Keskiyön kyyhkynen

Hankin Aamunkoiton tornin omakseni heti sen ilmestyttyä. Kului kuukausia ja kirja odotti yhä avaamattomana yöpöydälläni. En tiennyt miksi en saanut aloitettua lukemista, kunnes lopulta tajusin syyn. Pelkäsin kirjaa. Pelkäsin, että ensimmäistä kertaa koskaan Sarah J. Maas tuottaisi tarinallaan minulle pettymyksen. Tiesin kirjan kertovan Chaolista ja olin huolissani siitä, että se ei tyydyttäisi tarinanhimoani. Viimein keräsin rohkeuteni ja raotin kansia varovasti. Ja jälleen kerran huomasin lumoutuvani ja ahmivani sivuja kuin nälkäkuoleman partaalla. Pelkoni tarinan suhteen oli aiherton ja kiinnyin niin uusiin kuin vanhoihinkin hahmoihin kirjan varrella. Aamunkoiton torni ei aivan yltänyt Taistelun myrskyjen rinnalle palkintokorokkeella, mutta se ei haitannut. Kiinnostava juoni ja yllättävät paljastukset saivat minut kaipaamaan lisää, enkä malta odottaa päätöstä sarjalle. Tämän kirjan myötä muistin, miksi rakastan lukemista ja erityisesti J. Maasin tarinoita.

Aloitin tämän kirjan lukemisen innoissani ja olin varma, että saisin teoksen nopeasti luettua. Kirja vaikutti mielenkiintoiselta, mutta intoni tarinaa kohtaan laski hyvin nopeasti. Nora Roberts osaa kertoa tarinoita kauniisti, mutta tällä kertaa petyin pahasti. Odotin fantasiaa ja tapahtumia, mutta sain romaanin täynnä kuvailua. Luin Heräämisen aikaa puoleenväliin, ennen kuin vastaan alkoi tulla oikeastaan mitään fantasiaan viittaavaakaan. Päädyin jättämään kirjan kesken, sillä koin sen liian pitkäveteiseksi ja innottomaksi. Tarina voisi kiinnostaa enemmän romantiikkaa kuin fantasiaa lukevia, sillä fantasian suurkuluttajana kirja ei pitänyt otteessaan vaan karkotti luotaan. En tule jatkamaan sarjaa seuraaviin osiin, vaikka joskus saisinkin Heräämisen ajan luettua. En koe kuuluvani kirjan kohderyhmään, joten joku perinteisistä rakkausromaaneista koukuttunut voisi saada kirjasta enemmän irti ja jopa lukea sen loppuun asti.

Aloittaessani Rautasusi-kirjan oletin sen olevan aiemman Korpinkehät-sarjaa peilaava teos. Sain kuitenkin huomata piteleväni käsissäni kekseliäästi ja ajatuksella luotua tarinaa, joka ei toistanut vanhaa vaan loi uutta. Siri Pettersen imi kerronnallaan minut mukaan Juvan tarinaan ja mikä tarina se olikaan! Tapahtumia riitti ja pidin siitä, kuinka asioita annettiin lukijalle pikkuhiljaa eikä kaikkea paljastettu yhden luvun sisällä. Hahmot olivat kekseliäitä ja erityisesti tietty myöhemmin mukaan saapunut hahmo valloitti minut totaalisesti! Rautasusi oli parhaita nauttimiani kirjoja pitkään aikaan ja muistutti siitä, miksi rakastan lukemista niin kovasti. Kirjan sisäkansissa oleva kartta auttoi hahmottamaan tapahtumapaikkoja ja sai Rautasuden tuntumaan entistä todenmukaisemmalta. En malta millään odottaa seuraavaa osaa ja tulen varmasti lukemaan tämän Pettersen kovakantisen ihmeen uudelleen moneen otteeseen ennen seuraavan osan saamista käsiini.

Luin tämän kirjan melkein heti aiemman osan perään. Ja niin tässä kuin Sydämen synnissäkin olisi ollut ainesta niin paljon suurempaan tarinaan. Tapahtumia oli paljon ja sen myötä henkilöhahmojen suhteiden kehittymistä oli karsittu, mikä vaikutti epäsuosiollisesti tarinan laatuun. Kaiken tämän vuoksi petyin Sielun synnit teokseen, sillä siinä olisi ollut potentiaalia tasokkaammaksi kirjaksi. Ei kirja täydellinen pohjanoteeraus ollut, sillä alamaailma oli yhtä lumoava ja mielenkiintoinen, kuin aiemmassakin osassa. Silti kaikki Eve Silverin onnistuneesti luomat hahmot ja tarina eivät kyenneet mahtumaan lyhyen kirjan sivuille kärsimättä siitä laadultaan. Jos kirja olisi ollit pidempi, olisi tarina varmasti saanut kehittyä eteenpäin omalla painollaan ja lopputulos olisi ollut parempi kuin nykyinen pikakelaus leikkauksineen.

Aloitin tämän kirjan lukemisen odotellessani erään toisen teoksen julkaisua. Sydämen synnit oli tarkoitus olla kevyttä välilikemista, joten yllätyin positiivisesti juonesta ja hahmoista. Tarinan sijoittuminen osittain maan alaiseen maailmaan oli uudenlaista ja mielenkiintoista luettavaa. Kirja oli mieleenpainuva, mutta joidenkin hahmojen väliset suhteet ja tapahtumat jäivät minulta osittain hämärän peittoon. Aion ehdottomasti lukea myös seuraavan osan, sillä pidin erityisesti siitä, kuinka yliluonnollinen kiedottiin taitavasti ihmismaailmaailmaan.

Luin tämän kirjan hyvin pian aiemman osan jälkeen. Ajattelin, ettei Saarto ja myrskyt ehkä olisi yhtä koukuttava ja viihdyttävä kuin aiempi osa. Tässä olin oikeassa, sillä tämä kirja oli paljon parempi! Juoni oli kiinnostavampi ja runsaampi. Hahmoista aukesi aivan uusia ulottuvuuksia ja löysin itseni ihastumasta Varjoon. Mukaan tuli paljon uusia hahmoja, ja he saivat tarinasta täyden otteen. Kirjan aikana minulla heräsi arvaus Malista -en tosin voi paljastaa tätä arvausta, sillä sen vastaus taitaa paljastua vasta seuraavassa osassa- ja luulen tietäväni hänestä enemmän kuin kirjailija tässä vaiheessa haluaisi. Kaiken kaikkiaan tämä kirja oli mukaansatempaava ja loppu todella järisytti koko tarinaa! En vieläkään ole varma mielipiteestäni Alinasta, mutta asenteeni häntä kohtaan on jo myönteisempi.

Etsiskelin jotakin luettavaa, kun tämä kirja osui kohdalle. Ajattelin, että mikäs siinä luen tämän kirjan odotellessani paremman teoksen löytymistä. Tartuin siis tähän kirjaan ilman sen kummempia odotuksia tai vaatimuksia. Ja voin sanoa yllättyneeni positiivisesti. Varjo ja riipus oli kirjana mainio! Juoni oli uudenlainen ja kiinnostava, vaikka jotkut tapahtumat ja tiedot olisivatkin minusta vaatineet hieman enemmän pohjustusta. Alina oli hahmona toisinaan innoittava vaikken kirjan alussa oikein syttynyt hänelle. Muut hahmot olivat enemmän tai vähemmän valloittavia ja toivat tarinaan mausteisuutta. Kaiken kaikkiaan siis miellyttävä kirja lukea, mutta toisinaan siitä tuntui puuttuvan jotakin oleellista.

Tämän teoksen ilmestymistä olen odottanut kiihkeästi ja unelmoiden siitä asti, kun sain aiemman osan luettua. Se odotus oli kaikessa piinansaan kuitenkin arvoistaan, sillä Usvatuulen valtakunta on kerrassaan hengästyttävä, lumoava ja intohimoinen teos! Jos luulin edellistä osaa parhaimmaksi kirjaksi, olin väärässä. Sillä Usvatuulen valtakunta on jopa edellistä parempi tapahtumillaan ja tunteita nostattavilla käänteillään. En kyennyt laskemaan kirjaa kädestäni ja lopun tullen olin aivan hurmiossa.

Tästä hurmiosta saan kiittää vain ja ainoastaan kirjailijaa. Uskomatonta, kuinka Sarah J.Maasin taito kirjoittaa lumoaa jälleen. Hän todella osaa tuoda uuden näkökulman esille jo tutusta hahmosta muuttamatta kuitenkaan tämän sisintä. Ja tämä häilyvän pieni muutos saa näkemään hahmon uudella tavalla, mikä muuttaa käsityksen koko hahmosta ja hänen yhteensopivuudestaan päähenkilön kanssa. Kerta kaikkiaan loisteliasta!

Tarinan edetessä muuttui tapani nähdä hahmot ja olin jo luonut selkeän kuvan omasta suosikkihahmostani Yön ylivaltiaasta Rhysandista. Hän oli juuri sitä, mitä koko tässä sarjassa onkin kaivattu! Okaruusujen valtakunnassa loin häneen jo pikaisia katseita, mutta Usvatuulen valtakunnassa käännyin vihdoin katsomaan Rhysandia kunnolla ja kaikki oli sillä selvää. Hän oli tullut jäädäkseen niin tarinaan kuin suosikiksenikin.

Kirjan aivan uskomaton ja odottamaton loppu herätti minussa suuria tunteita, mikä minulle tarkoittaa mahtavaa lukukokemusta. Usvatuulen valtakunta on todellakin niitä teoksia, jotka luetaan ja muistetaan. Tämän kirjan tarinaan haluan palata uudestaan ja uudestaan, joten ainoa vaihtoehto on säilyttää se käden ulottuvilla. Lienee siis sanomattakin selvää, että seuraava osa tulee häilymään toiveissani aina sen julkaisuun asti, jollin odotan jo kärsimättömänä sen lukemista!

Varjojen kuningatar nousi tämän sarjan suosikkikirjakseni. Kun viimein pääsin yli siitä, ettei Aedionista ja Aelinista tulisi paria, kykenin nauttimaan kirjasta ja sen tarinasta. Tämä viekas ja hieman kavala teos oli täynnä tapahtumia ja käänteitä. Luulen, että tämän kirjan juoni sisälsi tähän mennessä eniten käänteitä, odotuksen tunnetta ja yllätyksiä.

Toimintaa ei siis puuttunut, mutta ainoa asia, jota olisin kaivannut hieman lisää oli ihmissuhteet. Tai pikemminkin niiden epäselvyys. Tuntui, ettei henkilöiden välisiä suhteita oikein tuotu esille ja joutui välillä arvailemaan, että onkohan näiden kahden hahmon välillä jotain vaiko ei. Varsinkin, kun mukaan tulee uusia henkilöitä vanhojen pysyessä mukana. Tällöin mietin pysyivätkö vanhat suhteet samoina vai muuttuiko niiden suunta. Tätä lukuun ottamatta teos oli lähellä täydellistä.

Kokonaisuudessaan Varjojen kuningatar oli jännittävää ja mielekästä luettavaa, jossa todellakin riitti poltetta. Rohkeat hahmot ja heidän näkemyksensä vangitsivat jälleen. Odotan jo kiihkeästi seuraavan osan lukemista!

Tulen perillinen on juuri oikea nimi tälle kirjalle eikä täydellisempää nimeä voisi edes kuvitella. Se on täynnä jännitystä, uusia suuntia ja tapahtumia, joskin saa sarjan suunnan muuttumaan hieman erilaiseksi. Pääosin kaikki uudet henkilöt ovat mielenkiintoisia ja vangitsevia. Osa enemmän kuin toiset. On kerrassaan uskomatonta kuinka Sarh J. Maas kykenee luomaan kerta toisensa jälkeen upeampia mieshahmoja. Aina uuden ilmestyessä näyttämölle edellinen menettää hohtonsa ja uudesta henkilöstä tulee äkkiä suosikkini. Näin kävi Aedionin kohdalla. Hän taitaa jäädä suosikikseni vielä pitkäksi aikaa tässä sarjassa. Tätä en voi kuitenkaan sanoa varmasti ja voin vain siirtyä seuraavaan osaan parasta toivoen.

Keskiyön kruunu oli jälleen uusi onnistunut teos Sarah J. Maas:ilta. Tässä kirjassa päästiin syvemmälle palatsin salaisuuksiin ja Celaenan menneisyys alkoi kuoriutua paremmin esille. Myös muista hahmoista, kuten Dorianista alkoi paljastua käänteen tekeviä salaisuuksia. Keskiyön kruunu on aivan ihastuttava teos ja jatkoi siitä, mihin Lasipalatsi jäi. Kirja ei jäänyt tyhjäksi ja tempauduin tarinaan aivan uudenlaisella vimmalla. Kuitenkin näin Dorianfanina täytyy sanoa, että teoksen suunta jäi hieman häiritsemään. Ehkä asiat kuitenkin seuraavassa osassa palaavat suotuisampaan suuntaan. Kirjan lopetus oli yksi ilmiömäisimmistä kohdista koko teoksessa. En käsitä, miksi kaikki piti jättää niin mielenkiintoiseen vaiheeseen! Se nimittäin lisäsi järjetöntä riippuvuussuhdettani tähän sarjaan. Onneksi seuraava osa on aivan käteni ulottuvilla ja kykenen pian jatkamaan Celanan tarinaa.

En ymmärrä, miten en jo aiemmin ole törmännyt tähän teokseen. Luin taannoin Sarah J. Maas:in Okaruusujen valtakunnan ja huumaannuin kirjailijan tavasta kirjoittaa ja luoda tarinoita. Näin törmäsin Lasipalatsiin. Enkä pettynyt! Kerrassaan koukuttava, viekas ja mieleenpainuva teos! Ahmin kirjan parissa päivässä ja varasin saman tien sarjan seuraavat osat. Celaena on hahmona hyvin mielenkiintoinen ja hänen koitoksiensa seuraaminen oli pakottavan jännittävää. Pidin myös Chaolista ja etenkin Dorianista! Juoni oli runsas ja käänteitä löytyi sivu sivulta lisää. Lasipalatsi on varmasti yksi niistä teoksista, joiden pariin haluan palata yhä uudelleen, jotten unohda sen kätkettyä mystisyyttä.