En osaa sanoin kuvailla, kuinka mahtavia kirjoja nämä kaikki kolme olivat teinien hömppäromantiikaksi! Sai kyllä nauraa kippurassa ja haukkoa henkeä. En yleensä ota kauhean vakavasti tätä genreä, vaan luen vain viihteenä, mutta nämä nyt jotenkin iski. Tuntui kurjalta ja raskaalta, että suloisesta ja pelokkaasta Unnasta kuoriutui niin itsekäs ja omahyväinen tyyppi. Jokainen tekee virheitä ja yrittää ottaa niistä opikseen ja hyvittää pahat tekonsa silloin kun niitä tekee tuskissaan... paitsi että Unna ei missään vaiheessa puolikkaalla sanallakaan myönnä kohdelleensa Rufusta (ja siinä sivussa Nemoa) todella häijysti. Salaman filosofia on ihanaa ja koskettavaa ja pitää hyvin paikkansa muuten, mutta jostain syystä Unna päästetään törkyilyjensä kanssa kuin koira veräjästä ja vielä kannetaan kaikki eteen.
Tuo jotenkin olisi paljon uskottavampaa, jos romanttinen elementti Nemon kanssa otettaisiin pois, ja Unna olisi kakkoskirjan lopussa sanonut Rufukselle, että voidaanko pitää taukoa, on pakko saada ajatella ja saada itseä kasaan. Olisivat voineet sitten tutustua sievästi taas toisiinsa kolmososassa ilman tuollaista rumaa ja väärältä tuntuvaa draamaa.
Joonea ja Iivaria fanitan <3 Myös Rufus on ihanan kahtiajakoinen hahmo, toisaalta vastuullinen laumanjohtaja, toisaalta rikkinäinen raivopää. Toisaalta hän tietää heikkoutensa ja yrittää edes tehdä niille jotain! Ei kukaan ole täydellinen. Seuraavalle osalle (pakkohan sellainen on tulla?) toivoisin Viken romanssin ohelle Unnan itseensä menemistä ja kasvamista ihmisenä......