voidaan lukea Orwellin 1984:n rinnakkaistarinana. Sen kerronnan jännite on samaa luokkaa ja se yltää samoihin kauhutunnelmiin, vieläpä silloinkin, kun Atwoodin nautittava älykkyys vaihtaa huumorille.” – E. L. Doctorow
Margaret Atwood
Margaret Atwood (s. 1939) on tunnetuimpia kanadalaisia nykykirjailijoita. Hänen teoksiaan on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle.
Atwood syntyi Ottawassa. Hänen isänsä oli eläintieteen professori ja hyönteistutkija ja hänen äitinsä Margaret ravintotieteilijä. Atwood vietti lapsuutensa perheensä kanssa eräretkillä Pohjois-Quebeckin metsissä ja oppi tällöin jo rakastamaan luontoa ja kirjallisuutta. Vuonna 1946 perhe muutti Torontoon. Myöhemmin hän opiskeli yliopistossa englanninkielistä kirjallisuutta ja toimi yliopiston opettajana. Asuttuaan useita vuosia eri puolilla maailmaa, muun muassa Englannissa ja Australiassa, Atwood palasi Torontoon, missä hän nykyään asuu. Hän on naimisissa kirjailija Graeme Gibsonin kanssa ja heillä on yksi tytär. Atwood on kiinnostunut kirjoittamisen lisäksi muun muassa ympäristönsuojelusta ja Kanadan kulttuurista.
Kirja-arvioita
Tarina imaisi mukaansa heti alusta lähtien. Kerronta on viipyilevää ja hitaahkoa, mikä ruokki halua lukea nopeasti eteenpäin ja selvittää mitä tulee tapahtumaan ja mitä menneisyydessä oikein oli tapahtunut, että oli päädytty tällaiseen maailmaan. Kirja on myös rakenteellisesti mielenkiintoinen. Tarinaa ei kerrota suoraviivaisesti yhtenäisellä aikajanalla vaan mm. yhtäkkiä siirrytään nykyisyydestä muistelmiin tai uniin. Atwood on kuitenkin niin taitava, että mukana pysyy vaivatta ja itse asiassa rakenteen vuoksi tarinaan saadaan vieläpä enemmän syvyyttä. Tarina on kaikessa kauheudessaan puhutteleva ja mieleenpainuva.
Aihe hyvä, maailma hyvä, mutte kerronta ei vaan imaissut mukaan. Loppujen selittelyt tarinalle söi lukukukokemusta entisestään. Teoksen ja jatko-osan nerokkuus piilee siinä, että kuvattu maailma ei kokonaan ole dystooppista kuvitelmaa, vaan ihan nykypäivää joissain kolkissa maailamaa.
Tykkään kirjoitustyylistä, jossa mennään juoni edellä. Tässä kirjassa ei harrastettu sellaista. Koinkin lähestulkoon koko kirjan tylsäksi tarinaksi, jossa kuvailtiin liikaa ja tapahtui liian vähän. Aivan lopuksi saatiin aikaiseksi hieman toimintaa, mutta se ei enää tilannetta pelastanut. Kirja on aiheeltaan mielenkiintoinen dystopia. Harmittaakin, että se ei ollut sopiva kirja minulle.
Orjattaresi on vaikuttava teos, joka jää kaihertamaan mieltä pitkäksi aikaa. Tarina kierrettiin auki hienosti pikkuhiljaa, asioita vähitellen paljasten, ja lukija pystyi itse kokoamaan tarinan annetuista osasista. Loppukin oli onnistunut, suorastaan jopa mieltä kutkuttava. Osaset olivat kohdallaan, mutten siltikään pystynyt antamaan täyttä viittä tähteä muutaman asian takia. Suurin ongelma oli se, etten pystynyt kokemaan minkäänlaista yhteyttä päähenkilön kanssa, en oikeastaan edes välittänyt miten hänelle käy ennen kuin vasta ihan lopussa. Myöskään kielletyt asiat eivät tuntuneet juuri lainkaan kielletyiltä; olisin ehkä kavannut paljon enemmän sen korostamista mikä oli sallittua ja mikä ei. Jossain vaiheessa myös päähenkilön tarkkailijaluonne häiritsi, mutta loppua kohden aloin arvostaa sitä. Tässä tarinassa se oli itseasiassa ihan paikallaan. Tarina oli todella ahdistava ja siinä kontekstissa varsin onnistunut.
"Orjattaresi" on oikea taidonnäyte siitä, mitä kaikkea kerronnalla voi saa aikaan. Atwood avaa tapahtumia hyvin, hyvin tihaasti, pala kerrallaan, jopa tuskastuttavalla tavalla lainkaan selittämättä. Asioita vain tulee - lukijan tehtävä on muodostaa niistä kokonaiskuva, päättää, mikä on totta, mikä kunkin kuvitelmaa, mikä propagandaa, mikä muistelmaa, mikä unta ja mikä todellisia tapahtumia. Eikä tässä kaikki: kirja itsessään osaa vielä keikauttaa itsensä päälaelleen. Muistakaa lukea viimeinen luku, mutta ehdottomasti vasta viimeiseksi! Sen jälkeen lukekaa kirja uudelleen, alusta asti. Näin saatte rikkaimman annin. Kirjassa piilee todellinen Koukku. Tarinaa on mahdoton jättää kesken, kirjaa huomaa pian kantavansa mukanaan ruokapöytäänkin. Kirjan kuvaamassa maailmassa on jotain pahasti vialla. Mitä se on? Kirja ei vastaa, ainakaan heti. Tarina alkaa keskeltä. Vai alkaako? Mitä tapahtui aiemmin? Miksi näin tapahtui? Kuka on kuka? Mikä on mikä? Ihastuttavaa, rikasta, kauhistuttavaa, tenhoavaa, mukanaan vievää, pelottavaa, todellista, koskettavaa. Loistava kirja.
Kirja alkoi hyvin, mutta epäluotettavan kertojan takia olin toistuvasti hämmentynyt. Sekalaiset fiilikset jäi.
Suhteellisen rankka, mutta mielenkiintoinen tulevaisuudenkuva. Romaani on jossain mielessä erittäin todentuntuinen. En tosin osaa sanoa, onko tämä hyvä vai huono asia. Ilmestymisaikanaan "Orjattaresi" on varmasti ollut hyvinkin kohauttava romaani, mitä se toki on edelleenkin, ainakin jossain määrin.
"Orjattaresi" on selkäpiitä kutitteleva ja hallittu kertomus, joka jättää lukijalle paljon tilaa ja pureskeltavaa. Mitään ei heitetä röyhkeästi silmille tai tarjota hopealautaselta. Minä-kertoja on todella helposti lähestyttävä ja hänen ajatuksissaan pääsee piehtaroimaan hätkähdyttävän intiimisti. Arkoja aiheita ja kiinnostava kirjatuttavuus, joka painuu mieleen ainutlaatuisena kokonaisuutena.