Eija

Tapahtumat sijoittuvat Suuren Pohjansodan aikoihin 1700 luvun alun Sleesiaan Keski-Eurooppaan. Fiktiivisen tarinan taustalla käydään Ruotsin nuoren kuninkaan, Pohjolan leijonan, Kaarle XII luotsaamaa sotaa.

Kyseessä on veijaritarina, jossa on mainio hyvin otteessaan pitävä juoni. Spefiä tarinassa on höysteenä hirttäytyneen myllärin haamun muodossa. Kerronnassa on kiva tyyli vanhanaikaisine sananparsineen. Mukavaa luettavaa. 

Qualityland on satiiri nykyajan ilmiöistä. Kerrankin satiiri, jonka aiheisiin on itsellä tartuntapintaa ja irvailun sekä kritiikin pointit näin ollen tulee ymmärrettyä. Tarina on idearikas, oikein runsaudensarvi. Kirja on hulvatonta lukemista, monessa kohtaa tuli hymähdettyä. En osannut odottaa tällaista, joten kirja oli itselleni positiivinen yllätys. 

Eri lähteissä kirjaa on luonnehdittu goottilaiseksi kauhuksi tai goottilaistyyliseksi. Synkkyys, pelko ja kuolema on kirjan elementtejä. Tarinaa on myös verrattu Edgar Allan Poen teksteihin. Tarina on kafkamainen, surrealistinen, ooppiumhöyryinen, painajaismainen. Minäkertojassa on epämiellyttäviä piirteitä. Tarina sisältää inhorealistisia kohtauksia ja on ahdistavakin.

Myytti Minotauroksesta ja Labyrintistä on läsnä kirjassa. Toisaalta teemassa on ammennettu myös 1700 luvulla vaikuttaneen italialaisen taiteilijan Giovanni Battista Piranesin töistä kuvitteellisista vankiloista.

Kirjan teema ja juoni avautui pikkuhiljaa kirjaa lukiessa. Päähahmon mielenmaisema on saatu hienosti esiin kerronnassa.  Hyvin rakennettu merkityksellinen tarina, jota voi vapaasti tulkita tai olla tulkitsematta lukukokemuksen kärsimättä. 

Kirjailija on selvästikin lahjakas kirjoittaja, joka ottaa arjen kuvauksessa ne pienet yksityiskohdatkin huomioon. Kirja on varsin sujuvaa luettavaa. Pienet vinksaukset niin tuiki tavallisen elämän menon kuvauksen lomassa tuo mielenkiintoa tarinaan. Kirjan teemaa on kuolema ja kuolleet. 

Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta. Aluksi kertomukset vaikuttivat erillisiltä palasilta suuressa kuvassa, mutta myöhemmin osoittautui osalla olevan kivasti yhtymäkohtia toisiinsa. Tarinassa ei ole selkeää päätöstä ja langanpäitä jäi avoimeksi, mikä oli hiukan turhauttavaa. Herääkin kysymys, onkohan tämä kirja sarjan avaus.. 

Voiko niin arkinen asia, kuin rappukäytävästä kuuluvat juoksuaskeleet olla karmivaa... kyllä voi. Hyvin kerrottu tarina jälleen Hautalalta.

Järkälemäinen teos, jonka lukeminen hieman takkusi. Tässä viimeisessä sarjan osassa ei ollut riittävästi mielenkiintoisia tapahtumia eikä uutta edellisiin osiin verrattuna. Paljon suoraviivaista toimintaa, taistelua. Juoni suuressa kuviossa oli melko simppeli.

Mielenkiintoisinta sarjassa oli inkvisiittorit, kandrat sekä kolossit. 

Kirja sisältää useita Stephen Kingin ja osassa myös kirjailija yhteystyökumppaninsa Peter Straubin haastatteluja 1970–80 luvuilla. Haastattelut on julkaistu alun perin eri lehdissä.

Kirja on jokseenkin toistava, koska eri haastatteluissa käsitellään samoja aiheita mm. Hohto elokuvaan suhtaudutaan jokaisessa haastattelussa nihkeän kielteisesti niin haastattelijan kuin Kingin näkökulmasta. 

 Tiedemies Victor Frank – ei sentäs Frankenstein-  luo koeputkilapsen, joka osoittautuu neroksi ja hirviöksi. Tällainen helppo ajanviete lukemisto, jonka lukemisessa ei tarvitse rasittaa aivoja, upposi tähän hetkeen ihan hyvin. 

Tarina sijoittuu puoliksi 1200-luvun Ranskaan ristiretkien aikaan. Toinen tarinalinja sijoittuu kirjoitusajankohtaan nähden nykyaikaan eli 2000-luvulle. Arkeologiselta kaivaukselta Ranskassa löytyy esineitä, joilla on yhteys muinaiseen Egyptiin. Esineiden ympärille punoutuu mysteeri, jota tarinassa ratkotaan.

Luin kirjaa varsin hitaasti, tyyli ei ollut erityisen vetävä. En ole ihan tällaisten mysteerien ystävä, missä kaikki juonilinjat jätetään ilmaan vailla minkäänlaista selitystä ja ratkaisut kaikkiin vaiheisiin tulee vasta satojen sivujen päässä lopussa. 

 Kokoelma novelleja, jotka monet on aiemminkin suomennettu. Koin kokonaisuuden melko keskinkertaiseksi.  

 Älä riko pintaa on novellikokoelma, jonka tarinat sijoittuvat samaan maailmaan. Kaiken kaikkiaan tarinat olivat keskihyviä, useat synkän puoleisia. Pidin kolmea tarinaa erinomaisina.  Ei poikasi ole kuollut ja Älä riko pintaa viehätti synkkyydellään ja kauhu fiiliksellään sekä Talviyön tarina tunnelmallaan ja hyvällä lopetuksellaan.