TheDarkMission

Näin aluksi plussaa kirjan kannesta. Kerrankin oikein raikas ja hieno, vaikkei tämä juuri kuvannutkaan kirjan tapahtumia.

En kuvitellutkaan antavani kuin kolme tähteä. Alku antoi aika tylsän vaikutelman. Tapahtumat saattoivat tapahtua välillä parilla lauseella vaikka kyseessä olisi merkittäväkin tapahtuma kirjan tapahtumien kannalta, ja välillä tapahtumat etenivät madellen ja käyttäen sivukaupalla kerrontaa jostain turhanpäiväisestä. Henkilöitäkin tuli alkuun kuin vettä juoksuttamalla, niistä ei tahtonut pysyä laskuissa eikä heitä esitelty ajoissa. Pelkäsin jatkuvasti missanneeni jotain olennaista.

Kirjan yhä jatkuessa venyttäen asiaa alkoi tuntua, että kirjailija kuvitteli lukijan olevan yhtä ääliö kuin kirjan päähenkilökin, Silver. Lyödäänkö vetoa että harva 11-vuotias on tuollainen tollo? Juonikin vaikutti aika tohjolta ja oudolta.

Puolivälin jälkeen käsitykseni muuttui. Kirjailija oli ehnyt muutaman nokkelan oivalluksen juonessa, vaikka idea onkin aina perinteinen. Loppua kohti kirja kuitenkin silpoi perinteisen käsityksen sopivan pieniksi paloiksi. Ei tämä silti mikään mestariteos ollut. Se mistä tuo lisätähti tuli, on mikäpä muukaan kuin - rakkaus. Aina se ei sovi kirjan kuvioihin, eikä aivan tässäkään, mutta se esiintyi niin kauniisti, että hymyilytti. Myös se että Silver aikuistui, paransi kirjaa huomattavasti.

Henkilöiden kuvaukseen ei hirveästi oltu tärvelty aikaa, mutta ne olivat onnistuneita. Rokabyessä ja Abel Darkwaterissa ja hieman Masonissakin kirjailija sortui ylilyönteihin, mutta Rokabye ja Abel olivat juuri niin vastenmielisiä kuin heidän kuuluikin olla.

Alunoperin ajattelin että kirja on hyvin omaperäinen, mutta sitten muistin, että aikahan on aika käsitelty aihe. Ja hankala. Mutta johan Momo tutustutti siihen. Aihetta oli käsitelty hyvin, ja antoi pohdittavaa. On siis hankala sanoa onko tämä nyt pienemmille vai vanhemmille lukijoille. Pienemmät eivät ymmärtäisi kirjassa käsiteltyjä laajoja asioita, kuten rakkautta ja aikaa. Kirjassa myös kritisoitiin selvästi joitain asioita, kun uskonnostakin puhuttiin niin rehevällä kielenkäytöllä.

Juonesta en sano kuin sen melkoisen yksinkertaisuuden. Tai ei ehkä sittenkään; se vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa tämä on eräänlainen taideteos jossa laaja juoni on latistettu. Kirjassa oli kivoja yksityiskohtia kuten heittilöt ja "bensiiniponit". Tämä on siis hankala krija, kuten voitte päätellä. Yksi paha miinus on, ettei kirja mielestäni selittänyt lainkaan niitä aikamyrskyjä. Kirjassa esitettiin pelkkiä aavistuksia niistä, ja äikänopettajani avulla tiedän, ettei se ole oikein. Ilmeisesti päätelmät piti miettiä itse - siis ilmeisesti ne johtuivat joko siitä että Ajanottaja oli hukassa tai siitä että aika rakoili tai siitä, että Regalia Manson oli järjestänyt asian. Vaikea sanoa. Tämä on mielenkiintoinen ja vaikea kirja, joka vaatii lapsenmielisyyttä ja pohdiskelua. Toivon että teiltä kaikilta löytyy sitä. :)

Tälle olisin antanut vaikka viisi tähteä. Tätä lukiessa uppouduin hyvin kirjan jännittävään maailmaan, jossa myös vampyyrin oppipoika, puolivampyyri Darren Shan elää. Tässä maailmassa olen jo ollut, ja tulen takuulla myös olemaan.

En antanut viittä pistettä, koska juoni ei antanut myötä. Se ei kätkenyt mitään jekkua tai oivallusta, eikä muutenkaan ollut niin kummoinen. Mutta neljä tähteä tulee siitä, miten hyvin maailma, sen henkilöt ja Darren on kuvattu, ja miten hyvin kirjailija on kuvannut Darrenin tunteet. Miten hyvin kirja piti otteessaan ja jännitti viimeiseen saakka. Loistoa tosin himmensi se, että olin jo lukenut tulevia osia.

Kirja on hyytävän jännittävä, ja ällöttävä, ainakin jos inhoat verta, piikkejä ja verikokeita kuten minä. Olen aina tykännyt vampyyrikirjoista, ja tämä on lajinsa parhaimmistoa. Darrenin kamppailu kahden elämän välillä oli niin koskettavaa, että olin itkeä. Mutta erittäin hyvä: en enää toitota tunteista vaan teoista: vaikka vampyyreja ei pitäisi olla olemassa verivampyyrilepakoita lukuunottamatta, niin tämä oli melkein kuin totta - ja suojeluyhdistyksineen ja kaikkineen mukana todella oli ripaus totuutta. Kirjan sanoma saattoi olla, että hyvätkin teot voivat olla huonoja, ja huonot hyviä. Tai sinne päin. Fantastinen kirja kaikille vampyyrien ystäville!

Siitä on jo aikaa kun olen lukenut tämän, mutta minulla on ihana muisto tässä. Ja koska tämä löytyy hyllystäni pokkarina, voisin kuvitella lukevani tämän uudelleenkin. En ole aivan varma mistä löysin kirjan: siitäkö että luin lumoavan pätkän kirjasta vanhasta äidinkielen oppikirjasta vai siitä että se löytyi lukukilpailun listasta.

Kyse on siis siitä että Bastian siirtyy Fantaasiaan ja saa tehtävän pelastaa sen kuningatar kuten jo niin monet lapset ovat saaneet tehdä. Samalla hän kuitenkin saa riipuksen joka toteuttaa hänen unelmansa, mutta syöksee samalla syvemmälle toivottomuuteen. Samaan aikaan Fantaasiassa pahuus ottaa valtaa...
(Suokaa anteeksi jos muistan jotain väärin..)

Tämä muistuttaa kieltämättä epäilyttävän paljon Taru Sormusten Herraa: idea on sama ja totta puhuen molempia kirjoja yhdistävät pienet katkelmat, jotka ovat yhtä epäkiinnsotavaa ja tarpeetonta mössöä, mutta onneksi molemmissa kirjoissa on juoni siinä välissä - ihana juoni. Ja seuraa paljastus: niin paljon kuin TSH:ta ja eritoten sen filmejä, niin tämä on paljon parempi! Siinä missä TSH on mustavalkoinen ja jättää henkilöt varjoon tunteitensa kanssa, tämä kuvaa päähenkilön tunteita niin hyvin, että kuvittelin oikeasti välillä olevani Bastian.

Vaikka tarina oli aika perinteinen, se oli todella absurdi. Siltikin nautin niin satujen, fantasian ja filosofian herkullisesta yhdistelmästä, mukana ripaus seikkailua. Tietenkin romantiikka olisi ollut plussaa...

Minusta tämä on syvällinen ja ajatuksia herättävä, ja juuri siksi se säilyy mielessä pitkään. Sen sijaan että kyse olisi pelkästään pahuuden voittamisesta, Bastianin on kohdattava itsensä pelkoinensa ja totuuksineen, voitettava itsensä. Se tekee tästä kirjasta erityislaatuisen ja hurmaavaan, ei tätä voi unohtaa. Tässä on tietysti se ongelma, että näin TSH:ssakin oli, mutta tässä se todella näkyy, mitä päähenkilö kokee. Tai melkein kuin minä. Päähenkilöön oli helppo samaistua, ja vanhanaikaisuudestaan huolimatta tarina on hyvin kiehtova ja mukaansatempaava. Suosittelen aivan kaikille! Nauttikaa. -10

Äskettäin ahmin tämä kirjan noin seitsemännen kerran. Tämä on sarjan parhaita osia (seiska on aivan paras!) ja juoni vain on niin hyvä! Muistan yhä miten vapisin kun ehka 8-vuotiaana äiti luki ääneen tätä. Ja olihan se sen arvoista. Vaikka tietenkin tämä menettää aina hieman ihanuuttaan kun lukee uudelleen ja uudelleen. Mutta Potterit kestävät lukemisen erinomaisesta.

Tässä kirjassa on loistavia hahmoja, fantastinen juoni ja paljon yksityiskohtia, jotka ovat meheviä ja juuri ne mahdollistavat potterien uudelleen lukemisen. Enemmän synkkyyttä taikamaailmaan - sitä parempi! Tämä on seesteinen ja puhtaasti kirjoitettu, eikä asiat ole aivan lennosta tekaistuja. :) Puhumattakaan millaista syvyyttä Rowling osaa tuoda kirjoihin! Joulutanssiaiset on kiva pikkulisä tyttöjuttuineen S.Y.L.K.Y.:stä puhumattakaan.

Kolmiverhoturnaijaiset ovat tietenkin se pääasia (vai onkohan se Voldemortin paluu?) ja Rowling on tietysti kuvaillut ne erittäin onnistuneesti. Epäreilua kuinka joku osaakin kirjoittaa! Jos et vielä ole lukenut tätä, niin nyt ihmeessä kirjastoon tai kirjakauppaan tai naapurille tai mistä nyt saatkaan tämän yleissivistyksen kulmakiven! Lienee tarpeetonta mainitakaan että olen hulluna pottereihin. :)

Ne (tytöt) jotka eivät ole vielä löytäneet tätä kirjaa, "kuunnelkaa" tarkasti! Takakannen teksti antaa aika epämääräisen ja lattean mielikuvan kirjasta, koska minusta se ei kuvaa olennaisesti kirjaa. Takakannessa painotettiiin liikaakiin tuota tyttö-juttua, vaikka se olikin suuri osa kirjaa. Ja minusta on aivan loistavaa, että joku (ei niin että Kirsten olisi ensimmäinen) kirjoittaa rohkeasti siitä, että naisetkin pystyvät vaikka mihin, ennakkoluuloista huolimatta. Älkää käsittäkö väärin, kirjan tytöt eivät ole mitään feministejä, vaan Kiki on oikeastaan aikamoinen pakkaus! Kuinka moni 14-vuotias taitaa taistelulajit paremmin kuin aikuinen ammattitaistelija?

Itse kiinnitin rivien väliseen tekstiin aika paljon huomiota: kirjassa kritisoitiin selvästi joitain asioita ja puhuttiin myös iän iänikuisesta merkityksestä.

Tärkeintä oli kuitenkin juoni, joka oli loistava! Tai ainakin aika. Mitään kovin häikäisevää megakäännettä kirjailija ei ollut luonut, mutta melko tyrmistyttävän huipennuksen hän oli silti taiteillut, kun ajatellaan miten ei-ennalta-arvattava se oli.

Kirjan mielenkiintoisin henkilö oli ehdottomasti Kiki Strike, salaperäinen mutta fiksu ja sanavalmis tyttö, joka kätkee suuren salaisuuden historiastaan. Aluksi hän vaikuttaa tunteettomalta, määräilevältä ja omahyväiseltä, mutta vähitellen jää murtuu...

Joko sanoin, ettei tämä kirja ollut lainkaan mitä odotin? Perushyvä (ja hieman parempi) se kuitenkin oli, johdatteli selkeästi lukijaa tekstin mukaisesti, mutta ei jättänyt juuri mitään pohdittavaa jälkeensä. Kylmäksi tämä ei kuitenkaan jätä, ja tämä tempaa heti mukaansa. Itse kaipaan kovasti jatkoa sarjaan, koska seikkailu jäi aika auki ja päähenkilöistä olisi kiva tietää enemmän. Eka osa jätti henkilöt varjoon ja unohti liiaksikin heidän kuvailun, varsinkin tunteiden kuvailun. Siitä pieni miinus. Mitenkään mullistava kirja ei ollut, mutta suosittelen silti nuorehkoille ja seikkailumielisille lukijoille syväti! Kyllä tämä varmaan on tarkoitettu lähinnä naispuolisille lukijoille, mutta miksei joku poikakin tätä lukisi?

Sarjan kaksi ensimmäistä osaa olivat toki pirteitä ja hauskoja kirjoja, mutta tämä... en olisi uskonut, että Sarah ylittää itsensä ja luo häämmentävn maagisen trilogian päätöksen! Istahdin pöydän ääreen lukemaan - ja voitte kuvitella miten kipeät paikkani olivat kun sain muutaman tunnin ahminnan jälkeen tämän luettua.

Rachel vaikuttaa pinnalliselta ja ulospäin suhtautuneelta tytöltä, mutta aina elämässä on jotain naristavaa: tukka ei asetu aloilleen, Liana juottaa hänen uudet kaverinsa Rachelin vihollisiksi, Liana pilaa suhteen Rafiin, ja vieläpä Liana estää Rafia ja Rachelia suutelemasta! Kaiken lisäksi pikkusisko Miri alkaa saada Rachelin itsekeskeisyydestä tarpeekseen. Alkaa näyttää siltä ettei loma menekään aivan suunnitelmien mukaisesti, ja syypäänä on ilmiselvästi Liana! Miri kuitenkin rakastaa Lianaa, ja syykin selviää pian... Miri haluaa Lianan mukaan Sveitsiin neiti Rallyn sisäoppilaitokseen, mutta eihän Rachel vois itä sallia! Mitä ihmettä Liana oikein haluaa Rachelilta, kun hänen oma elämänsä vaikuttaa niin täydelliseltä?

Kirjan loppuhuipennus on uskomaton, vaikka loppu on hieman lattea. Miltähän tuntuisi vaihtaa paikkaa vihollisensa kanssa? Nii-in. Ja kyllä, voi ihanuus, Raf ja Rachel viimein suutelevat... Nautin niin tämän lukemisesta etten voinut lopettaa. Suosittelen syvästi kaikille, vaikka, no, onhan tämä aika lailla tyttöjen kirja.. Mitähän vielä? No lukekaa itse ja selvittäkää.

Ilmeisesti tämä ei siis olekaan kirjan viimeinen osa, olin kai vain saanut jostain sen käsityksen... Kiitos elskubelskulle tästä hyvästä uutisesta!

Mietin pitkään, antaisinko kolme vai neljä tähteä. Päädyin kolmeen. Kirjan kerronto oli yllättävän puhdasta, mutta liiankin... rytmissä kulkevaa. Kaikki meni ohi liiankin soljuvasti. Mikään ei oikein jaksanut yllättää tai hätkäyttää, ja se on paha se. Mutta kirja tempasi nopeasti mukaansa, ja lukijanläheinen kerronta vei mukanaan. Lukeminen oli nautittavaa ja mukavaa. Kirja sisälsi hauskoja yksityiskohtia, kuten Auliksen kaksoisolento-pakkomielteen sekä vaikutteita James Bondista! Kirja yhdisti kolkon nykyajan ja jännittävän aikanytkähdyksen. Eikä Malla ole ainut joka sen kokee. Lisäksi Mallan yritys sopeutua vuoteen 2003 on kuvattu erittäin todenmukaisesti, siitä plussaa! Huolimatta kirjailijan suomalaisuudesta, tämä oli piristävä ja raikas, vaikkakin melko ennalta-arvattava. Nimet olivat ihania! Itse aion tutustua kirjailijan muihinkin teoksiin, ja suosittelen tätä kaikille - no, joita kiinnostaa.

Sain tämän joululahjaksi ollessani noin 8-vuotias. Silloin tämä tuntui todella hauskalta ja mukaansatempaavalta kirjalta, ja kai se sellainen on yhä. Kirja on nuorimmille lukijoille suunnattu, mutta miksei vähän vanhempikin siitä nauttisi. Tämä on niin nopeaa luettavaa, että voit nauttia sen välipalaksi ja nauttia Mahyn mielikuvituksesta. Mutta vakavasti otettavaksi fantasiaromaaniksi tätä ei voisi kuvitella. Kuitenkin ajatus haamuista on mielenkiintoinen, ja perinteisyydessään tarina toimii oikein hyvin.

Miksihän tartuin koskaan tähän kirjaan? En voi koskaan unohtaa kirjastonhoitajan ilmettä, kun hän ojensi kirjan minulle. Hän taisi luulla minua useita vuosia nuoremmaksi. En tainnut viisastua tämän lukemisesta paljoa. Mitään ei juuri lähtenyt irti, sinänsä ihan mielenkiintoinen ja hauska kirja. Ja Camaron kirjoittamaan minulla ei ole paljoa lisättävää. Tuli aika lapsellinen olo tätä lukiessa, mutta kyllähän tämän lukee, jos viitsii. :)

En olisi varmaan koskaan osannut tarttua tähän kirjaan, ellen olisi saanut sitä palkinnoksi. Itse asiassa kirja on yllättävän hyvä. Olen aina ollut hieman nirso suomalaisia kirjailijoita kohtaan, mutta tämä on "sellainen ihan kiva". Juoni on "ihan kiva", ei kyllä mitenkään yllättävä. Pintaa syvemmälle kirja ei ulotu, mutta henkilöt ovat aika normaaleja ja normaalin fiksuja, mistä plussaa. Tarina on luettava ja jopa välillä viihdyttävä. Se kuinka henkilöt muodostivat suhteita ja pitivät läheistä verkotoa, oli taidokasta. Kirja sopii parhaiten nuorille lukijoille, ala-astelaisille ja ehkä vanhemmillekin, jos leikkimielisyyttä riittää. Vanhempia lukijoita kirjan sävy "ja sitten taphtui niin" voi ärsyttää. Vaikka kirjasta tuo sävy löytyy, se on piilotettu kuoren alle toisinaan esiin tulevana sivumakuna.

Minulle oli suositeltu Replicoita jo jonkin aikaa, joten tartuin toimeen ja lainasin tämän. Ja kai se, että olen lukenut kaikki mahdolliset Replicat, kertoo kirjasta jotain. Ymmärsin tarinan ihan hyvin vaikken ollut lukenut aiempia osia. Replicat eivät ole mitään huippulukemista, lyhyitä, kevytmielisiä mutta sujuvaa ja nopeasta, mielellään luettavaa tekstiä. Tämä kyseinen kirja sisältää oikein onnistuneen juonen, ja on oikeastaan hauska. Mutta miksi 2 pistettä? Kun ei tämä niin hyvä ollut. Hyvä kirja edellyttää syvyyttä ja sulavuutta, niitä ei mielestäni tästä kirjasta löydy. Suosittelen silti niille, jotka ovat muistakin Replicoista pitäneet. Jos olet tyttö ja tykkäät scifimäisestä tyylistä - suosittelen!

Varoitus: jos et pidä kirjoista joita lukiessa itket, et pidä tästä. Avain lopettaa kunnialla loistavan Aikavartio-trilogian. Henkilöt asettuvat paikoilleen ja heistä paljastuu yllättäviä puolia. Loppu on niin uskomaton kuin olla voi.

Lempihahmokseni nousee Rochelle, jonka voimat paljastuvat hurjiksi ja tunteet kuohuvat. Hän on ihanan sympaattinen ja tuntee olonsa voimiensa vuoksi yksinäiseksi ja hyljityksi. Rochellen tietämättä joku tajuaa lopulta rakastavansa häntä...

Avain on ehdottomasti trilogian paras kirja. Koska sarjan taso on muutenkin korkea, tämä on erityisen loistava. Kirjailija on luonut huiman lopetuksen kirjalle sisällyttäen siihen muhkean määrän tunteita, paljon yllättäviä juonenkäänteitä ja jotain sanoinkuvaamattoman kaunista, jota itse kuvaisin "maailman kauneuden vangitsemiseksi kansien väliin". Harva tähän pystyy, mutta Marianne Curley tuntuu pystyvän.

Lopputaistelu on mukaansatempaavaa luettavaa: täpärät pelastumiset, viime hetken petturit ja haikea loppu saavat kylmiä väreitä aikaan. Tätä ei voi lukea itkemättä! Vielä viimeisen taistelun jälkeenki tapahtuu: sen kuoleman jälkeen on lukijakin on vihan vallassa, toisaalta loppu oli tavattoman kaunis surullisuutensa vuoksi. Vaikea kuvitella mitään kauniimpaa ja surullisempaa. Kirja oli tavattoman monipuolinen mutta tarinalleen uskollinen. Tämän juoniverkoston lukeminen vaatii yhtäjaksoisen lukemisen, nenäliinoja ja pohdiskelavan asenteen. Mutta suosittelen ihan kaikille (itkunkin uhalla).