Musta kaupunki sateessa

[b][u]Musta kaupunki sateessa[/u][/b]   Musta kaupunki kohosi sameaan ilmaan hämäränä ja yksinäisenä.   Monet eri kertomukset alkoivat kaikki samoilla sanoilla. Ei ollut väliä ajalla, paikalla tai henkilöllä - alku kuului aina näin. Niin oli tässä maailmassa, ja uskottiin, että niin oli muuallakin. Alun jälkeen tarinat vaihtelivat suurestikin, mutta ensimmäinen lause ei muuttunut edes ajan myrskyissä.   Kaupunki ilmestyi aina joko juuri ennen rankkaa sadetta tai sateen aikana. Toiset kaupungissa vierailleet sanoivat sen tulevan sateen mukana - jotkut uskoivat kaupungin aiheuttavan sateen. Kukaan ei pitänyt säätä sattumana, eivät edes epäileväisimmät. Musta kaupunki ja kaatosade kuuluivat yhteen. Ne olivat sidoksissa toisiinsa. Mikään muu ei kaupunkia näyttänyt sitovan, eivät edes perustavimmat luonnonlait.   Kaupungin olivat nähneet monien eri aikojen ja paikkojen asukkaat. He kaikki kuvailivat kaupunkia kutakuinkin samalla tavalla. He eivät yleensä olleet aiemmin kuulleet tarinoita mustasta kaupungista sateessa. Jotkut kuiskailivat, että ehkä aika ja paikka olivat sille merkityksettömiä. Mielikuvituksellisimpia ajatuksia oli se, että musta kaupunki saattoi ilmestyä ensin myöhempään aikaan ja sen jälkeen varhaisempaan. Uusien aikojen ihmiset pitivät kaupunkia aikakoneena, joka voi kulkea ajassa ja paikassa yhtä vapaasti kuin ihminen tyhjässä huoneessa. Mutta siinä oli muutakin, jota edes viisaimmat eivät osanneet selittää.   Kuten kaikki vierailijat sanoivat, kaupunki oli täynnä kivisiä ja puisia mustia rakennuksia. Monet määrittivät sen keskiajaksi kutsutun kauden tyyliseksi, mutta yksikään oikea aika ei tuntunut sopivalta mustalle kaupungille. Sitä ei ympäröinyt minkäänlainen muuri, ja kadut olivat sileitä ja tuhkanharmaita, kuin yhtä, laakeaa kivilaattaa. Kolkossa ja hämärässä kaupungissa oli useita kukoistavia kukkia ja puita, pohjoisen havupuista salaperäiseen sitruunapuuhun kaupungin keskustassa. Ehkä jatkuva sade sai ne houkutelluksi kasvamaan mustan kiven raoista. Ehkä, niin he sanoivat.   Kaupungin asukkaat olivat vielä ajattomampia kuin talot ja kadut. He käyttäytyivät aina sivistyneesti ja ymmärsivät ihmisiä miltä aikakaudelta hyvänsä. Heidän vaatteensa olivat yksivärisiä, yleensä punaisia, vihreitä ja ruskeita. Ne eivät olisi pistäneet silmään juuri missään tai milloinkaan - niissä ei ollut koristeita, mutta eivät ne olleet karujakaan. Muutama asia kaupunkilaisissa kuitenkin kummastutti.   Kaupunkilaiset eivät näyttäneet käyvän töissä, vaikka siellä olikin joitakin työntekoon sopivia rakennuksia, kuten linnakemainen kirkko sitruunapuun yllä. Kirkonkellojen soitto oli ainoa aikaa osoittava asia mustassa kaupungissa, sillä yksikään siellä vieraillut ei koskaan nähnyt ainuttakaan kelloa. Kaupunkilaiset sanoivat vain, että ne eivät oikein toimineet kunnolla.   He, jotka olivat viettäneet kaupungissa kokonaisen yön, huomasivat myös erään hermostuttavan seikan. Asukkaat määräsivät heidät aina nukkumaan alimmassa kerroksessa, aivan maan tasalla. He olivat suorastaan kiihkeitä sen suhteen - yläkertaan ei koskaan ollut asiaa. Eräs mies kaupungista itki aina, kun asia mainittiin, eikä kukaan vierailija muistanut koskaan tämän miehen olleen iloinen. Aamun tullen useimmat ymmärsivät syyn ehdottomalle kiellolle, mutta toisille tapauksille he eivät milloinkaan löytäneet selitystä.   Joskus erilaiset kaupunkiin uskaltautuvat ihmiset näkivät sateisilla kaduilla muita, jotka eivät näyttäneet yhtään paikallisilta asukkailta. Nämä näyt hämmensivät heitä usein suuremmin kuin mikään muu kummallisuus, sillä aikajanan myöhäisestä päästä tulleet tunnistivat toisinaan selvästi menneen ajan tyyliin pukeutuneita miehiä ja naisia, kun taas ajan alkupäässä syntyneet säikähtivät silmiä häikäiseviä tulevaisuuden ihmisiä. Eri ajasta ja paikasta kaupunkiin astuneet ihmiset tuskin koskaan kohtasivat toisiaan tämän pelottavan erilaisuuden takia, mutta jotkut kaupunkilaiset puhuivat naisesta ja miehestä, joita erotti viisi vuosituhatta ja jotka olivat kaupungissa tavanneet toisensa ja rakastuneet. Harvat uskoivat tätä, mutta eräs kaupungista palannut kirjailija kirjoitti aiheesta suuren tarinan.   Yksi asia häiritsi ja aiheutti unettomia öitä vielä enemmän kuin kaupunkilaisten etäisen kummallinen käyttäytyminen tai näyt menneen ja tulevan muukalaisista. Edellä mainitut seikat pelottivat vierailijoita ensi alkuun, mutta jälkeenpäin ne tuntuivat vain sopivilta kaupunkiin, jossa aika ja paikka olivat häilyväisiä. Siinä oli loppujen lopuksi kyse vain ihmisistä ja rakennuksista jonkinlaisessa ulottuvuuksien välisessä ja ulkopuolisessa poimussa. He pystyivät selittämään ne mielikuvituksella ja fysiikan lakien vääristämisellä. Mutta sitruunapuu vaani heitä unissa ja ajatuksissa, ja joissain se herätti kammon, jolle mikään yksinkertainen ajan ja paikan heittelehtiminen ei vetänyt vertoja.   Se sitruunapuu kasvoi keskellä mustaa kaupunkia, kirkon varjossa. Tai niin useimmat aluksi luulivat näkevänsä, mutta todellisuudessa sitruunapuu heitti kirkon ylle varjon, joka piti auringonvalon etäällä jopa tornin korkeimmasta, terävästä huipusta. Paitsi että hämärässä kaupungissa ei tietenkään koskaan suoraan näkynyt aurinkoa. Mikään ei todella valaissut matalaa ja viattoman näköistä sitruunapuuta pilviä kurkottelevan kirkon takapihalla, jolla ei ollut hautausmaata. Siitä huolimatta varjo oli.   Sitruunapuu myös muuttui aika ajoin. Se kasvoi, kurkotti oksiaan kohti taivasta ja kasvatti lehtiensä keskelle lisää sitruunoita. Se kuihtui, kyyristyi ja pudotti lehtensä ja kirkkaankeltaiset hedelmänsä. Se kutistui, nuoreni ja lyheni kunnes oli vaalea taimi. Ja lopuksi puu näytti täsmälleen samalta kuin ennenkin. Se oli varmasti muuttunut - kasvanut, kuihtunut tai nuorennut - mutta silti se näytti samalta. Tämä ajoi ihmisiä hulluiksi, mutta he, jotka saivat käsiinsä sitruunapuun hedelmän, olivat paljon pahemmassa jamassa.   Sitruunat näyttivät päältä aivan tavallisilta, kuten varsinainen puukin, aina siihen asti kunnes jotkut pahaa aavistamattomat ryhtyivät syömään niitä kuin mitä tahansa sitruunoja. He halkaisivat ne ja puristivat niitä saadakseen sitruunan mehua suuhunsa. Mutta mehua ei tullut. Vaikka he kuinka puristivat, hedelmät vain rutistuivat, eivätkä valuttaneet pisaraakaan. Ne eivät tuntuneet millään tapaa kuivakoilta, mutta silti kukaan ei koskaan saanut niistä sitruunamehua. Eivät ennen kuin poistuivat mustasta kaupungista, ja sitten, jonain päivänä, he saivat huomata, että vesihana valutti veden sijasta haalean keltaista mehua tai sade alkoi äkkiä maistua happamalta kuin sitruuna…   Pahin kohtalo oli heillä, jotka ehtivät syömään mustan kaupungin sitruunan. Se maistui tavalliselta: happamalta, kirpeältä ja raikkaalta. Makua ei olisi erottanut lauantaitorilta ostetusta sitrushedelmästä. Sitruunaa maistaneet vierailijat lähtivät kaupungista, selitellen mielessään kaikkia kohtaamiaan mahdottomuuksia. He palasivat kotiinsa tai jatkoivat matkojaan maanteillä. Jossain vaiheessa jokainen heistä sai käsiinsä omenan, appelsiinin, banaanin tai jonkin muun hedelmän. Kun he kuorivat ne, he näkivät sellaisen hedelmän kuin kuoriin kuuluikin. Kun he söivät minkä tahansa näistä hedelmistä, he maistoivat suussaan happaman, kirpeän ja raikkaan maun - sitruunan. Eivätkä he koskaan enää tunteneet minkään muun hedelmän makua.   Kun tavallisen maailman ihmiset lähtivät mustasta kaupungista sateessa - jos lähtivät, monet nimittäin katosivat, muille tuntemattomista syistä, kaupungin mukana ajan tuulten pyörteisiin - he huomasivat taakseen katsoessaan kaupungin kadonneen. Ei ollut mahtavia salamaniskuja tai pyörremyrskyjä. Sellainen ei sopinut tähän kaupunkiin. Se vain häipyi. Eivätkä muut kuin kaupunkiin jääneet koskaan nähneet sitä toista kertaa.

Hyvin kirjoitettu tarinanpätkä. Erityisesti pidin kielellisestä ilmiasusta - sanankäyttö oli soljuvaa, kielivirheitä ei liiemmin ollut ja tyyli pysyi samana koko tekstin ajan. Teksti oli helppolukuista ja silti nautittavaa.   Ideatasosta en saanut aivan yhtä hyvin kiinni. Ajassa ja paikassa matkaa tekevä kaupunki ei sinänsä ole vieras tai harvinainen idea, ja kaupungin kuvailu teki sen eläväksi, omaksi tapauksekseen. Muut erityisyydet olivat itsensä selittäviä, mutta pihvi eli sitruunapuu jäi liiaksi mysteeriksi - tai sitten olen viime aikoina lukenut liian vähän tällaisia kuvailupätkiä, ja vierautunut ajattelemasta kyllin kekseliäästi. Eli tekstin olennaisin idea jäi hämäräksi. Erityisesti odotin, että koska sitruunapuu näytti muuttuvan ja koska sitruunansyöjille povattiin käyvän vielä mehua tavoitelleita pahemmin, olisi syöty hedelmä alkanut kasvaa syöjien sisällä, ja räjäyttänyt tai ainakin näivettänyt heidät. Nyt kohtalo ei mielestäni tuntunut ainakaan paljon pahemmalta, sillä hedelmiä voi olla syömättäkin, mutta jos vesijohdosta tulee vain sitruunamehua, se on hyvin katalaa.   Pidin siis tarinasta, tai oikeammin sen alusta, sillä siltä tämä tuntui ennemmin kuin itsenäiseltä tarinalta. Haluaisinkin, että kertoisit kaupungista tai sen merkityksestä lisää, eli kirjoittaisit lopunkin tarinan esiin. Kiitos sunnuntaimakupalasta, jään odottamaan arki-iltojen ratkoa.

Kiitos hyvästä palautteesta!   Musta kaupunki sateessa on teksti, jonka kirjoitin viime vuonna luovan kirjoittamisen kurssilla. Alun perin sen ei ollut tarkoitus olla muuta kuin muista tarinoista poikkeava, juoneton, kuvaileva pätkä, jonka avulla saisin vaaditut seitsemän tekstiä kasaan. Mutta kuten tavallisesti käy, se kasvoi mielessäni osaksi muita tarinoita.   Mustalla kaupungilla on tarkoitus, mutta en taida paljastaa siitä kovin paljon. Se selviää mahdollisesti kirjoissa, joita (mahdollisesti) kirjoitan tulevaisuudessa. Kaupungin rooli maailmankaikkeuden tapahtumissa on hyvin merkittävä, sanotaan sen verran.   Sitruunapuun merkityksen olen toistaiseksi jättänyt mysteeriksi itsellenikin. Omastakin mielestäni sitruunamehun vaikutus on karmivampi kuin hedelmän syömisen, mutta mehu ilmestyy vain kerran, kun taas varsinaisen hedelmän vaikutus kestää ikuisesti. No, kauheus on katsojan silmässä.   Laitoin tämän tekstin Risingille antaakseni esimakua kirjoitustyylistäni, ja siitä toivoin saavani palautetta. Hyvä, että pidit juuri tyylistä. Aion vielä kirjoittaa varta vasten tälle foorumille kirjoitettuja tarinoita.