Pennywere

Kirja kyllä saa hyvälle tuulelle, mutta tää on aika usein rajatapaus että meneekö tämä helppo ja hauska fantasia lastenkirjallisuuden puolelle, mutta ei kuitenkaan ihan.. koska se on se rajatapaus. Onnekseni huomasin tässäkin maailmassa olevan ainakin yksi kirja(sarja) joka ei koko ajan ole musta ja harmaa, fantasia voi olla myös hauskaa ja piristävää. Vaikka tää lipsu hiukan 'mömmö'fantasiaksi aina välillä (kiviset prinssit ja niin eteenpäin..) kyllä tätä kehtasi lukea ja ihan tiukkaan tahtiin. Suosittelen niille jotka tykkää helppolukuisesta ja "ihan kivasta" kirjasta..

Olipa hidas lukukokemus. En meinannut saada kirjaa ollenkaan loppumaan. Jotenkin oli vain olo, että tämä oli tylsempi kuin muut osat.
Loppua kohden kirja "mielenkiinnostui" ja se soljui mukavasti eteenpäin. Jatko-osaksi (ja keskiosaksi, huom!) kirja on ihan hyvä, mutta ei yhtä hyvä kuin Hiidenpata. Kirjassa ei ollut sitä tiettyä jännitystä (ennen loppua) mitä oli kahdessa ensimmäisessä osassa. Mutta ihan mukava lukukokemus, vaikkakin mulle vähän hidas x) Arvosana koko paketista (aina laskien mukaan kauniin kansikuvan) antaisin 8- tai 8. Suosittelen. ^^

Tietokirjojen ongelma on juuri se, että niissä ei ole juonta. Niitä on niin paljon vaikeampi ruveta arvostelemaan. No, kokeillaan.
Itse tykkään kirjasta. Tekstissä kerrotaan oleellisia asioita fantasiaolennoista, ja piirrustukset antaa hyviä kuvia olenoista (mutta basiliski; mitä hittoa?!). Itse luen eniten Tarueläimet ja Myyttiset oliot - osioita, koska ne kiinnostavat eniten. Osa-alueet ja aiheet on helppo löytää sisällysluettelosta, mikä tekee kirjasta erinomaisen ja helpon hakuoppaan. Suosittelen minäkin fantasiasta kiinnostuneille.

Uhka metsässä kuuluu niihin kirjoihin, joiden loppuratkaisun unohtaa parissa päivässä. Olen lukenut tämän monen monta kertaa ja nytkin mulla on vain pieni haisu mitä tässä tapahtuikaan. Aihe oli kyllä mielenkiintoinen mielestäni, ja kirjassa oli aika paljon sitä "asiat ovat hämäriä"- tunnelmaa. Kyllä tämän kelpaa lukea illalliseksi. =) Taattua Stine-kamaa.

En saanut tästä oikein tolkkua, eli joko luin huolimattomasti tai tämä sitten ei ollut niin "kovin hyvä"- kategoriaan kuuluva teos. Nimi vaikuttaa kummalliselta juonen kannalta, mutta tuo kiertoajelun aihe oli kyllä mielenkiintoinen. Kirjasta ei jäänyt kovinkaan hyvää makua suuhun (ainoa muisto kirjasta on että luin sitä salaa tylsillä historiantunneilla).

Jatko-osa oli mahtava mutta hivenen tylsä, koska joo oli tää jännittävä ja kaikkea, mutta en oikein olisi jaksanut lukea joka hetkestä merirosvoakatemiassa. Lisäks tässä tapahti aika paljon kaikkea, Grace oli erilainen kuin ensimmäisessä kirjassa (huono kyllä) samoin Connor, jolle päinvastoin muutos oli vain mukava. Lorcan oli tässäkin edelleen lempihenkilöni, mitä nyt hivenen masentavampi kuin ensimmäisessä, mutta kai sen nyt ymmärtää.

Yksi parhaimmista R.L. Stinen kirjoista. Tätä jaksaa lukea monta kertaa peräkkäin, ja kirjan voi helposti kuvitella elokuvaksi. Täydellinen halloween-tarina. Tyylilleen uskollisesti Stine oli jättänyt lopun mielenkiintoiseksi ja aukinaiseksi, melkein kuin epäsopivaa jatkoa odotellen. Suosittelen!

Tää oli kanssa yllättävän hyvä, jossa oli aikas mukava juoni, vaikka sen taisi arvata aika helposti jos luki takakannen tekstin. Kirja olis helppo nähdä elokuvana, koska tässä ei ollu liikaa yliluonnollisuutta. Voisipa melkein ajatella että tällänen vois tapahtua kenelle tahansa. Suosittelen niille jotka lukee muitakin Stinen kirjoja :)

Kirja oli simppeli jatko Torakin seikkailuille. Yksinkertaisesti sanottuna juoni oli, että Torak karkoitettiin ja hän koettaa selviytyä. Renn tulee Balen kanssa etsimään häntä, ja sitten tehdään vähän sellaista ja tälläistä ja lopulta Torak pääsee takaisin Korppien pariin ja lisää asioita on taas selvinnyt. Kirja on hyvin yksinkertainen, mutta silti se oli mukava lukukokemus. Ei ollut niin paljoa sellaista tunnelmaa kuin esim. Henkivaeltajassa, mutta kyllä tämä on yhtä hyvä kirja kuin muutkin sarjassa. Ostaisin omaksi.=)

Kirja on aika tylsä, yllätyksetön. Tapahtuihan siinä aika paljon kaikkea, mutta loppujen lopuksi juoni oli aika.. no, tylsä on tässä kohdin oikea sana. Rupesin kirjan luettuani miettimään haluanko edes lukea jatko-osaa (mutta koitetaan). Sarja ei ole mielestäni todellakaan Näkijän kirjojen tasoinen, mutta jotkut ehkä tykkäävät, minä en kovin paljoa.
Mutta yhdestä kohdasta pidin: siitä, kun Kat tulee takaisin kotiinsa ja Cornelius halaa häntä. Se oli jotenkin suloinen <3

Kirja yllätti positiivisesti, tää on ehkä yks kivoimmista Stinen kirjoista. Pidän tälläsistä mitkä on lyhyitä kuin novelleja, ja ei tekstissä ole mitään järkyttävän vaikeita kohtauksia vaan mennään ihan perusladuilla. Juoni oli aika hyvä, mitä nyt vähä jäi häiritsemään et ne ei toteutunu kunnolla, ja se Judith oli aika ärsyttävä kummassakin persoonassaan. Tekisi mieli tietää mitä tapahtuu kirjan lopun jälkeisessä ajassa.

Mitenkä törmäsin lempikirjaani? No, aloitin lukemisen kahdesta syystä: Kaveri oli pitänyt siitä esitelmän ja suositellut, ja toiseksi kirja kertoi vampyyreista ja niistä minä pidän. Ensimmäinen lukukerta ei ollut kovin mieleinen, kun ei meinannut saada tolkkua, kun Jamien menneisyyttä ja nykyisyyttä oli sekoitettu. Toinen lukukerta oli jo parempi ja silloin tuli ensimmäisen kerran mieleen että tämähän pitäisi melkein saada omaksi. Löysin omani Turun kirjatorilta puolitoista vuotta sitten, ja tähän päivään saakka olen lukenut sen kerta kerran jälkeen. En yleensä pitäisi tälläisestä kirjasta, missä ei ole kunnon juonta, ja missä tapahtumat vaan soljuvat eteenpäin. Tässä on jotain muuta. Ehkä se suorasukainen teksti kiehtoi, tai helpostilähestyttävä ympäristö ja tilanteet, en tiedä vieläkään. Tiedän vaan, että kirjan voi lukea uudestaan ja uudestaan siihen kyllästymättä. Ja niin olen tehnytkin.