Vuosi on 1984. Viisi- ja kuusikymmenlukujen yhteiskunnalliset muutokset ovat takana ja ihmiset elävät tarkkaan säädellyssä yhteiskunnassa Isoveljen valvovan silmän alla. Ajatuspoliisit valvovat että kukaan ei pääse esittämään ainoatakaan soraääntä ja Puolueen arvostelijat katoavat jälkeäkään jättämättä. Historiaa muutetaan sitä mukaa kun Puolueen intressit muuttuvat eikä muunlaista totuutta ole olemassa kuin Puolueen haluama. Tämä on lähtökohta George Orwellin 40-luvun lopulla kirjoittamaan poliittiseen trilleriin. Kirja seuraa Puolueen jäsenen Winston Smithin edesottamuksia hänen arvioidessaan ympäröivää maailmaa. Winston tuntuu kokevan elämänsä herätyksen hieman turhankin sopivasti aivan kirjan alkuvaiheissa, mutta se on tässä tapauksessa melkeinpä ainoa oikea tapa aloittaa. Orwellin teksti on yllättävän mukaansatempaavaa siitä huolimatta, että kertaus tuntuu nytkin olevan opintojen äiti. Samoja asioita puidaan uudelleen ja uudelleen, ja niin olennaisista huomioista kun yleensä onkin kysymys, tuntuu toisto välillä pysäyttävän tiiviin lukukokemuksen: teksti muuttuu inhimilliseksi ”heikkouksineen”. Orwell kirjoittaa perustekstiä. Hän ei käytä liian lennokkaita ilmauksia tai koukeroista kieltä eikä sorru turhaan yksinkertaistukseen. Teksti on juuri niin tavallista ja huomaamatonta kun sen hyvässä kirjassa pitääkin. Mitä vähemmän lukija muistaa itse sanoja, sitä paremmin hänelle välittyy viesti ja tunnelma. Ainoana ärsyttävänä piirteenä muutamat Orwellin vertaukset tuntuvat tökkivän pahasti ja vaikuttavat päälleliimatuilta kuin koristemakaronit pahvimukissa (<- huomaatteko mitä tarkoitan). Itse sanoma: Se on kaikessa mahtavuudessaan, todenmukaisuudessaan ja pelottavuudessaan loistava. Orwell esittää sellaisia perusteluita isovelivaltion syntyyn että lukijakin ihmettelee miksi uhkakuva ei vielä ole toteutunut. Pitkät pätkät kirjassa on omistettu oligarkian eri harvainvallan syiden ja seurausten puimiselle ja välillä tuntuu että kirjan lukeminen pitäisi jopa kieltää, jottei kukaan saisi siitä lopullista kimmoketta uuden, pelottavan yhteiskuntajärjestyksen luomiseen. Kaiken muun lisäksi kirja pureutuu loppua kohti ihmismielen perustavaa laatua oleviin kysymyksiin kuten todellisuuden määritelmään. Lukemisen jälkeen kirjasta jääkin kutkuttavan vainoharhainen kuva: mistään ei voi enää osaa olla varma. Vuonna 1984 on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, kiinnosti politiikka tai ei, sillä se on loppujen lopuksi kirja yksilöistä. Winston Smithin taistelu vaistojensa kanssa on kiinnostavaa, sillä jo alussa hän myöntää ettei mahdollisuutta voittaa ole. Kaikki ovat jo kuolleita, toiset vain elävät vielä hetken. SOTA ON RAUHAA VAPAUS ON ORJUUTTA TIETÄMÄTTÖMYYS ON VOIMAA