Aemilia

Sarjan kolmas osa on synkempi muita, eikä ihme, koska alkuperäisen nimensä mukaisesti se kertoo paljon kuolemasta. Harmillisesti juonen kannalta tärkeä pieni yhteneväisyys nimiin menee hukkaan kyllä kauniinkuuloisissa suomenkielisissä nimissä: sydän, veri, kuolema onkin sydän, taika, maailma.

Ensimmäisen osan lukemisesta on aikaa, samoin kuin toisen, joten vähän jouduin pinnistelemään muistaakseni kaikki hahmot ja tapahtumat. Noh, yhtenäinen on sarja, vanha palaa takaisin, mutta kaiken tapahtuneen kasvattamana.

Sarja on täydellistä lukutoukannakerrusmateriaalia. Se on humoristinen, seikkailullinen, romanttinen, synkkä sekä paksu. Siinä on nörttejä, sankareita ja paljon kirjoja. Myös Sofian maailman kaltainen filosofia vilahtaa sävyissä.

Fanille iloinen kohta on se, että lukujen alussa oleviin kirjallisuussitaatteihin on päässyt myös suomalainen.

Kirja on kyllä pitkä, mutta luin sen ahmimalla. Juonessa, miljöössä ja hahmoissa on minusta paljon Disneyä, pääpahiksessa eritoten. Muuten kirja on aikuisten makuun.

Emli sanoo:
Saatin Muukalaisen loppuun, se oli tavallaan hirveä mutta ei se mtn, tykkäsin kovasti ja nautin joka hetki.
fe sanoo:
No sentään! ^^
fe sanoo:
Miksi hirveä?
Emli sanoo:
Esimerkiksi raakuuksia, kirjoittaja on ehkä sairaanhoitaja joka pystyy puhumaan murtuneista luista ilman pahoinvointia.
Emli sanoo:
Tosin, ei se pahalta tuntunut kun se on vain kirjassa ja sen osasi etäännyttää. 50 sivun mittainen rakasteluaalto oli kanssa hieno, kaitpa siinä muutakin tapahtui.
fe sanoo:
.....
fe sanoo:
Rakasteluaalto..
Emli sanoo:
=) Juttu on niin että rakastuttiin kesken seikkailua.
fe sanoo:
Kaikenlaista sitä tekemään mennäänkin.

Lopuksi olin hiukkasen ruvella, mutta en moiti. Väkivalta ei ole perustelematonta.

Yksittäisenä opuksena tykkäsin, tiedä jaksanko jatko-osiin tarttua. Fantasiaa on muuten aikasiirtymän lisäksi vain väläys.

En ymmärrä miksen antaisi tälle kirjalle viittä tähteä. Kaksi juonta, Ranskan vallankumouksen aikainen ja toinen ennen öljykriisiä nivoutuu yhteen. Cliffhanger seuraa toistaan, jännitys kohoaa kummassakin maailmassa, ja tyylillä. Henkilöiden, joiden välissä on vuosisatoja, yhteys ei ole yhtä rasittavan silmäänpistävä kuin Labyrintissa. Yksityiskohdat ovat täsmällisiä, aukottomia, ja elämässä on muutakin kuin shakki, vaikka shakki onkin melkoinen osa elämää.

Nautin miljöökuvauksesta sekä siitä, että kirjoittaja on ilmisesti lukenut kirjan kaksi aina yhtä lukua kohden: "Amantilladoa. Ihmisiä on muurattu elävältä seinään tätä kehnompienkin sherryjen takia." Napoleon puhuu Napoleon-sitaateilla, Bach soittaa pianon esi-isää, purjehditaan laivalla jossa jokainen märssy ja roikeli on paikallaan! Nautin myös rakkaudesta, joka sittenkin voittaa valtapelin aseman ja auttaa hyvää voittamaan pahan, mustaa valkoisen.

Tule mukaan nauttimaan uskottavasta, taatusti uutta tietoa tuottavasta kirjasta, jos pidät niistä paksuina.

Varoitus vaan: kirjoittaja on nero.

Jali ja suklaatehdas on hieno lastenkirja, mutta kyllä se aikuisenkin pitää otteessaan. Kymmenen riviä ennen kultaisen pääsylipun löytämistä sen unohtaa kokonaan - näin käy minulle vaikka olen lukenut kirjan kuinka monta kertaa.

Vaikka ajoittain Dahl on liiankin asenteellinen, tekee yhdestä lapsesta/aikuisesta enkelin toisten kustannuksella, minusta hän ottaa kantaa tärkeisiin asioihin. Näitä on mm. huoli television passivoivasta vaikutuksesta. Kirjassa on myös ensisilmäyksellä hiukan julmia kohtia, mutta luettuamme kirjan lasten kanssa tiedän, että kyllä he ymmärtävät - ja nauravat.

Lue, jos etsit hypetystä, ylilyöntejä, oivallista kieltä, nerokasta juonta, huumoria ja jännitystä tai pakoa todellisuudesta sekä haluat nähdä, miten surkea pieni poika ja yksinäinen tehtaanomistaja tulevat onnellisiksi.

Viikatetta heiluttaessaan Kuolema on viileän ammattimainen, mutta ihmisten arjen kohdatessaan hänelle menee sormi suuhun. Kun Kuolemalla oli Mort oppipoikana, hän oppi kaikenlaista ihmisyydestä. Hänen työnantajansa päättävät antaa hänelle potkut liiasta inhimillisyydestä. Tuleeko Kiekkomaailma toimeen ilman Pois toimittajaa?

Ihmiselämän raadanta, ystävyys ja odottamattomat ilot ovat Kuolemaa vastassa. Ja lopulta myös kuoleman arvoitus.

Viikatemies on ihmeellinen hahmo, eikä häntä näe missään kuvattavan oivaltavammin kuin Pretchettin kirjoissa. Niissä on hämmästyttävää myös se, mille kaikelle voikin nauraa.

Tälle 5 tähteä. Huikea scifiaarre.

Trurl ja Klapausius ovat inhimillisiä robotteja kaikissa tunteissaan, he vain ovat meistä muutaman vuosikymmentuhannen edellä. Kiemurtelen naurusta, kun Trurl yrittää saada kateellista Klapausiusta tunnustamaan Elektrubaduurin ylivertaisuuden. Suosittelen heti toiseksi scifikirjaksi Linnunradan jälkeen. Samanlaista ihmisironiaa, mutta paljon älykkäämpää, syvällisempää ja häijympää huumoria.

Erityisesti niille, joita kiinnostaa atk, sähkötekniikka, fysiikka tai matematiikka, tämä kirja on pakollinen ja ehdottomasti tuleva lempikirja. Mitä enemmän näistä aloista tietää, sitä enemmän kirjasta saa irti.