Murhaajan hinta

Tämä teksti onkin ollut työn alla hyvän aikaa. Sain sen tässä viimeistellyksi, mutta, koska minulla ei ollut esilukijaa tässä tekstissä, sinne on saattanut jäädä joitakin typoja ja tyylivirheitä. Koska tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan POVin jonkun muun kuin yhden tietyn hahmon näkökulmasta, arvostan palautetta äärimmäisen paljon. Eli kommentti on kivaa.   ***     He sanoivat, ettei minun tulisi ottaa niin henkilökohtaista tehtävää vastaan. He eivät sanoneet mitään sen jälkeen enää ikinä. Ilman kurkkua on äärimmäisen vaikea huomata. Olin palkkatappaja [i]Tuomioksi[/i] itseään nimittäneen kurkunleikkaajakillan leivissä. Kilta oli varsin pieni ja jouduinkin surmaamaan koko ryhmän surmattuani kiltaneuvoston jäsenet, jotka eivät halunneet minun löytävän totuutta. Kukaan ei estäisi oikeutta viimeinkin toteutumasta. Se oli neljäskymmenesseitsemäs kesäni ja vuosi 2231 oli kuuma.   Kohteeni oli Sanjar Hengumi, eräs ammattikuntani ylpeyksistä. Hän oli maailmanluokan murtovaras, joka oli murtautuessaan isäni torniin, yhteen maailman turvallisimpia paikkoja menestyneesti. Kunnioitin häntä siitä suorituksesta, mutten oikein jaksanut uskoa, että kukaan halusi ryöstää askeettisen maagin tornin. Ei, hän oli siellä surmaamassa minut, isäni tai äitini, joista viimeisessä hän onnistui. Tai ainakin hänet minä näin siellä. Kenties hänellä oli joku murhaaja, jonka hän auttoi sisään. Daghroglash toteaisi hänet varmasti syylliseksi murhaan tai siinä avustamiseen. Ongelma olikin siinä, ettei hän koskaan tehnyt mitään, mistä hänelle ei maksettu ja hyvin. Hänen olisi parasta kertoa minulle, kuka oli vastuussa äitini kuolemasta.   Näin ollen pudistin Karelian tomut kengistäni ja lähdin Hnegumin killan vaikutusalueelle, Babylonian kuningaskuntaa kohti. Kansainväliset junaverkot olisivat taanneet miellyttävän ja nopean matkan, mutten valinnut sitä, koska mieluummin halusin lähestyä tulevaa uhriani tämän tietämättä minun olevan edes koko valtakunnan alueella.   Matkanteko jalan vei kuukausia, mutta se oli vaivan väärti, koska onnistuin välttämään jokikisen elävän olennon, joka olisi voinut kertoa tulostani kenellekään Lähi-Idässä. Valitsemani reitti vei lähemmäs puoli vuotta elämästäni, mutta se ei oikeastaan tuntunut miltään. Olin metsästäjä ja saalistusviettini voitti kaiken vähäisen kärsimättömyyden, mikä kolmen vuosikymmenen ammatinharjoituksesta huolimatta oli jäänyt jäljelle.   Olin onnistunut saamaan käsiini tietoja heidän kiltansa päämajasta, joka mitä ilmeisimmin sijaitsi valtakunnan pääkaupunki Bab-Ilûssa. Tietojenkeruuprosessin aikana opin murtovarkaiden rukoilevan jotain 'kuolemaksi' nimitettyä jumaluutta. Ainakin sitä ne tuntuivat kovasti rukoilevan. Päästin heidät siis luojansa tykö, kun he sitä niin kovasti kaihosivat. Joka tapauksessa olin saapunut heidän päämajakaupunkiinsa.   Jouduin metsästämään muutaman lisäjäsenen ennen kuin löysin tarpeeksi heikon yksilön paljastamaan päämajan tarkan sijainnin ja sen kaikki sisäänkäynnit. Sitten laitoin hänet katoamaan pysyvästi ja omaksuin hänen hahmonsa. Isäni, joka on kenties jo ehdittyään noin tuhannen vuoden ikään maailman voimakkain maagi, oli korvannut verensä puhtaalla magialla erään erittäin haastavan ja voimakkaan rituaalin avulla jo pari vuosisataa aiemmin. Se käytännössä tarkoitti, että, vaikka hänen lapsensa todennäköisesti syntyisivät ihmisinä puhdasta magiaa olevien olentojen sijaan, heillä olisi synnynnäisiä maagisia kykyjä. Oma kykyni oli omaksua minkä tahansa humanoidin hahmo. Aluksi pystyin siihen vain muutamiksi minuuteiksi kerrallaan, mutta nykyään pystyin jo ylläpitämään omaksumaani hahmoa lähes kahden tunnin ajan, mikä toivottavasti olisi tarpeeksi kauan tarvittavien tietojen hankkimiseen kiltatalosta.   Saapuessani kiltatalolle se oli yllättvän tyhjä. En edes havainnut hyvin piilossa olevia vartijoita, joten oletin, että syystä tai toisesta niitä ei ollut. Syy siihen selvisi hyvin pian, kun olin päässyt alas kiltabunkkeriin, joka oli tyypillisesti maanalainen sijainti, asti. Verisiä ruumiita näkyi kaikkialla. Aluksi kuvittelin tilanteen olevan vain paikallinen kiltakonflikti, mutta havaitsin nopeasti jotain varsin omituista; kaikki ruumiit, jotka löysin, kuuluivat tämän killan jäsenille. Kaikilla oli sama tatuointi, jossa oli kolme tummansinistä tähteä. Se oli [i]Yönsinen[/i] kiltatunnus, mistä ei yksinkertaisesti voinut erehtyä. ”Joku muukin kanta kaunaa tätä kiltaa kohtaan”, mutisin ääneen siirtyessäni syvemmälle kiltatiloihin.   Koin siinä tilanteessa viisaimmaksi palautua todelliseen hahmooni, jossa olen olemukseltani pääni ajellut, äärimmäisen tummaihoinen mies. Lähestyin maksimaalisen hiljaa kiltaneuvoston kammiota, josta kuului vielä taistelun ääniä. Kaikkialla muualla oli haudanhiljaista. Sitten taistelu loppui kuin seinään kovan räsähdyksen myötä. ”Oliko se siinä?” olosuhteisiin nähden hilpeältä kuulostava miesääni kysyi.   ”Ei. Käytävässä on vielä yksi”, toinen, huomattavasti kylmäkiskoisempi ääni sanoi. ”Leikitäänkö taas kuurupiiloa vai astutko esiin varjoista vapaaehtoisesti?” Ääni kertoi itsevarmuudesta ja kostonhimosta. [i]Hyvä[/i], ajattelin. [i]En siis ole ainoa, joka vihaa näitä ryöväreitä[/i].   Astuin esiin. ”En kuulu tähän kiltaan, joten voitte laskea aseenne. Jahtini johti minut tänne, koska saaliini on yksi näistä 'Yönsinistä'”, lausuin killan nimen mahdollisimman halveksuvasti.   ”Etsi uhriasi vapaasti ruumiiden joukosta, koska killan jäseniä on elossa tämän kuulustelua odottavan kiltamestarin ohella vain kolme muuta; Falmar Dokkas, Jahes Hukol ja kolmasti kirottu Sanjar Hengumi”, hilpeämmän äänen omannut mies sanoi. Hän oli yli kaksimetrinen ja varmasti komeuden määritelmä. Hänen mustat, kiharat hiuksensa ja kalpea ihonsa tukivat toisiaan sinisten silmiensä tuikkiessa virheettömien kasvojen keskellä. Hän oli mustasiipinen enkeli, jonka otsaan oli tautoitu Kainin merkki. Hänet tunsi lähes jokainen sylivauvaa vanhempi ihminen koko maailmassa, sillä hän oli Raghoth Entaanviant, langennut arkkienkeli.   Minä ja kylmäkiskoisen äänen omaava, nuorempi mies mustissa vaatteissa kysyimme yhteen ääneen kiltamestarin väristessä kauhuissaan: ”Missä helvetissä on Sanjar Hengumi?”

Lupasin kommenttia, joten tässä tätä. :smile: En ole muistaakseni lukenut tai kommentoinut aiempia tekstejäsi, joten nämä kommentit ovat kenties yleisempää asiaa eivätkä niinkään uuden näkökulmahenkilön toimivuudesta... Mutta josko jotain sovelluskelpoista vinkkiä tulisi.     Näkökulmahenkilö vaikuttaa mielenkiintoiselta, samoin tarinakokonaisuus. Esitystapaan kaipaisin vielä työstämistä.   Alku on heti koukuttava. ”Heistä” puhuminen herättää tehokkaasti kysymyksen, keitä kertoja tarkoittaa. Asetelma, jossa päähenkilöä kehotetaan olemaan tekemättä jotain (mistä voi päätellä, että juuri niin henkilö silti tekee), on klassisen kutkuttava asetelma. Viimeistään shokeeraava paljastus, että kertoja on tappanut toiset kiltalaiset, varmisti mielenkiintoni. Täytyyhän minun saada tietää, mikä se tämä tämmöinen häiskä oikein on...   Äidin murhaajille kostaminen on uskottava motiivi, mutta samalla hahmon toiminnassa on jotain sellaista terminaattorimaista päättäväisyyttä: Tappaa kaikki tielleen tulevat ja kävelee eteenpäin vaikka puoli vuotta. Toiminta on niin äärimmäistä, etten inhimillisestä motiivista huolimatta kokenut juurikaan samaistuvani häneen, mutta mielestäni päähenkilöistä pyritäänkin liian usein luomaan "hyviä tyyppejä". Lisäksi nuoriin fantasiapäähenkilöihin verrattuna iäkkäämpi päähenkilö on hyvää vaihtelua.   Kahdesta ensimmäisestä kappaleesta tuli sellainen ”tapahtunut aiemmissa jaksoissa” -vaikutelma, että jossain toisessa tarinassa (mahdollisesti) kerrotut tapahtumat käydään pikaisesti ja tiiviisti pohjustuksena läpi, jotta päästään tämän tarinan varsinaiseen aiheeseen eli Hengumi-seikkailuun. Pidin tuota ihan toimivana ratkaisuna, oli sellaista aiempaa tarinaa sitten varsinaisesti olemassa tai ei. Tavallaan pidemmän pohjustuksen ja "suoraan toimintaan" -vaihtoehdon välimuoto.   Tällaisessa minä-muotoisessa tekstissä hyvin helposti tulkitsen, että kirjoitustyyli ja muutoinkin käytetty kieli kuvastaa kertojan persoonaa, siis millainen henkilö hän on. Itse siedän ja suosin hyvinkin persoonallisia (omituisia) tyylejä, mutta se on täysin makuasia. Tässä tekstissä kertojalle on valittu sujuva yleiskieli. Pisti kuitenkin silmään, että tekstissä on varsin pitkiä virkkeitä. Lauserakenteetkin voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi henkilöksi kertojan mieltää. Esim. jos henkilöstä haluaa jossain kohdin antaa karskimman kuvan, voi käyttää lyhyitä ja yksinkertaisi lauseita, jne.   Jollei ajatella henkilön luonteenlaatua vaan ihan tekstin sujuvuutta, lyhyemmät ja napakammat virkkeet olisivat voineet olla paikoin helpommin luettavia kuin pitkät sivulauseyhdistelmät. Tekstin virkkeissä on nyt runsaasti informaatiota. Esimerkiksi tässä on kerrottu kertojan ikä, tapahtumien vuodenaika, vuosiluku ja säätila: [quote]Se oli neljäskymmenesseitsemäs kesäni ja vuosi 2231 oli kuuma.[/quote] Lyhyitä virkkeitä käyttäessä ongelmana olisi tietty päättää, mitä asioita haluaa painottaa. Esim. näissä vaihtoehtoisissa virkkeissä, joita nyt äkkiä keksin, kiinnittyy lukijan huomio kussakin vähän eri asioihin: [ul]- ”Se oli neljäskymmenesseitsemäs kesäni ja kuuma kesä olikin. Vuosi oli 2231.” - ”Vuoden 2231 kesä oli kuuma. Olin tuolloin 47-vuotias.” - ”Silloin oli vuosi 2231 eli olin 47-vuotias. Muistan vuoden olleen kuuma.”[/ul] Etenkin repliikeissä täytyy miettiä tarkkaan, päästävätkö henkilöt suustaan näin pitkiä virkkeitä, vai voisiko asian pilkkoa yksinkertaisempiin palasiin: [quote]”Etsi uhriasi vapaasti ruumiiden joukosta, koska killan jäseniä on elossa tämän kuulustelua odottavan kiltamestarin ohella vain kolme muuta; Falmar Dokkas, Jahes Hukol ja kolmasti kirottu Sanjar Hengumi” [/quote]Voisi olla jotain tällaista: ”Etsi uhriasi vapaasti ruumiiden joukosta. Killan jäseniä on elossa enää tämä kuulustelua odottava kiltamestari ja hänen lisäkseen kolme muuta: Falmar Dokkas, Jahes Hukol ja kolmasti kirottu Sanjar Hengumi”   Lyhyet virkkeet voivat toimia myös tehokeinona. Liika lyhyiden virkkeiden viljely ei toki sekään ole hyvä, menee herkästi ylidramaattiseksi... Esim. alussa: [quote]He eivät sanoneet mitään sen jälkeen enää ikinä. [/quote]Tätä saisi dramatisoitua vaikka näin: ”Sen jälkeen he eivät sanoneet enää mitään. Eivät enää ikinä.” tai ”He eivät sanoneet sen jälkeen enää mitään, ikinä.” Mutta jos teksti olisi täynnä tuollaista, olisi sekin todella raskasta luettavaa.   Pidän siitä, että päähenkilöstä paljastetaan vähitellen lisää tietoja. Tekstissä on käytetty onnistuneesti myös epäsuoraa kerrontaa. Esimerkiksi tästä käy näppärästi ilmi, että kertojan isä on askeettinen maagi: [quote]Hän oli maailmanluokan murtovaras, joka oli murtautuessaan isäni torniin, yhteen maailman turvallisimpia paikkoja menestyneesti. Kunnioitin häntä siitä suorituksesta, mutten oikein jaksanut uskoa, että kukaan halusi ryöstää askeettisen maagin tornin.[/quote]   Sen sijaan esim. tässä virkkeessä informaation ymppääminen vaikuttaa mielestäni liiaksi keinotekoiselta: [quote]Koin siinä tilanteessa viisaimmaksi palautua todelliseen hahmooni, jossa olen olemukseltani pääni ajellut, äärimmäisen tummaihoinen mies. [/quote]Sinänsä tuossa on kyllä luonteva kohta kertoa henkilöhahmon ulkonäöstä, mutta virkkeen voisi silti jakaa kahtia. Yksinkertaisimmillaan: ”Koin siinä tilanteessa viisaimmaksi palautua todelliseen hahmooni. Olin jälleen pääni ajellut, äärimmäisen tummaihoinen mies.” Muutoinkin pidän tavasta esitellä henkilöhahmoa tuolla tavalla vähitellen pitkin tekstiä. Etenkin arvostan, ettei ulkonäköä ole selostettu heti alussa. (Varma tapa latistaa lukijan toiveet heti aloituksessa: "Minun nimeni on Maija. Minulla on punaiset hiukset, tummanvihreät silmät ja keltaiset vaatteet." :tongue: )   Tuo ”olla olemukseltaan” kuulostaa tönköltä ilmaukselta. Toinen tekstistä silmään pistänyt ilmaus on ”omata”-verbi, joka ei kuulu hyvään suomen kieleen. Esim. [quote]hilpeämmän äänen omannut mies sanoi [/quote]Tämän voisi kiertää sanomalla esimerkiksi: ”hilpeämpiääninen mies sanoi” tai ”hilpeä-ääninen mies sanoi”. Pidin muuten tuosta oivalluksesta, että henkilöhahmoihin tutustutaan aluksi pelkästään heidän äänensä kautta. Siinä muodostui heti omanlaisensa mielikuva näistä kahdesta puhujasta.   Joidenkin lyhyempienkin virkkeiden merkitystä on vaikea ymmärtää. Esim. tässä on tapahtunut kenties jokin ajatusvirhe: [quote]Ilman kurkkua on äärimmäisen vaikea huomata.[/quote] Ilman kurkkua – siis mihin se kurkku on kadonnut? Huomata – huomata mitä? Tarkoitus on ilmeisesti kertoa, että kiltalaiset on tapettu (kertoja on tappanut, kuten myöhemmin paljastetaan) ja kenties millä tavoin heidät on tapettu. Kertojan mainitaan olevan kurkunleikkaaja (joka tietty voi olla vain synonyymi palkkatappajalle) ja minulla tulee kurkunleikkauksesta mieleen kurkun leikkaaminen auki, ei siis pään katkaiseminen. Eli ymmärtäisin paremmin vaikkapa: ”Kurkku auki viillettynä on äärimmäisen vaikea puhua.”   Mikäli tekstiä vielä oikolukee, kannattaa kiinnittää huomiota myös sanajärjestyksiin. Etenkin tuollaiset pikkusanat kuin ”jo” ja ”kenties” lipsahtavat helposti epähuomiossa johonkin outoon paikkaan. Saattaa haitata tekstin sujuvuutta tai jopa muuttaa lauseen merkitystä: [quote]Isäni, joka on kenties jo ehdittyään noin tuhannen vuoden ikään maailman voimakkain maagi[/quote] ”Kenties jo ehdittyään” --> Kertoja ei ole varma, onko hänen isänsä jo tuhatvuotias. Jos sen sijaan haluttaisiin sanoa, että isä on kenties maailman voimakkain maagi, voisi sanajärjestys olla vaikkapa: ”Isäni, joka on jo noin tuhannen vuoden ikään ehdittyään kenties maailman voimakkain maagi” --> isä on jo tuhatvuotias ja kenties voimakkain maagi. Tai: ”Isäni, joka noin tuhannen vuoden ikään ehdittyään on jo kenties maailman voimakkain maagi” --> jollei vielä ole voimakkain, niin kenties muutaman sadan vuoden päästä? Omien lauseidensa rakennetta on vaikea oikolukea, koska itse tietty jo valmiiksi tietää, mitä lauseiden on tarkoitus tarkoittaa, eikä siten itse ymmärrä lauseitaan väärin. Mutta lauseita voi käydä yksitellen läpi ja miettiä vaikka, miten lauseen ymmärtäisi, jos rakenne olisi sama mutta sisältö jokin ihan muu.. Esim. ”Mummoni, joka on kenties jo ehdittyään noin sadan vuoden ikään maailman taitavin sukankutoja.” (Tuo ”joka”-lause on tuossa muuten ns. kiilalauseena eli katkaisee hetkeksi päälauseen. Kiilalauseita kannattaa yleensä välttää, koska tekevät tekstistä helposti raskaslukuista.)   Siihen nähden, että tekstin taustalla on ilmeisesti laajempi tarinakokonaisuus, koin pääseväni ihan hyvin sisälle tekstin maailmaan. Palkkatappajista ja killoista ja viimeistään maageista puhuminen tuo heti mieleen jonkinlaisen tutulta tuntuvan fantasiaviitekehyksen.   Hämmennystä aiheuttivat ainoastaan paikannimet. Ajattelin, että fantasiamaailmassa voisi "sattumalta" olla paikka nimeltä Karelia - Babylonian kohdalla ajattelin, että ideana on ollut lainata fantasiamaailman paikoille nimiä meidän maailmastamme - vasta Lähi-idän mainitseminen sai minut tajuamaan, että kyse onkin ilmeisesti meidän maailmamme maantieteestä, vaikka paikka onkin paljon totuttua maagisempi. Jos tarina todella sijoittuu maantieteeltään todellista muistuttavaan vaihtoehtoiseen todellisuuteen, on se minusta niin merkittävä tieto, että siitä tulisi kertoa lukijalle jo aikaisemmin tai ainakin pohjustaa asiaa. Esim. Karelian voisi mainita jo heti ensimmäisessä kappaleessa.   Maailma vaikuttaa muutoinkin mielenkiintoiselta paikalta. Esim. en olisi alun perusteella arvannut, että siellä on junia, ja jäin miettimään, onko siellä jotain muutakin perinteisestä pseudokeskiajasta (joka minulla siis fantasiamaailmasta ensimmäisenä tulee mieleen) poikkeavaa ”nykyaikaista” teknologiaa. Tämän tarinan tarkoitus ei tietenkään ollut maailman esittely, vaan uuden näkökulmahenkilön kehittely ja kokeilu, mutta lukijan voisi saada kiinnostumaan myös kertojasta enemmän, jos kertojan mainitsisi esim. kuljettavan mukanaan tai käyttävän jotain kiinnostavaa ja perinteisestä poikkeavaa laitetta, asetta tai muuta. Vrt. jedit & valomiekka.     Tästä tekstistä näkee, että olet miettinyt tarkkaan, mitä kaikkea haluat kertoa lukijalle, ja mielenkiintoista kerrottavaa on runsain määrin. Se on erittäin hyvä homma. Ilmaisutapaa voi aina miettiä ja muunnella, kun sisältö on jo olemassa. Myös näkökulmahenkilö ja hänen taustatarinansa on tarkkaan mietitty ja esitellään luontevaan tahtiin.