Q_Black

En tiedä, mutta minusta tuntuu, että olen lukenut useamman kuin yhden tai kaksi kirjaa lähiaikoina, joissa on jokin kilpailu, josta päähenkilön on selviydyttävä. Taitaa olla uusi normi? Tapahtumaa tässä kirjassa riittikin ihan huolella alusta loppuun saakka, siitä ei kyllä ollut pulaa. Alkumetreillä suurta huvitusta aiheutti pääparien slow burn-kuvio, jossa piikiteltiin puolin ja toisin, mutta jos sitä hidasta syttyttelyä voi olla liikaa niin tässä sitä oli. Kierrettiin kuin kissa kuumaa puuroa ja vaikka lukijat pystyivät jo aikaa sitten toteamaan, että selvä juttuhan tämä oli niin hahmot olivat muka-viattomasti täysin tietämättömiä miksi he vetivät toisiaan puoleensa. Kun kirja alkoi lähestyä loppuaan niin koko kuvio alkoi olla jo melko tylsää luettavaa ja saman toistoa. Kilpailut oli erilaisia ja niistä kieltämättä tuli aika vahvasti Nälkäpeli-vibat. Kyllähän tätä luki, mutta jotenkin odotti koko ajan jotain suurta kohahdusta suuntaan tai toiseen, mutta juoni junnasi yhden tai kahden aiheen ympärillä etenemättä oikeastaan mihinkään. Lopussa pistettiin sitten vähän äksöniä silmään, mutta positiiviset suuret tunteet ja jollain tasolla tyydyttävä loppu jäi saamatta. Hermoja raastavaa. Kaipa tämä jollekin kolahtaa, mutta itse odotin vähän enemmän. Mutta koska olen utelias ihminen niin haluan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja seuraava osa onkin jo varattuna kirjastossa, kunhan se nyt joskus mahtaa ilmestyä. Toivottavasti siinä saadaan vähän vauhtia tapahtumiin.

No onhan tätä nyt odoteltu! Ensimmäinen osa oli jo niin mahtava, että en odottanut mitään muuta. Jo edellisestä osasta tutut Lachlan ja Lark ovat pääosassa ja nyt päästään sukeltamaan heidän maailmaansa. Siis, minä nauroin jo ensimmäisellä sivulla. En kestä tätä kirjan nokkeluutta ja huumoria, ja aivan päättömiä väkivaltaisuuksia. Nauroin ja virnistelin läpi kirjan, mun pokerinaama ei kestänyt tämän kanssa yhtään. Tämä oli ehkä vähän enemmän sellaista enemies to lovers ja slow burnin risteymää, ja lukija palkittiin vasta hyvin loppuvaiheessa, mutta se ei kyllä haitannut yhtään. Tämä oli jotenkin vaan niin soljuvaa, nokkelaa ja totaalisen viihdyttävää aina ensimmäisiltä sivuilta viimeisille asti. Jälleen kerran kirjailija onnistui saamaan hetkeksi (onneksi ohimenevän) hiukan pahoinvoivan olon, hänellä tuntuu olevan fiksaatio näihin ruokiin, jotka hän sujuvasti kirjoissaan pilaa lukijoilta. Kuten ensimmäisessäkin osassa, tässäkin oli vähän sitä "suurta pahaa" joka luikki taustalla, mutta jotenkin tuntui, että se oli siellä vaan muodon vuoksi. Kokonaisuudessaan kirjan osalta se oli hyvin pieni osa, jossa tämä pahuus "pääsi ääneen". Sama kun sitä ei olisi ollut laisinkaan tai sitten siihen juonikuvioon olisi pitänyt panostaa enemmän. En tiedä, mutta tämä oli hauska jatko-osa enkä malta odottaa kolmatta!

Varasin tämän kirjastosta vähän sillä lailla hetken mielijohteesta aikaa sitten. Halusin vähän suomalaista luettavaa ja tietenkin romantiikan mainitseminen herätti mielenkiintoni vaikka mietinkin, että onko tämä sitten enemmän nuorille suunnattu ja vähemmän minunlaiseni mieleen, joka on jo saastuttanut mieltään kaikenlaisilla asiattomuuksilla. Noh, kirjahan itsessään ei ole kovin pitkä ja pohdin, että kyllähän tämän nyt lukee. Jo ensimmäisiltä sivuilta asti tuntui kuin minua olisi viety pitkin maita ja mantuja tukka hulmuten, tarina piti otteessaan ja tykitti tapahtumaa nopeasti heti ensi sivuilta saakka ja piti lukijan kyydissään merkillisen tehokkaasti. Alkuun minua vähän hirvitti kaikki erilaiset nimet ja termit ja pohdin miten voisin ne kaikki muistaa, mutta kun antoi vaan tekstin viedä niin se oli siinä. Selja oli merkillisen kylmäpäinen vaikka hänet oli juuri sutjakkaasti naitettu vanhemmalle miehelle ja hänen merkillisen ärsyttävälle (mutta komealle) pojalleen ja hän osasi hienosti luovia tarinan edetessä taktikoiden seuraavia siirtojaan. Muutaman kerran lukiessani pohdin, että mihinkähän aikaan nyt hypättiin kun tarina pompsahteli menneen ja nykyisyyden välillä, mutta onnistuin pysymään satulassa viime metreille saakka. Lopussa sitten vähän kiihdytettiin vauhtia (mikäli se enää on edes mahdollista) ja jätettiin lukija silmät pyöreinä kauhistelemaan, että mitenkä tässä nyt näin kävi. Tarina oli helppolukuinen ja soljuva. Mitään super romantiikan tykitystä tässä ei ole, mutta vähän kyllä kutkuteltiin niitäkin hermoja vaikka aluksi ajattelin, että tässä kirjassa tuskin kummaa löytyy. Mielenkiintoinen, vähän erilainen, aion kyllä lukea jatko-osankin!

Kaikki muut kirjaprojektit piti tottakai siirtää hetkeksi sivuun kun tämä saapui perjantaina kotiovelle. Nyt on tullut aika paljon luettua ja kuunneltua englantia niin olipa terapeuttista lukea ihan suomenkielistä kirjaa vaihteeksi. Kyllä se vaan on niin paljon helpompaa kun ei tartte ajatella, voi vaan lukea. Tämähän sai minut itkemään jo alkumetreillä sattuneista syistä, tarina alkoi aika... krhm... vauhdikkaasti heti alussa. Tämä kirja itketti, nauratti ja hymyilytti vuoron perään. Aina kun luuli vähän saavansa armoa niin uutta tapahtumaa tuli eetteriin ja niin sitä taas mentiin. Pidin tämän kirjan spicystä ja siitä, että tässä kutkuteltiin mielihyvähermoja myös mahdollisen positiivisen kolmiodraaman tyyliin, joka sai posket punoittamaan. En panisi pahakseni jos tämä kuvio etenisi (kjeh). Mutta niin, tässä kirjassa Poppyn kuviot selkeytyy ja saamme tietää vähän mikä hän on naisiaan. Monia salaisuuksia paljastuu ja asioita selkeytyy, huh, melkoinen juonitteluiden verkko tosiaan! Rakastin sitä miten Poppysta tuli kirjan edetessä kunnon tulisielu, jonka nenälle ei hypitä. Tarina soljui taas eteenpäin hyvin mukavasti ja ongelmitta, tylsistymättä kertaakaan ja loppu olikin sitten taas sellaista tykitystä, että huhuh. Miten ihmeessä sitä jaksaa odottaa ensi vuoteen, että saa tietää miten tämä jatkuu? Vahva suositus!

Saatoin ehkä vähän kiljahtaa kun tajusin, että tämän genren kirja on saatavilla myös suomeksi. Englanninkielisten kirjojenkin lukeminen sujuu kyllä, mutta tässä sitä kieltä ei tarvitse työstää niin paljon, kaikki vaan soljuu kuin itsestään. Ehdottomasti piti päästä tutustumaan ensimmäiseen kirjaan ja tilasin sen itselleni. Ja katsokaa nyt miten hieno tuo kirjan kansi on! Ah, ihan täydellinen! Saatoin hiukan kohotella kulmiani huvittuneena kun ensimmäisiltä sivuilta löytyi sisältövaroituslista. Jaaha, tätä siis oli luvassa. Lisäksi alusta löytyi soittolista, jossa oli kaikille kirjan kappaleille omat musiikkinsa. Vau, tähän oli panostettu. Olin kyllä vähän laiska, enkä kuunnellut soittolistaa samalla kun luin. Tuhma minä. Kirja ei ole kauhean paksu ja pitkä, joten sen lukeminen eteni ihan hetkessä ja sain luettua tämän päivän aikana. Mitähän tästä sanoisi, tämä aiheutta pienen tunteiden ristiriidan sen kanssa, että tässä oli aika väkivaltaisia kohtauksia, mutta toisessa hetkessä taas se tursusi suuria tunteita ja romantiikkaa. Välillä oli siinä ja siinä, että koinko hienosti pahoinvointia lukiessani tekstiä. Ei pidä antaa ulkonäön kuitenkaan hämätä. Parin välinen kontakti kirjan loppupuolella ei ollut ihan aloittelijoille. Tämä kirja oli täynnä hyyyyvin roisia romantiikkaa, huumoria ja lenteleviä ruumiinosia. Kaikki nämä yhdessä vähän tasapainottivat toisiaan ja pelastivat tällaisen ensikertalaisen pahimmalta shokilta. Minä kyllä pidin tästä. Sellaisena kuin se on, omassa genressään. Aion kyllä lukea jatko-osatkin.

Freian arki pyörii perkaamalla kaloja ja leikkimällä kammottavan jaarlin vaimoa, jonka selkään Freia mieluusti iskisi miekan jos saisi siihen mahdollisuuden. Hän paljastuu pian olevansa Hlini-nimisen jumalan siunaama, hänessä on pisara jumalan verta ja hänen kohtalonsa on olla kilpineito. Hänellä on taikavoimia, joita monet haluaisivat käyttää hyväkseen ajakseen omia etujaan. Sattumien kautta hän päätyy armottoman jaarli Snorrin alaisuuteen. Ja fanaattisen valtaa halajavan Snorrin punoessa juoniaan, Freia yrittää tukahduttaa tunteensa Snorrin tulen suutelemaan poikaan, Björniin. 

Huhuh. Kuuntelin tämän äänikirjana kun minulla oli tunteja käytettävänäni ja täytyy sanoa, että ne olivat pisimmät tunnit hetkeen. Kuuntelin tämän suomeksi ja en tiedä johtuiko kuuntelemisen tuska osaksi myös lukijasta tai ylipäätään suomenkielestä, mutta luoja tämä oli TYLSÄ. Tai en tiedä oliko niinkään tylsä, mutta jotenkin laimea ja mitäänsanomaton. En saanut missään vaiheessa sellaista hyvää fiilistä tästä kirjasta. Tarina oli täynnä jumalia, taruja ja jumalien palvontaa, mystiikaa ja viikinkitunnelmaa. Kaikesta huolimatta tarina lähti todella hitaasti liikkeelle eikä siinä tapahtunut oikein mitään todella mullistavaa, tai siltä se ainakin tuntui. Freia ärsytti olemalla täysin nössykkä, joka murahteli välillä Björnille kiukuspäissään ja lopun ajan hän käytti sättiäkseen itseään joka asiasta ja manasi ah-niin-kiellettyjä tunteitaan. Kirjan loppupuolella murahtelin jo ääneen hänen ärsyttävyydelleen. Snorri oli totaalisen raastavan ärsyttävä jumaluskomuksiensa kanssa ja Björn, joka edes vähän yritti saada olemuksellaan särmää tarinaan, jäi jotenkin aika tylsäksi ja harmaaksi. En tiedä, kaikki vaan ärsytti tässä kirjassa. Vaikka olen kokenut aina olevani melko kaikkiruokainen mitä fantasiaan tulee niin tämä kirja oli pitkästä aikaa sellainen, että odotin vaan, että se loppuu. Olisin halunnut tykätä tästä, mutta ei. Ei pysty. Epäilen vahvasti, että luen jatko-osaa tästä sarjasta.

Ujo Alexis on elänyt traumaattisen lapsuuden kasvattivanhempiensa hoidossa ihmisten maailmassa, jossa olot ovat kurjat ja selviytyminen veitsen terällä. Pienenä valopilkkuna hänen elämässään on säpäkkä Nyks, demonikäärme, jonka hän vain itse näkee. Myöhemmin hänen elämäänsä astuu myös Charlie, mykkä poika, josta tulee hänen velipuolensa. 19-vuotiaana ihmisten on mahdollista päästä kouluttautumaan lisää ja turvaamaan oman tulevaisuutensa. Kokeen aikana kuitenkin paljastuu, että Alexisissa on spartalaista verta ja hänet sysätään keskelle antiikin mytologian suuria jumalia ja sotureita, haastavaan Spartan koulutukseen, joka uhkaa viedä häneltä hänen viimeisenkin järjen rippeensä...

Aloin eilen lukemään tätä vähän huonosti motivoituneena. En ollut mitenkään laittanut tätä kirjaa sellaiseksi pakko lukea- kategoriaan kuuluvaksi, mutta koska tästä kohistiin paljon niin pitihän se varata kirjastosta. Alku oli vähän takkuinen ja laimea, elämää päähenkilöstä ihmisten keskuudessa, kurjuudessa ja nälkäisenä. Alexis oli merkillinen hahmo, ujo, hiljainen ja ihan vähän sellainen autistiseen ihmiseen yhdistettävä henkilöhahmo, mutta hänen päänsisäiset monologit kirvoittivat monet naurut tämän kirjan aikana. Siis, kun pääsin alkuun tämän kirjan kanssa niin en pystynyt enää lopettamaan. Ahmin sivuja yksi toisensa jälkeen ja halusin vaan tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. Kirjassa keskityttiin aika pitkälti vain Alexisin selviytymiseen sotakoulussa, mutta jotenkin tunnelma koko kirjan aikana oli jännittynyt ja odottava, kihisevä. Sitten kun vielä lisätään soppaan muutama iso komea ja häijy spartalainen niin soppa on valmis. Poukkoilin miesten välillä, että mikähän minkäkin hahmon rooli tulee tytön elämässä jatkossa olemaan. Odotin sitä suurta kohahdusta ja sitä ei tuntunut kuuluvan, se oli varmaan kirjan yksi koukuttava tekijä, se piti otteessaan. Siellä täällä pirskahteli pieniä herkkuannoksia, mutta itse kakun saaminen kesti kyllä. Lopussa odotus palkittiin ja tarinan juoni potkaisi kyllä aika mehukkaasti tällaisen kieroutuneeseen lukijaan kuin minä. En malttaisi millään odottaa, että pääsen seuraavan osan kimppuun! Tämä kirja oli täynnä Kreikan mytologiaa ja jumalia. Tämä kirja oli jollain tasolla sairas, häiriintynyt ja täysin asiaton, samalla se kuitenkin koukutti ja sai lukijansa aivan ällistyksiin. Tämä oli aika mahtava, tai kreikaksi θεαματικός!

Ikäviä totuuksia on paljastunut Poppylle matkalla Atlantiaan. Mies, josta hän välitti on salannut häneltä asioita. Se mutkistaa heidän välejään matkalla kohti tuntematonta. Moni vierastaa Poppya ja hänen kykyjään, hänellä on maalitaulu selässään alituiseen. Poppy haluaa kuitenkin löytää veljensä ja vapautua Neidon tittelin painosta hartioillaan. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa eteenpäin, vaikka se olisikin hengenvaarallista ja särkisi samalla hänen sydämensä.

 Ensimmäisestä osasta tuli kyllä yksi tämän vuoden suosikeistani, tämä toinen osa jäi ehkä hiukan valjuksi sen rinnalla. Tarina vei edelleen mennessään ja kutkutteli odotushermoja sivulta toiselle. Tässä ei kuitenkaan päästy ehkä ihan samanlaiseen fiilikseen kuin tuon ekan osan kanssa. Jälleen valtaosa kirjasta oli tasaista tapahtumien vyörymää, mutta suurilta kohahduksilta valitettavasti vältyttiin. Kirjan loppua kohden alkoi sitten taas perinteisesti tapahtua, mutta olisin kaivannut ehkä vielä vähän enemmänkin. Tarina on kyllä edelleen mielenkiintoinen ja palan halusta tietää mikä Poppy on naisiaan, ehkä seuraavassa osassa alkaa jo hiukan selvitä sitäkin asiaa. Ja jäin kaipaamaan enemmänkin romantiikkaa ja kuumia kohtauksia, niitä oli harmillisen vähän, vaikka toki niitä olikin. Tarina jätti monia hyvin mielenkiintoisia kysymyksiä omaan päähän ja sai pohtimaan erilaisia teorioita jatkoa ajatellen, joten tässäpä nyt sitten odotellaan milloin seuraavan kirjan mahtaa saada hyppysiinsä. Ei ihan yhtä loisteliasta tykitystä kuin eka osa, mutta kelpo viihdettä siltikin kokonaisuudessaan.

Celaenasta on nyt tullut kuninkaan miekka ja kuninkaalla onkin hänelle paljon tehtävää kun yksi kerrallaan salamurhaajan on tuhottava kuningasta uhkaavat kapinalliset. Mukana kuvioissa pyörii Celaenalle rakas ystävä prinsessa Nehemia, komea prinssi Dorian sekä vartioston Chaol. Tilanteiden muuttuessa Celaenan on tehtävä päätös siitä kenelle hän on lojaali, kuninkaalle vai itselleen.

Sain viimein tartuttua seuraavaan osaan tätä kovastikin hehkutettua sarjaa. Ei vaan lähde. Joskus vuosia sitten olisin varmaan pitänyt tästä sarjasta kun kaikki fantasia upposi tyylistä huolimatta, mutta jotenkin omiin nykyisiin lukutottumuksiini tämä vaan on liian kesy. Oon näköjään tottunut kunnon romantasian tykitykseen, ja sitä ei kyllä näistä löydy kuin sivulausessa. Hetkittäin lukeminen takkusi kamalasti, ja taas välillä sain luettua hyvinkin vauhdikkaasti sivutolkulla tekstiä. Celaena on ehkä ainut hahmoista, jossa on vähän särmää, muut hahmot jäävät vähän itselle harmaalle alueelle vaikkakin osasta heitä paljastuukin uusia yllättäviä asioita. Tavallaan kyllä kiinnostaa tietää mitä tässä seuraavaksi tapahtuu ja ehkä minä vielä näitä luenkin eteenpäin joskus kunhan saan motivaatiota. Sitä ennen tarvitsen väliin vaan kunnollisen annoksen romantasiaa.

Kerran vuosikymmenessä kuusi sukupolvensa lahjakkainta maagikkoa, medeialaista, pääsee kilvoittelemaan paikasta maailman vaikutusvaltaisimmassa salaseurassa. Mukana on kaksi fysikalistia, Nico ja Libby, jotka alati kilpailevat keskenään paremman fysikalistin tittelistä. Pisteliäs Callum on empaatti, äreä Reina naturalisti, syvällinen Tristan illusionisti ja kuvankaunis Parisa on telepaatti. Kaikilla heillä on omat motiivinsa ja tahto olla maailman paras.

Hmm, tämä oli vallan... mielenkiintoinen. Osasinkin jo vähän olettaa, että ei tämä mitään romantasian tykitystä ole, mutta tuli kyllä hypättyä silti vähän erilaisiin vesiin tämän kanssa. Välillä tunsin itseni oikeastaan todella tyhmäksi kun luin tekstiä ja jouduin miettimään, että mistä tässä edes oikein puhutaan. Kirja on akateeminen, fysiikkaa ja madonreikiä, ajan pysäyttämistä sekä hyvin syvällisiä keskusteluita maailman olemassaolosta ja kaikesta siitä väliltä.

Pidin siitä, että tässä kirjassa kerrottiin tarinaa jokaisen kuuden päähenkilön näkökulmasta, se ehkä piti tämän enemmän mielenkiintoisena. Kirja oli täynnä jos jonkinlaista vuoropuhelua ja elämän tarkoituksen pohtimista, mutta sekaan oli ujutettu hiukan kiihkoa, juonia ja vaihtuvia tilanteita pitääkseen lukijansa tavallaan koukussa vaikkei kirja täysin omaa genreä olisikaan. Tarina eteni melko rauhalliseen tahtiin loppusivuille saakka, jossa alkoikin sitten hiukan tapahtuakin ja paljastui hiukan uusia juonenkäänteitä. Hahmoista oli saatu hyvin erilaisia, mutta en jotenkin löytänyt sitä omaa suosikkia, inhokin kylläkin.

Kirja jätti vähän pöllämystyneen olon. En tiedä pidinkö tästä vai en. En ole varma luenko jatko-osan, ehkä. Aika näyttää. Jos romantiikkaa halajaa niin tästä ei sitä kyllä saa kuin pienen ripauksen. Kaikkea muuta syvällistä sitäkin enemmän.

Sarjan ainakin tällä erää viimeinen osa kertoo Nestan ja Cassianin tarinan. Traumaattisia kokemuksia kokenut säpäkkä Nesta ei tee omasta eikä Cassianin elämästä helppoa, mutta muiden pakottamana Nesta muuttaa rähjäisestä asunnostaan yhteen Rhysin asunnoista ja joutuu asettelemaan elämäänsä uusiin uomiin. Matkalla hän tutustuu siipensä menettäneeseen Emerieen ja papittareen nimeltä Gwen, ja alkaa kerätä voimiaan kouluttautumalla. Samaan aikaan uusi pahuus luikkii nurkissa.

Tottakai tämä kirja on taattua Maasin laatua ensimmäisiltä sivuilta viimeisille. Cassianista ja Nestasta on tullut lukijoiden keskuudessa yksi suuri fanituksen kohde, etenkin Cassianista. En vaan ymmärrä miksi. Pidän kyllä Cassianista, mutta hän jää itselle jotenkin etäiseksi hahmoksi. Ja Nesta taas on äärimmäisen raivostuttava persoona. Ehkä tämän takia tämä tiiliskiven kokoinen kirja jäi itselle ehkä vähän valjuksi. Kirjassa ei sinänsä tapahtunut mitään suurta mullistavaa ja jännittävää kuin oikeastaan vasta viimeisien sadan tai parin sadan sivun kohdalla. Muuten se eteni hyvin tasaisesti, kertoen lähinnä Nestan ja Cassianinkin tarinaa. Kuten olettaa saattaa, ei kuumilta kohtauksilta vältytty ja liekit leimusi puolin ja toisin, silti tästä kirjasta jäi puuttumaan se jokin mikä olisi saanut sen tuntumaan entistä paremmalta. Ei siinä, kyllä tämän kanssa aika vierähti, mutta se ei mielestäni ollut sarjan paras kirja. Ehkä minut on vaan vaikea lumota, Rhysandin paikkaa minun sydämessäni ei vie kukaan tässä kirjasarjassa.