Keskiyön kyyhkynen

Pelkäsin koko ajan Yön perinnön loppuvan, tietäen ettei enempää Night School kirjoja ole suomennettu! Viimeisellä sivulla olin jo niin paniikissa, että ainoastaan kuppi piparminttuteetä saattoi auttaa. Kokoan nyt itseni ja kirjoitan tämän loppuun. Eli, hahmona Allie on aivan ihastuttava ja rohkea. Hän ei epäile oikeaa ja väärää, mihin joissain kirjoissa paneudutaan liiaksi. Sylvain on vieläkin suosikkini eikä Carter häntä voi syrjäyttää! Sylvain saatiin pikkuhiljaa kiedottua Allien mysteerien täyttämään elämään. Komea ja seksisäs Sylvain todellakin on tämänhetkinen ihastukseni! Draamaa ja suhteita ei puuttunut ja Cimmerian akatemia on ihanteellinen paikka tälle tarinalle. Rakastan sitä, kuinka asiat selkeytyvät vähän kerrallaan ja tapahtumia on paljon. Ja puhutaampa vielä Night Schoolista. Luulen että nyt on korkea aika lähteä metsästämään sarjan muita osia! Kyllä vain. Englanniksi. En ole ikinä lukenut kirjaakaan englanniksi, mutta tätä sarjaa en voi päästää käsistäni! Vaikka joka toisella sanalla joutuisin turvsutumaan uskolliseen google-kääntäjään on se sen arvoista! Yön perinnön lisään suosikikseni ja uskon, että luettuasi sen teet samoin!

Night School, Yön valitut piti alun perin olla minulle vain välilukemista odotellessani erään kirjan ilmestymistä. No voin sanoa ettei Yön valitut suostunut olemaan niin vähäpätöisessä roolissa! Allie on persoonallinen ja omapäinen tyttö, jonka tarinaa on ihana seurata. Sylvanista kuoriutui jotakin aivan odottamatonta ja hulppeaa. Cartner tuntui minusta aika pehmolta, mutta Sylvainin lähellä tämä sai todellakin pitää pintansa! Juoni oli kekseliäs ja pakotti minut kahlaamaan aina vain eteenpäin tarinaa. Koulu kuvattiin useaan eri tapaan ja jokainen oppilas tuntui suhtautuvan siihen eri tavalla. Itse rakastaisin juuri sen kaltaista paikkaa, sillä kukapa ei suuresta kirjastosta nauttisi? Yön valitut yllätti positiivisesti ja nousi ehdottomasti yhdeksi suosikeistani!

Aloittaessani tämän kirjan odotin jotain aivan muuta. Aika oli yllätys ja samoin sisältö. Tamara oli vanhempi, mitä odotin ja "mies" oli aika laimea ja mitäänsanomaton. Mainittu uusi elämä jäi kyllä välistä. Onko takakansi vaihtunut painon aikana? Sisältö oli kuitenkin helppolukuista ja tarina uudenlainen lukukokemus. Esittelyä muuttamalla en olisi odottanut niin paljoa, joten tämä oli kyllä pettymys. Mitenköhän tästä on saatu kymmenosainen? Tuntui että tarina loppui jo tähän kirjaan. No luen seuraavan osan ja katson miten sarja lähtee käyntiin.

Ensimmäinen ajatukseni Kuoleman enkelistä oli seuraavanlainen. Taas uskontoaiheinen kirja? Eikö kyseinen laji käsitelty jo edellisessä osassan? No, vaikka tämä oli pettymys, se väistyi pian. Arvaatteko syyn? No tietystikin kyse on Roarkesta! Nora Roberts toi Kuoleman enkelissä Roarkesta uusia ja salaperäisiä puolia esiin. Tätä kirjaa aloin pitämään Roarken omana, sillä tarina pohjautui hänen menneisyyteensä ja nykyhetkeensä. Eve oli tottakai räikeä itsensä, mutta kunnianosoitukseni ja tunnekuohuni kuuluvat hänen aviomiehelleen. Murhat yllättivät jälleen raakuudellaan, eikä murhaaja ollut paras mahdollinen hahmo kyseiseen rooliin. Galahad-kissa sai tyytyä taustarooliin ja olin tastä näreissäni. Toivoin myös kovasti että Eve ja Roarke kasvattaisivat omaa perhettään. Roarkehan vaikuttaa oikealta unelmaisältä! (Jos asekokoelmaa ei lasketa... Mutta itsepuolustushan pitää opetella jo pienenä!) No, ehkä aihe käsitellään seuraavassa osassa! Kaiken kaikkiaan miellyttävä lukukokemus ja ihana Roarke (jota olen kehunut jo tarpeeksi) saavat minut janlamaan lisää!

Aloittaessani kirjan Kuoleman riitit lukemista tiesin, että luvassa olisi jälleen hyvä teos Nora Robertsilta. Olin oikeassa. Even ja Roarken suhde tuntuu vain voimistuvan jokaisen kirjan aikana, mutta nyt jäin kaipaamaan jotakin enemmän. Eve jäi varjoihin ja Roarkelta odotin enemmän. Kuoleman riitit erosi sarjan aijemmista teoksista raakuudellaan ja muistettavuudellaan. Mietin pitkään pitäisikö tätä kirjaa ajatella fantasia- vai rikosromaanina. Romantiikkaan teos kyllä kuului, mutta missä määrin muihin lajeihin? Lopulta päätin ettei sillä ole minulle väliä. Roberts vain loi sekoituksen kaikkea ja lukijan on hyväksyttävä se ilman syvällisiä pohdiskeluja. Juoni oli murhien täyttämä ja tämän kertaiset hahmot jotain aivan uutta. Roberts tietää, miten pitää lukijan mielenkiinnon yllä ja se on minusta ihanaa! Loppu oli tällä kertaa osittain jo tiedossa, mutta kulman takaa putkahti aivan uusi käännekohta! Kuka olisi arvannut? Ennustuksista minulla oli suuret odotukset ja odotin missä määrin se loppuun sekoitettaisiin. Petyin, kun sen osa lopuksi oli melkeimpä mitätön. Kuoleman riitit oli vauhdikas ja mystinen kirja sarjasta, jolta odotan seuraavassa osassa hieman enemmän. Ehkäpä Roarkesta siinä saadaan enemmän irti?

Siitä on jo aikaa kun tämän kirjan luin, mutta muistan yhä elävästi Rebeccan ja Lucianin tarinan! Juoni oli hyvä, tapahtumia oli riittäväst ja Lucian oli ihana, vaikka välillä minua kauhistutti kuinka paljon Rebeccasta hän todella tiesi! Oli mielenkiintoista lukea parin etenemistä ja menneisyyden aukeamista.Lopun olisin halunnut lukea eri tavalla, se ei minua miellyttänyt. Aina voi kuitenkin kuvitella itse lopun erilaiseksi ja koska alku oli yksi parhaista suosittelen myös muille!

En voi olla rakastumatta jokaiseen lukemaani J.R.Wardin kirjaan. Hänen kirjoittamistaan kirjoista vain puskee läpi ilo kirjoittamisesta ja se, että Ward tekee juuri sitä mitä rakastaa. Mustan tikarin veljeskunta: sisäpiiritietoa on ihana paketti kaikkea ja paljastaa lisää veljeskunnan iki-ihanista vampyyreista! J.R.Ward antoi myös paljon vinkkejä kirjailijoiksi haluaville ja minulle tästä teoksesta oli todella paljon iloa ja puhdasta, nautinnollista lukukokemusta! Erityisesti Rhage toi itsensä esille ja loisti persoonallaan!

J.R.Ward kirjoitti jälleen sarjaansa upean kirjan. Rhage ja Mary ovat toinen lempipareistani tähän asti, joten oli ihanaa lukea kirja pitkästä aikaa heidän näkökulmasta. Rhage oli hurmaava itsensä ja nautin hänen seurastaan kovasti. Jokaisessa hyvässä kirjassa pitää olla ainakin yksi hyvän näköinen vampyyri vai mitä? ;)Juonessa oli hyvin tapahtumia ja veljeskunnasta ei voi olla pitämättä! Miinusta kirjaan toi epävakaa alku ja Bittyn ennalta arvattava tulevaisuus. Rakastuin heti mukaan otettuun uuteen Jo:hon ja odotan kovasti lukevani hänestä lisää! Peto tempaisi mukaansa ja jatko osaa odotan kuumeisesti.

Yön kutsu ei vastannut ollenkaan ennakkokäsityksiäni ja juoni oli aivan erillainen kuin olin kuullut. Kirjan hahmoihin oli hankala samaistua osittain aikakautensa takia. Olin toivonut hieman erillaista tarinaa ja henkilösuhteita. Kaikkialla mainittu "rauhallinen perhe-elämä" ei tullut minulle missään välissä mieleenkään. Missä kohtaa sitä perhe-elämää vietettiin? Gillianin ja Rossin suhde oli liian sekava ja turhauttava minun makuuni. Krinardin muista teoksista olen pitänyt, joten ihmettelin kovasti miksi Yön kutsu ei pystynyt vastaamaan näiden tasoa. Kaiken kaikkiaan Yön kutsu oli minulle suuri pettymys.

Kuoleman hurmio erosi mielestäni aikaisemmista Eve Dallas kirjoista. Mukaan oli painettu murhaajan näkökulmaa, joten osasin arvata murhaajan puolivälin kohdalla. Kirjasta tuli usein heiteltyä arvailuita, joista osa tapahtui ja osa ei. Miellyttävä tarinankerronta, sujuva juoni ja tunnerikas päähenkilö! Even ja Roarken suhteesta olisi toki voinut kertoa vähän enemmän, mutta ainahan pitää olla jotakin parannettavaa seuraavaa osaa varten. Värikäs Mavis toi Kuoleman hutmioon oman suolansa ja Eve pippurin! Luin siis oikein mielelläni ja suuntaan kirjastoon jatko-osaa hakemaan!

Kuoleman ikuistama sukelsi jälleen uusien murhien ja niiden selvittelyjen keskelle. Kirja avasi Even menneisyyttä ja sai minut tuntemaan suuren kirjon eri tunteita. Menneisyyden lisäkisi Eveä hämmensivät hääsuunitelmat ja iki ihana Roarke! Huumeista en ole aikaisemmin lukenut, mutta tässä kirjassa se ei haitannut. Juoneen pääsi helposti mukaan ja se otti omakseen. Uskoin jo lopun jäävän avoimeksi, mutta niin vain Roberts sai parille viimeiselle aukeamalle hämmästyttävän loppuratkaisun! Murhaaja tuli minulle täysin yllätyksenä! Ei voi kuin ihailla kirjailijan kykyä yllättää aina uudelleen!

Yleensä en rikoskirjallisuutta lue, mutta Nora Roberts on saannut minut vannoutuneeksi Eva Dallas-sarjan faniksi! Taas kerran häikäisevä ja arvaamaton juoni yllätti minut useaan otteeseen. Roarke ja Eve onnistuivat jopa tiputtamaan pari kyyneltä silmäkulmastani. Loppuratkaisu oli hyvä ja tapahtumaketju rikas. Täytyy varmaankin tarttua heti seuraavaan osaan, niin paljon haluan tietää mitä ongelmia Roarke ja Eve saavat seuraavaksi ratkottavakseen! Suosittelen ehdottomasti!