Alkuteos ilmestynyt 1966. Suomentanut Ritva-Liisa Pilhjerta. Sidottu.

UPEAN FANTASIASARJAN KOLMAS OSA!

Kolmen kertomus ja Hiidenpata -romaaneista tutussa Prydainin maassa jatkuu hyvän ja pahan taistelu yllättävin kääntein. Prinsessa Eilonwy on menossa Monan saarelle viimeistelemään prinsessaksi kasvatustaan, kun ilkeä lumoojatar Achren kaappaa hänet. Hyvän apujoukot eivät ole onneksi kaukana. Maagisten kykyjensä vuoksi hyvän puolelle erityisen arvokasta prinsessaa lähtevät pelastamaan Taran, bardi Fflewddur ja prinsessan kihlattu prinssi Rhun. Pahan voimien kasvokkain kohtaaminen on rohkeuskoe ja kasvun paikka jokaiselle heistä kolmesta.

Llyrin linna on viisiosaisen Prydainin kronikan kolmas osa. Prydainin kronikka on modernin fantasiakirjallisuuden merkkiteoksia ja pohjaa vanhaan walesilaiseen tarinaperinteeseen. Jo tähän mennessä ilmestyneillä osillaan Prydainin kronikka on löytänyt tiensä myös suomalaisten lukijoiden sydämiin.

”Huumoria on anteliaasti mukana, mikä ei ole fantasiakirjallisuudessa aivan tavallinen hyve. Tässä mielessä C. S. Lewis ja Alexander tekevät poikkeuksen.” (Ismo Loivamaa, Uusi Suomi)

Julkaistu
1989 (Gummerus)

Lukijoiden keskustelut

Mitä ajatuksia tämä kirja herätti? Aloita ensimmäinen keskustelu.

Voit osallistua ilman käyttäjätiliä.

Aloita keskustelu
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Prydainin kronikka

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →

"Prydainin kronikka on modernin fantasiakirjallisuuden merkkiteoksia ja pohjaa vanhaan walesilaiseen tarinaperinteeseen."

Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

105
90
815
73
623
50
41
30
20
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

2 arviota

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

6/10

Olipa hidas lukukokemus. En meinannut saada kirjaa ollenkaan loppumaan. Jotenkin oli vain olo, että tämä oli tylsempi kuin muut osat.
Loppua kohden kirja "mielenkiinnostui" ja se soljui mukavasti eteenpäin. Jatko-osaksi (ja keskiosaksi, huom!) kirja on ihan hyvä, mutta ei yhtä hyvä kuin Hiidenpata. Kirjassa ei ollut sitä tiettyä jännitystä (ennen loppua) mitä oli kahdessa ensimmäisessä osassa. Mutta ihan mukava lukukokemus, vaikkakin mulle vähän hidas x) Arvosana koko paketista (aina laskien mukaan kauniin kansikuvan) antaisin 8- tai 8. Suosittelen. ^^

6/10

'Llyrin linna' oli pettymys 'Hiidenpadan' jälkeen. Tarina ei ole kovin syvällinen loppua lukuunottamatta ja tuntuu hyppivän eteenpäin ja tuntuu keskeneräiseltä. Tarinassa Taran saattaa Eilonwya Monan saarelle Dinas Rhydnantin linnaan, missä kuitenkin naamioitunut Gwydion varoittaa prinsessaa uhkaavasta vaarasta. Pian petturi hovimarsalkka Magg kaappaa Eilonwyn ja alkaa villi etsintämatka halki saaren. Taranin mukana prinsessaa etsivät Gurgi, bardi Flweddur ja tohelo mutta hyväntahtoinen prinssi Rhun. Joukko törmää niin musikaaliseen jättiläiskissaan kuin itsekkääseen pelkurijättiläiseen. Lopulta he saavuttavat Gwydionin ja kaikki ratkaistaan Caer Colurissa, meren saartamassa rauniolinnassa ja Llyrin suvun entisessä keskuksessa jossa Eilonwyn on valittavan perintöosansa tai tuntemattoman välillä. Mieleenpainuvimpia uusia hahmoja olivat jättiläiskissa Llyan ja ahne pelkuri Glew, joka on vanginnut itsensä maan alle luoliin kasvattuaan juomiensa ansiosta jättiläiseksi.
'Llyrin linna' ei ole kovin yllättävä kirja, samaa tasoa suunnilleen kuin 'Kolmen Kertomus'. Suosittelen kirjaa Prydainin kronikat aloittaneille, sillä muuten se ei yllätä paljoakaan eikä ansaitse niin suurta arvonantoa. Harmaat Kulissit häiritsevät edelleen, mikä vika kaikissa Alexanderin suomennetuissa teoksissa.
Arvosana: 8-.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja