Pyrexia

Aikana, jolloin en pahemmin välittänyt lukemisesta, haaveilin kuitenkin kahden kirjan lukemisesta ja Hohto oli niistä toinen. Kubrickin elokuvana tämä oli minulle tietysti tutumpi, ja sen takia kiinnostuin aikoinaan myös kirjasta. Elokuvan muistin vain pääpiirteittäin, joka olikin hyvä tätä kirjaa luettaessa. Kirjassa edettiin hyvin Kingin tapaan, rauhallisesti tunnelmaa luoden ja loppu olikin aika hurjaa menoa. Overlook ja sen ”herääminen eloon” oli kyllä selkäpiitä karmivaa ja se miten Jack ajautui siihen pisteeseen, että hotelli otti hänestä vallan, oli hieman surullista luettavaa. Loppu oli mielestäni huomattavasti parempi, kuin elokuvassa.

Mutta oliko tämä paras Kingin kirjoista? Noh, ei ehkä, legendaarinen kirja kyllä ja pääsee top5, mutta ei paras. (Se paikka on varattu jo kauan sitten eräälle tietylle kirjalle.)

Viimeinen kirja luettu, joten josko tähän kirjoittaisi tarkemman arvion koko sarjaan liittyen.

Tekstistä huomasi mielestäni alusta loppuun asti, että on kyse aloittelevasta kirjailijasta. Sarja oli hyvin väkivaltainen, hahmot etäisiä, tunteista kuvailtiin vain ääretöntä vihaa ja raivoa tai järjetöntä/sokaisevaa rakkautta. Mielestä tästä olisi saanut hyvän sarjan, juonen idea oli mielenkiintoinen, mutta ehkä vähän kiireellä tehty ja kirjailija vielä hieman untuvikko.

Gabriel kuului lempihahmoihini heti ensi esiintymisensä jälkeen, myös Nesbitt ja Van olivat mielenkiintoisia hahmoja.

Nathan jäi hieman pinnaliseksi, jatkuva kiroilu ja toisten päälle sylkeminen ei tee tyypistä yhtään syvällisempää. Mutta se miten nopeasti Nathanista tuli tunteeton tappaja oli hieman outoa. En usko, että ketään muuttuu noin nopeasti ja noin tunteettomaksi.  

Kirjasarjana ihan luettava, mutta en varmaan uudestaan kirjoihin tartu.

Tuli luettua tämä heti ensimmäisen osan jälkeen ja täytyy sanoa, että ei pääse vieläkään tämä kirjasarja suosikkeihini. Kyllähän tässä kirjassa tapahtui ja paljon, mutta itseäni häiritsee se väkivaltaisuus ja sen tarkka kuvailu, muuten mennään aika nopeaa tahtia eteenpäin. Tästä puuttuu mielestäni tasapaino, jos kuvaillaan väkivaltaisia kohtauksia pilkun tarkasti, niin kuvailtaisiin muutakin. Minua ei saa innostumaan kirjasta pelkällä väkivallalla, vaan kunnollisella juonella.

Tämä ja toinen osa odotteli hyllyssä pari vuotta, ja viimeinenkin osa hetken, ennen kuin tuli "sopiva" aika lukea. Kerronta tyyli oli erikoinen ja alku oli mielestäni sekava. Kerrontatyyliltään tämä olisi sopinut nuoremmille, mutta väkivaltaisuutensa puolesta ehkä ei.  Toivoin tältä kirjalta enemmän.

Näin tästä elokuva-trailerin, joka tuntui mielenkiintoiselta ja tästä syystä hommasin kirjan itselleni. Elokuvaa en siis ole nähnyt, joten kirjan sai lukea "puhtaalta pöydältä". En ihastunut tähän kirjaan, tuntui kuin olisi lukenut ja lukenut, mutta mitään mielenkiintoista ei tapahdu, mikään ei etene, junnataan paikallaan, päähenkilö on niin rakastunut henkilöön joka tuntuu tavoittamattomalta, ja moni niin "mysteerinen" hahmo oli niin arvattavissa, että ei oikein jaksanut innostua. Kirjassa ei ollut syvyyttä, se ei herättänyt (ainakaan kauhean myönteisiä) tunteita. Kyllähän tämän kirjan nyt silti luki, mutta en pahemmin välitä lukea romanttisia kirjoja.

Tämä Hobitti: Viiden armeijan taistelu, kuvitettu opas oli mielestäni huonoin näistä kuvitetuista oppaista. Tässä ei tullut mielestäni mitään uutta, se ei kertonut tulevasta elokuvasta oikeastaan yhtikäs mitään, vaan keskittyi melkein samoihin aiheisiin joita käsiteltiin jo aikaisemmissakin oppaissa. Tietysti, jos elokuva on pelkästään sodalla mässäilyä, niin kirjaa voi olla vaikea tehdä kyseisestä elokuvasta.

Sain juuri luettua tämän ja täytyy sanoa, että arvosanaltaan ihan yhtä hyvä kuin edellisetkin osat.
Kuten jo tuossa ensimmäisen osan arvostelussa kirjoitin, niin tästäkin jäi aika neutraali tunne, en ihastunut tai inhonnut. Joskus tykkään lukea helppolukusia ja selkeitä kirjoja, joista ei odoteta hittiä tai muutakaan ihmeellistä, ja tämä sarja on juuri sellainen. Kirjan loppu oli mielenkiintoinen, se täytyy myöntää, ja että seuraavan osan alku alkoi kiinnostamaan.

En luonut tälle kirjalle kauheasti vaatimuksia, koska ensinnäkin tämä oli kirjoitettu ennen Nälkäpeliä, eikä kirjasta (tai koko sarjasta) ole aikaisemmin noussut mitään erikoisempaa menestystä. Ja kun ei odottanut kirjalta paljon mitään, niin kirja oli ihan kelpo luettava. Voisi kai kuvailla kirjaa enemmänkin ”välipalaksi”, silloin kun haluaa helppolukuista kirjaa, joka ei ole tuhottoman paksu.
Itse luin tämän myös uteliaisuuttani, koska olin kiinnostunut Collinsin aikaisemmasta tuotannosta. Ja täytyy sanoa, että kirja on ehkä hieman lapsekas, mutta kuitenkin viihdyttävä, jos ei ladannut liikaa odotuksia ja asennoitui, että kirjan päähenkilö on kuitenkin 11-vuotias lapsi.
Kirjan idea/juoni toi tavallaan mieleen ”Matka maan keskipisteeseen” josta nyt on kirjallisuutta, elokuvia ja piirrettyjä.
Tästä kirjasta jäi aika neutraali tunne, en rakastunut, mutta en myöskään inhonnut.

Hyvä ja koukuttava kirja, vaikka ensimmäinen osa oli omasta mielestäni silti hieman parempi.
Kirja eteni mielestäni ihan hyvää tahtia, ja tässä osassa oli enemmän menoa ja juonittelua joka teki tästä mielenkiintoisen. Myös henkilöt muuttuivat tämän kirjan aikana hyvin paljon, he jotka olivat ennen hyvinkin kiltin oloisia, tuntuivat tässä kirjassa muuttuvan häijyimmiksi ja kierommiksi. Lukemisen arvoinen kirja.

Itse pidin tästä kirjasta, oli parempi kuin olin osannut odottaa. Mielestäni juuri se oli kirjassa mielenkiintoista, että miten pienet asiat menneisyydessä voi muuttaa nykyhetken/tulevaisuuden. Myös se, että kirjassa oli tuttuja historian tapahtumia oli plussaa. Hahmot saattoi jäädä vähän etäisiksi, mutta monesti etenkin ensimmäisissä kirjoissa niin tuppaa käymään, koska kaikki asiat on niin uutta ja ihmeellistä.
Toinen osa odottaakin pöydällä lukemista, että sen verran koukuttava kirja oli…