Cliffer666

Tämä on tyyliltään oikeastaan hieman yliluonnollisilla sekä poliittisilla aineksilla ladattu trilleri. Ei, politiikkaa vieroksuvien tai vihaavien ei kannata missään nimessä sen takia tätä sivuuttaa - tämä ei missään tapauksessa ole mikään kannanotto suuntaan tai toiseen. Mitään "sanomaa" ei ole, politiikka näkyy vain osittain puolueettomana tapahtumakenttänä, mutta pääpaino on ehdottomasti romaanin päähenkilössä, Johnnyssa, hänessä henkilönä. Mies, joka pienenä poikana luistellessaan kaatuu ja lyö kovasti päänsä - ja joka 17 vuotta myöhemmin joutuu auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena vaipuu koomaan neljäksi ja puoleksi vuodeksi. Koomasta herättyään hän huomaa itsellään olevan parapsykologisen kyvyn - eräänlaisen selvännäköisyyden taidon, joka ilmenee tosin vain kosketuksesta, joko ihmisistä itsestään tai heidän omistamistaan tavaroista. Romaanissa on myös tiettyä koskettavuutta, varsinkin niissä kohdissa joissa käsitellään menetettyä rakkautta, menetettyjä mahdollisuuksia.. Kirjan pääpaino tuntuu kuitenkin keskittyvän Johnnyn parapsykologiseen kykyyn ja siihen onko se lahja vai kirous ja tästä dilemmasta aiheutuviin seurauksiin.. Kyllä pidän tätä onnistuneena kirjana. En nostaisi minnekään Kingin laadukkaimpien teosten sarjaan, mutta oikein hyvä tarina tämä kaikkiaan on.

Tämän "Skeleton Crew"- kokoelman jälkimmäisen puoliskon anti on laajemmalla rintamalla jonkun verran tasokkaampaa, kuin ensimmäisen puoliskon - laatu on tasaisemmin hajaantunut useisiin lyhyempiin novelleihin, kun taas "Usva" vastaa ensimmäisen osan laadullisesti kantavasta selkärangasta hyvin pitkälti. Castle Rock ja lähiseudut esiintyvät novelleissa usein - seikka joka ei voi olla nostamatta King-fanin kasvoille myhäilyn tapaista, ainakin jos minulta kysytään. Jos yksittäisistä tarinoista pitäisi joitakin nostaa esille, niin mainitsisin kaksi ensimmäistä - "Jumalten tekstinkäsittelylaite" sekä "Mies, joka ei kätellyt". Jälkimmäisessä vieraillaan samalla mystisellä tarinankerronta-klubilla, joka tuli tutuksi "Kauhun vuodenajat II"- kokoelman jälkimmäisessä, hieman pidemmässä novellissa. Lisäksi on pakko nostaa esiin "Eloonjäävää tyyppiä" ja mainittava mielleyhtymä, joka tuli mieleen - Cannibal Corpsen "Eaten Back To Life"- albumin kansi. Kyseinen "selviytymistarinahan" kertoo autiolle saarelle laivan uppoamisen jälkeen hengissä selvinneestä miehestä, joka ravinnon puutteessa päätyy lopulta syömään itseään. Viimeiseksi vielä pakko mainita kokoelman päättävä "Ulappa" - se oli koskettava. Lopuksi itseäni toistaen yhteenvetona mainittava, että tämä Suomessa kahteen osaan jaettu novellikokonaisuus on varsin hyvää jälkeä, ei aivan yhtä vahvaa kuin "Night Shift", muttei lopulta kovin kauaksi jää.

Tässä kokoelmassa "Usva" on omassa kastissaan - varauksella yhdessä "Lautta"-novellin kanssa. Ensiksi mainitusta tehdylle, kymmenisen vuotta sitten valmistuneelle filmatisoinnille, on myös annettava tässä yhteydessä mainintansa - Frank Darabont se näkyy todella osaavan tuon Kingin tekstien tulkitsemisen. Muuten kokoelman anti on melko tasapaksua, perushyvää kuitenkin.. Yhtään totaalisen tylsää floppia ei mahdu joukkoon, joka on luonnollisesti luettava ansioksi. Luultavasti antaisin tälle muuten perushyvän ***, mutten voi jättää huomiotta Usvan lähes dominoivaa asemaa - kattaahan se sentään lähes puolet kirjan paksuudesta. Ja koska sen verran laadukkaasta tarinasta on kuitenkin kyse, arvosana nousee puolella. En nostaisi tätä "Skeleton Crew"-kokonaisuutta aivan (jo aiemmin arvostelemani) Kingin ensimäisen "Night Shift"-novellikokoelman tasolle, mutta tasaisen varmaa jälkeä anyway.

Ihan ensiksi täytyy tunnustaa, että tätä arvostelua kirjoittaessani suhteeni teokseen ei ole mikään objektiivisin mahdollinen - pitkälti tunnesyistä. Tähän tuli tutusttua ensimmäistä kertaa joskus alakouluaikoina pitkälti äitini kautta - ei suinkaan ainoa tutustuttaminen, josta voin hänelle jälkikäteen olla korvaamattomassa kiitollisuuden velassa. Ellen aivan hakoteillä ole, tämä on kuitenkin vasta kolmas kerta, kun kyseisen opuksen luen - nyt vihdoin ikiomana kopionaan. Paljon oli sellaista, jota muistin, mutta ehkä yllättävänkin paljon olin myös unohtanut. Oli kai siis aikakin palata jälleen Creedien perheen pariin..
Tässä on oikeastaan kaikki kohdallaan. Tunnelma on.. heikoimmillaankin jäätävä. Kingin omien sanojen mukaan, hän "kauhistui itsekin tätä kirjaa kirjoittaessa". Sitä ei todellakaan ole vaikea uskoa. Näin synkeää kamaa ei liene ollut aivan mutkatonta suoltaa uloskaan. Kuolema on läsnä kouriintuntuvammin, mitä ehkä kaipaisi - eikä se seikka, että dilemma ihmisestä itsestään leikkimällä elämän ja kuoleman herraa, ainakaan kevennä ilmapiiriä. Kerronta on mitä soljuvinta, King ei tällä kertaa liikoja jää "jaarittelemaan", sivumäärä tuntuu juuri täydelliseltä tälle teokselle - tosin kerronta lähtee liikkeelle huomattavsti jouheammin kuin esim. Hohdossa, jossa vain aavistuksen verran enemmän sivuja - kummankin tyylin mies haliitsee.
En näe mitään syytä olla antamatta tälle vähempää kuin täysiä pisteitä. Ei ihme, että romaani nauttii lähes kulttisuosiota - tämä on ehdottomasti klassikostatuksensa ansainnut ja lukeutuu kirkkaasti paitsi Kingin parhaimpiin teoksiin, myös kauhutarinoiden terävään kärkikastiin.

Noniin, tulipahan luettua. Huh. Melkoinen eepos. Ei siinä, ettenkö lukuihmisenä olisi tottunut pitkiin romaaneihin.. mutta kyllähän tämä silti pienet "päivittelyt" ansaitsee. Tuli mieleeni eräs arvostelu kyseisestä teoksesta, jonka olen lukenut.. "Olisi suotavaa, ettei kukaan tutustuisi Stephen Kingiin ensimmäistä kertaa Tukikohtaa lukemalla, koska kirjaa ei voi suositella kuin kaikkein sitkeänahkaisimmille King-faneille." Voin allekirjoittaa tuon puoliksi, mutta haluan silti tarkentaa. Tämä ei missään nimessä ole tyypillisintä Stephen Kingiä, tuota kauhun kuningasta. Kukaan ei varmastikaan suosittelisi tätä teosta ensimmäiseksi sellaiselle, joka haluaa tutustua Kingin tuotantoon. Ja niin, se "puoliksi".. tarkoittaa, että King-fanaatikoille tämä on tietysti pakkoluettavaa, mutta muuten pystyvät tätä toisetkin lähestymään, sellaiset joilla ei välttämättä ole muuten intressejä kyseisen herran tuotantoon.. Tämä on loppujen lopuksi kuitenkin melkoisen poikkeava tarina kyseisessä katalogissa. Dystopia käsitteenä on hyvä ottaa haltuun ennen kuin tähän kirjaan tarttuu. Ja vahva apokalyptinen pohjavire tässä on myös.. Olkoon sitten omien uskonasioidensa kanssa mitä mieltä tahansa. Mutta onhan tämä mestariteos. Ei jumaliste mikä eepos. Kuten takakansitekstissä luvattiin, tämä todellakin valvottaa. Reilu 1300 sivua saattaa tuntua arveluttavalta ja kyseenalaiselta, kantaako juoni ja mihin kaikkeen tyhjänpäiväiseen se King ne sivut on tuhlannut.. Mutta ei. En poistaisi sivuakaan. En tiedä onko tämä paras Stephen Kingin kirjoittama teos, mutta kärkipäätä se on silti aivan ehdottomasti.

Varsin kiehtova aihe, joka tekee juonesta puoleensavetävän. Goosebumps-kirjaksi tämä on parempaa keskikastia. Jännite pysyy sopivasti yllä ja kehittyy loppua kohden, eikä ala rönsyilemään. Ja mikä tärkeää, ei mene överiksi, sekin olisi tälle aiheelle ollut mahdollista.

Perusidea on sinänsä ihan mielenkiintoinen. Pelättimiä maissipellolla ja magiaan seonnut häiskä, joka "manaa" ne elämään. Touteutus tuollaisista lähtökohdista olisi vain voinut olla huomattavasti parempi. Varsin heikko Goosebumps, joskaan ei aivan umpisurkea sentään.

Tieteiskauhu on aina oma lukunsa  - tyylilaji, joka ei välttämättä sovellu kaikille. Tai sitten toisaalta tarjoaa monenlaisille ihmisille kiehtovia elämyksiä. Monissa tapauksissa on vaarana, että tarinan sisältö kohdistuu vain tietylle "inside"-piirille - joskin tämä on seikka, joka mielestäni myös osin eroittaa ihan hyvän kirjailijan loistavasta. Ensiksi mainittu ryhmä saa tarinansa perille vain juuri tälle inside-porukalle ja lopuilla, ns. taviksilla meneekin sitten yli hilseen. On termejä, aihepiirejä, tapahtumia, jotka eivät mahdu kuin asiaan perehtyneille. Sitten toisaalta jälkimmäisen tyypin kirjailija osaa selostaa tarinansa tieteisnippelöintinsäkin tarpeeksi selkotapaan, jotta kuka tahansa lukija pystyy mahdollisista tietoaukoistaan huolimatta tarinan kärryillä. Tämä tarina kuuluu minusta johonkin tähän välimaastoon, mutta ehdottomasti kallellaan jälkimmäiseen. Siinä suhteessta Stewart on onnistunut hyvin. Mitä itse tarinan ideaan tulee, luulisi sen tempaisevaan monien mielet mukaan - älykäs eläin välikappaleena liikuntakyvyttömän toimissa, sellaisissa joihin hän ei muuten kykenisi ja oudolla ja riippuvaisella tavalla yhteydessä tämän mieleen (ja toisin päin).. On se tavallaan stiffiä. Mutta stiffiä ja perhanan kutkuttavaa. Tämä on minusta oikein onnistunut tieteiskauhuromaani. Tunnelmaa on ja jännite pysyy ja kasvaa sopivassa suhteessa tarinan edetessä. Ja uskon tämän myös herättävän paljon tunteita, mielipiteitä - voimakkaitakin. Vammaisuuden lisäksi kun yksi teoksen näkyviä teemoja ovat eläinkokeet - näkökulmia tarjotaan niin puolesta kuin vastaan. Tässä kohtaa tietysti täytyy muistaa, että kyse on 80-luvun romaanista.. Mutta se ei suinkaan tee arkoja aiheita yhtään sen vähemmän ajankohtaisemmiksi - ehkäpä nimenomaan juuri päinvastoin.

King osoittaa vahvuutensa myös pienien novellien kynäilijänä heti uransa alkutaipaleella. Yhtään varsinaista notkahdusta ei mahdu tämän kokoelman joukkoon. Kohokohta lienee varmaankin "Maissilapset". Nostaisin henkilökohtaisesti jalustalle myös "Yövuoron" ja "Taistelukentän". Myös "Joskus he tulevat takaisin" sekä "Peluri" ansaitsee tulla mainituksi. Niin ja vielä.. eh. Kohtahan luettelen tässä kaikki. Vaikea näitä olisikin mihinkään järjestykseen pistää, kun ovat niin tasaisen vahvoja, mutta myös siksi että monin paikoin keskenään hyvin erilaisia sisältäen erilaisia teemoja ja tyylillisiä ratkaisuja sekä tarjoten laajaa tunnekirjoa. Varsin laadukasta jälkeä.

Tämä on sitä "nuoriso-Kingiä". Ja varmasti uppoaa ja on uponnut myös autoihmisille. Ei siinä, monillahan meistä on auto (allekirjoittanut mukaan lukien), mutta vain murto-osa siitä on vihkiytynyt autoihin "sillä tavalla". Ja vielä harvempi on varmaan ajatellut omaa autoaan sillä silmällä, mitä tämä romaani herättää.. Kyllähän tämä tarina käy tietysti lukemiseksi kenelle tahansa, ei tässä mikään autoharrastelija tarvitse olla. Ja pätevä romaani onkin. Ei nyt varsinaisesti sitä Kingin kärkipäätä, mutta varsin kelpo. En tiedä muista lukeneista, mutta itse lähdin heti romaanin suljettuani ajamaan pienen lenkin Corollallani (joka on muuten punainen). On ne autot melkoisia otuksia...

Varsin tunnettu teos. Jos ei välttämättä romaanina, niin ainakin Stanley Kubrickin elokuvana. Leffa kerännyt paljon kiitosta ja kieltämättä se on mainio. Mutta tiedossa on myös Kingin vieroksuva suhtautuminen siihen (ja hänhän teetti sitten vuosia myöhemmin omanlaisensa version). Joka tapauksessa tätä elokuvaa on kiittäminen/syyttäminen siitä, että minä olen varmasti yksi niistä lukuisista lukijoista, jotka eivät kykene lukemaan sitä ilman, että näkevät jatkuvasti mielessään Jack Torrancen Jack Nicholsonina. Ja miljöön myös elokuvan miljöönä. Niimpä niin.. Mutta loppupeleissähän alkuperäinen romaani poikkeaa monellakin tapaa leffasta. Kirjan ehdottomia kantavia voimia on eräänlainen hiipivästi kasvava ahdistavuus asteittaisen mielensekoamisen ja hotellin heräämisen kautta. Tuntuu kuin King osaisi kasvattaa tunnelmaa juuri tarpeeksi sopivan verkkaasti, ei piinallisen hitaasti. Loppu (~viimeiset 150-100 sivua) onkin sitten kirjan ehdoton kohokohta. Lisäksi on ehdottomasti laskettava romaanin ansioiksi ihan peruslähtökohta, pieni perhe eristäytyneessä (ja kummittelevassa) hotellissa lähes puolivuotisen pitkän talven.. se on kutkuttava. Onhan tämä klassikkoasemansa ansainnut, ei sitä pysty kieltämään. Mutta esim. kirjan kannessa näkyvä "Kingin paras!"-slogan.. sitä en pysty allekirjoittamaan. Niin piinaavan hyvä kuin teos onkin, se ei sittenkään ole niiden aivan parhaimpien joukossa - seikka joka osaltaan jo kuvaa tämän miehen tuotannon laadun tasoa.

Hyvin pitkälti samat sanat pätevät tähän kuin ensimmäiseenkin osaan. Tarinoista jälkimmäisessä oli ehkä eniten juuri niitä kauhuelementtejä mukana näistä kaikista. Se oli ehkä muutenkin niukasti paras, jos olisi pakko valita - tosin näiden kaikkien neljän suhteen ei mitään suuria tasoeroja ole havaittavissa. Ykkösosan kommenttia toistaakseni, näppäriä pikku välipaloja.