Vuoden 2022 paras lukemasi kirja

Mikä oli paras kirja, jonka luit vuonna 2022 ?

Olen lukenut tänä vuonna leveästi yli 100 kirjaa, enkä näin äkkiä keksi kultaista ykköstä. Ehkäpä Tulen ja jään laulu: Valtaistuinpeli - George R. R. Martin   Tosin... muumikirjat ovat kanssa tässä kovilla

Paras tänä vuonna on ollut Catherynne M. Valenten The Past is Red.

Vaikea sanoa, kun olen lukenut keskenään niin erilaisia romaaneja, joten täytynee nostaa pari huippua:   Heikki Kännö - Ihmishämärä Tosi hieno ekokatastrofia ja ihmiskunnan tulevaisuutta käsittelevä tiiliskivi. Veti täysillä mukaansa mytologia-, taidemaailma ja mysteeriviittauksineen. Olen iloinen, että tällaista kirjallisuutta kirjoitetaan Suomessa. Toivon romaanille Finlandiaa.   Svetlana Aleksijevits - Tsernobylista nousee rukous Aleksijevitsin kirjat eivät ehkä sinällään ole romaaneja, mutta ne ovat todella kiinnostavia haastattelukokoelmia ihmisistä, jotka ovat olleet itse tilanteessa. Tsernobylista nousee rukous kirja käsittelee ihmisiä, jotka olivat Tsernobylissa räjähdyksen aikaan. Odotan kovasti ensi vuonna ilmestyvää Sinkkipojat -kirjaa. Se sisältää Neuvostoliitto-Afganistan -sodan veteraanien haastatteluja heti sodan jälkimainingeissa.

Jaa-a. Tämän vuoden ykköspaikalle taidan nostaa Tian Guan Ci Fu'n Heaven's Official Blessings 1. osan. Uusi kirjailija itselle, tarttui silmiin Tukholman Science Fiction Bokhandelista kansikuvan perusteella - ja takatekstin jälkeen ostoskoriin. Jäin koukkuun ja odottelen parhaillaan milloin Saksan amatsoonit saisivat toimitettua sarjan 4. osan, jota olen jo yli kuukauden odotellut...

[u]Parhaat olivat:[/u] Paolo Bacigalupi: [i]The Windup Girl[/i] Susanna Clarke: [i]Piranesi[/i]   [u]Muut Top 10:[/u] Marc-Uwe Kling: [i]Qualityland[/i] N.K. Jemisin: [i]Murtunut maailma trilogia (2 ekaa oli parhaat osat)[/i] Neil Gaiman: [i]Odd and the Frost Giants[/i] Andy Weir: [i]Operaatio Ave Maria[/i]   Kazuo Isiguro: [i]Klara ja Aurinko[/i] Joe Hill: [i]Strange Weather[/i] Augustina Bazterrica: [i]Rotukarja[/i] Norman Partridge: [i]Dark Harvest[/i]  

Vuotta on vielä vähän jäljellä, mutten usko että tulen lukemaan mitään parempaa kuin Leigh Bardugon [i]The language of thorns[/i]. Täpärästi kakkossijalle jäi Hope Mirrleesin [i]Lud-in-the-Mist.[/i]

Vuotta tosiaan on vielä jäljellä, mutta uskaltaudun sanomaan, että vuoden paras kirja oli Sarah J. Maasin Throne of Glass : Tuhkan valtiatar - osa 2 (sarjan viimeinen (7.) osa)   Se oli niiin upea !   Se oli kaikista parhain, voisin laittaa vielä vuodenvaihteessa muita tosi hyviä tänä vuonna lukemiani kirjoja, sillä niitä on.

Elina Pitkäkankaan [i]Sang[/i] vei täysillä mukanaan ja piti ihan pitkittää kirjan lukemista, koska en olisi halunnut luopua kirjan maailmasta ja hahmoista! Pidin kirjoitustyylistä joka rakensi selkeää maailmaa mutta ei ollut pitkästyttävää, hahmoista jotka ovat muutakin kuin selkeästi hyviä tai pahoja ja luontevasta tavasta upottaa aina ajankohtaisia teemoja eriarvoisuudesta ja identiteetistä tarinaan. Kirjan yhteiskunnassa moni asia on käännetty ympäri tuoden raikkautta vanhoihin asetelmiin. Tarinan toinen osa taitaa tulla syksyllä 2023, hitsi miten sitä selviää siihen asti?!

Sang oli kyllä hyvä ! Odotin sitä paljon. Jotenkin tuntui, että olisin pitänyt siitä enemmän, jos se olisi ollut vähän vähemmän raju, mutta oli kyllä silti ihan älyttömän hyvä.

Vuoden 2022 paras lukukokemus oli minulle Joe Haldemanin [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/837-loputon-sota]Loputon sota[/url].   Joskus tuntuu, että jokin kirja heijastelee erityisen hyvin sillä hetkellä omassa elämässäni läpi käymiäni tai muutoin ajankohtaisesti mielessä pyöriviä asioita. Tämä teos nyt todellakin kolahti tuohon kategoriaan "muut ajankohtaiset asiat", valitettavasti. [img]/media/kunena/emoticons/rs_thinking.png[/img] Sotilas-scifi saati sotakirjallisuus muutoin ei ole minulle juurikaan tuttua. Kesti pitkään oivaltaa, että sotakirjallisuus ei tarkoita sotimisesta intoilemista vaan usein sodanvastaista kirjallisuutta. Niin tämäkin teos.    Vaikka Haldemanin kirja kuvaa sodan epäkohtia siihen mukaan joutuvien yksilöiden näkökulmasta, suretti miettiä, kuinka hyvin asiat tarinan vastoin tahtoaan värvätyillä avaruussotilailla sittenkin olivat verrattuna Venäjän rintamalle lähettämiin kansalaisiin. Kummatkin on lähetetty turhaan sotaan, jossa odottaa hyvin todennäköinen kuolema, mutta toisille sentään on huolehdittu raaka mutta perusteellinen koulutusjakso, uusinta teknologiaa oleva varustus, toimiva haavoittuneet evakuointi ja kuntoutus... Toisille ei. Mikä sinänsä hyvä, ettei hyökkäyssota ainakaan voitokkuutensa takia yhtään ylimääräistä pitkittyisi saati laajenisi, mutta silti sotaan lähetettyjä kansalaisia kohtaan todella väärin, sekin.    Erityisesti kirjan viimeinen keihäin, seipäin, miekoin ja nuolin käyty taistelu sai miettimään, kuinka sodat eivät ole mitään poikkeus- tai häiriötiloja ihmiskunnan historiassa. Ihmisryhmät nyt vain ovat taipuvaisia aika ajoin ryhtymään vihollisuuksiin toistansa vastaan. En tarkoita, että pitäisi tehdä hyökkääjille myönnytyksiä, silitellä päätä ja sympatiseerata. Mutta täytyy ymmärtää, että kyse ei ole vain yhden kansakunnan tai sen johtajan ongelmasta vaan ihmiskunnan jaetusta ongelmasta. Väkivalta, sota ja kansanmurhat tulevat toistumaan, jollei tehdä työtä niiden estämiseksi - ja sen työn tekemisestä ja jatkamisesta on vastuu koko kansainvälisellä yhteisöllä. Tarvitaan yhteistyötä, rakenteita ja mekanismeja, jottei tappaminen ja tuhoaminen toistuisi loputtomiin, kunnes viimeinen joukkio kyyristelee suojassaan miettien, jokohan tuota mahtaisi uskaltaa kurkistaa, saatiinko jo kaikki vai lieneekö siellä ulkopuolella vielä joku tai ylipäänsä jotain jäljellä. [img]/media/kunena/emoticons/rs_skull.gif[/img]   Lopun lisäksi mieleenpainuvimpia kohtauksia oli joukkion ensimmäinen kohtaaminen vieraan elämänmuodon kanssa, missä mielestäni myös hyvin tiivistyi toiminnan mielettömyys:  [quote]"Käskystäni avatkaa tuli. Ampukaa tappaaksenne." "Herra vääpeli... nehän ovat pelkkiä eläimiä." "Potter - jos olette koko tämän ajan tienneet miltä tauruslainen näyttää, niin olisitte ihmeessä kertonut sen. Ampukaa tappaaksenne."[/quote] Ruumiinavauksen avulla sitten koetetaan selvittää, oliko kyseessä vihollinen vai ei. Tyyliin että miltä näyttävät aivot, oliko niissä kenties pahoja aikeita?    Jaa-a. Mistähän löytyisi ihastuttavan kepoinen hyvän mielen kirja tämän vuoden parhaaksi lukuelämykseksi... [img]/media/kunena/emoticons/rs_smirk.png[/img]  

Luin viime vuonna yhden kirjan, eli Renny Harlinin elämäkerran, joten se on myös paras viime vuonna lukemani kirja.

Varmaan Panzram - A Journal of Murder. Siinä on kyseisen sarjamurhaajaan muistelmat ja kommenttia joiltain tyypeiltä aina välissä. Ihmisyyden pimeämpää puolta ruoditaan kovasti.   Aktiivinen lukuharrastus jatkui viime marraskuun alussa, ja olen oikeastaan lukenut vaan hyviä kirjoja.

Oikeastaan voisi sanoa koko Conn Igguldenin ruusujen sota sarjan koska kirjojen laatu on tasaisen hyvä 9-10 koko ajan.

Olen oikeastaan sillä kannalla, että on todella vaikeaa sanoa mistään kategoriasta sitä yhtä parasta on sitten kyseessä kirja, elokuva, musiikki tai videopeli. Voin yleensä vain sanoa vaikka tällä hetkellä mielestäni viisi parasta. Sekin mielipide voi muuttua minuutin kuluttua kun jotain popsahtaa tyhjään kaaliini. Laitan siis viisi itselleni merkittävintä teosta jotka juuri nyt tulee mieleen.   Frank Herbert Dyyni; vaikka pidän itseäni pidemmän linjan scifi harrastajana niin silti tämä merkkiteos oli minulta lukematta. Lyhyesti siis kirja enemmän kuin ansaitsee saamansa suitsutuksen. Teos on 700+ sivua, mutta et tule törmäämään turhaan jaaritteluun tai teennäiseen pitkittämiseen. Dyynissä ikään kuin yhdistyy ison mitan seikkailutarina fantastisiin hahmoihin ja hahmokehitykseen, mukaan lingotaan karu maailma ja koko soppa keitetään hyvässä action padassa, eikä tylsiä hetkiä ole olemassakaan. Huomaat kirjan kuin kääntävän sivuja itsestään, sekä mietit tarinaa silloinkin teet jotain ihan muuta. Hiekkamadot kiehtovat pauloihinsa ja saatat tuntea omituista halua katsoa Treamorsin uudestaan ;-). Olen myös sitä koulukuntaa joka ei jaa kymppejä tai nollia kuin ääritapauksissa, eikä sitä satu joka vuosi lähellekään. Ehkä pikemminkin kymppi tulee kerran vuosikymmenessä ja nollaa on mahdoton saada, jos edes kirjan nimi on kirjoitettu oikein ansaitsee se vähintään yhden pisteen. Dyynille antaisin kouluarvosana 9,5 / -10. Niin lähelle täydellistä lukupakettia se pääsi. Yksi parhaista ikinä lukemistani kirjoista.    Peter Watts Sokeanäkö; ulalaa tässä yhdistyi lähes kaikki mitä olen odottanut ja pitkään. Tietysti tuon sanoi mies joka pitää Alien kahdeksas matkustaja filkkaa ehkä maailman parhaana elokuvana ( viisi parasta Alien, Carpenterin Thing, Kubrikin Avaruusseikkailua, Kellopeli appelsiiniia ja 1982 Blade runneria, ei järjestystä, mutta Alien on ehkä se minulle rakkain ) . Kauhuscifi on harvinaista, tai ainakin hyvä sellainen on sikaharvinaista. Yrittämättä spoilata liikaa kenenkään lukuiloa sai Watts minut laajemmin pohtimaan elämän monipuolisuutta, mahdollisia täysin erilaisia kehityspolkuja ja tietoisuutta ihan toden teolla. Ja mielestäni hyvän kirjan paras tuntomerkki on se, että se jää mieleesi, sitä pyörittelee ja pohtii. Luin kirjan kahdessa päivässä. Taas lähelle kymppiä, vaikka juuri edellisessä mainitsin, etten jaa kymppejä oikeastaan ollenkaan 9+ - 9,5 kouluarvosana.   Alastair Reynolds; Aurinkojen huone. Rakastan avaruusoopperaa, mutta en ollut lukenut kyseistä herraa aiemmin ja sitten bum Aurinkojen huone. Avaruusooppera yhdistettynä dekkaritarinaan, olen lähes sanattoman ihailun pauloissa. Nyt hyllyssäni odottaa seitsemän muuta Reynoldsin kirjaa omaa lukuvuoroaan. Niin halvatun hyvä se oli. Kouluarvosana 9.   Vernor Vinge; Linnunradan ääret. Tämän kirjan tapahtumien mittaskaala, taistelut avaruudessa uskomattomilla nopeuksilla, hahmot ja puhumattakaan nämä älykkäät "hyenakoirat" ja heidän kulttuurinsa hakevat vertaansa mihin hyvänsä teokseen tai kategoriaan. Ostin heti Taivaan syvyydet luettuani Linnunradan ääret. Ja tuskin maltan odottaa milloin taas pääsen uppoutumaan mestarillisen Vingen maailmoihin kouluarvosana 9+ - 9,5.    Stanislaw Lem; Solaris. Taas yksi ajaton mestariteos jota en ollut koskaan lukenut. Mitään järkevää syytä en osaa sille antaa. Kirja on kirjaimellisesti sellainen teos, että sen lopetettuani sitä miettii mitä hittoa minä juuri luin ? Hitaampi lähes kauhuteosmainen lähestyminen toimii lähelle täydellisyyttä. Tämä ehkä Jumalan kaltainen planeetta ja sitä peittävä älykäs meri on selkeästi tiedostava ja lähes kaikkivoipa, mutta mitä se haluaa ihmisestä, jos se ylipäätään haluaan mitään yhdeltäkään ihmiseltä. Ehkä se vain testaa ihmisten rajoja, tekee jotain huvkseen tai ehkä sen syvimmät tarkoitusperät eivät koskaan avaudu meille. Kirja ei lopulta anna valmiiksi pureskeltuja vastauksia, eikä sorru helppoihin kliseisiin. Samalla Solaris pitää hullun pauloissaan ja pistää jälleen ajukopan miettimään syvempiä merkityksiä. Omalla listallani Lemin teos yltää omaan kautta aikain scifi top kymppiin, pyörittelen asiaa miten hyvänsä. Kouluarvosana 9+.   Erityismaininnan saa Philip K Dickin Uneksivatko androidit sähkölampaista. Siis uusintakäännöksen ja kannet "Blade runnerista". Philip K Dick on itselle lähes pyhimyksen ja jumalan sekoitus, enkä voi luoda mitään top kirjalistoja joihin en sijoittaisi useampia herran kirjoja. Toisille tällainen yksipuolinen yhden kirjailijan suosiminen ei mitenkään sovi pirtaan ja tylsäähän se loppupeleissä on, mutta 2022 uusiojulkaisu ansaitsee tulla kuulluksi. Aivan mahtavaa työtä kääntää ja julkaista mitä hyvänsä Dickiä Suomessa. Miten olisi seuraavaksi Oraakkelin kirja tai vaihtoehtoisesti mitä mielenne haluaa. Ostan jokaisen julkaisemanne mestarin teoksen. Philip K Dick on kouluarvosanojen ulkopuolella. Tämä myyttinen amfetamiiniä ja muilla piristeitä polttoaineenaan käyttänyt mies tulisi hakata Mount Rushmoreen. Hail to the king.     Siinä jälleen ylipitkät jorinat. Roger.    

[quote]       [/quote]

Harmittaa kun en oikeastaan edes muista mitä kirjoja luin viime vuonna! Saati sitten mitkä niistä olisi julkaistu viime vuonna... Viime aikoina on muutenkin tullut luettua liian vähän, mutta kun Muumikirjat mainittiin niin luin ainakin uusiksi Näkymätön lapsi-kokoelman. No, sehän on aina hyvä...

Munkin on joskus vaikea, mutta viimeinen Throne of Glass oli niin hyvä, että se oli aika selvää ✨

Minulle viime vuoden ehdoton ykkönen lukukokemuksista oli [b]Annukka Salaman[/b] Ripley - Nopea yhteys. Luin sen riippumatossa loikoillen parin kesäisen päivän aikana. Kirjan parasta antia oli herkullinen dialogi, peliläpät (joista osa meni kyllä ohi sektorin, kun en ihan hc-gamer ole itse), huumori ja siihen päälle vielä poskia punottavat tunteet...   Hyvänä kakkosena tuli [b]Mats Strandbergin[/b] Risteily. Rakastan kaikkia suljetun tilan jännäreitä ja kun siihen yhdistetään vielä hirviöt (tässä tapauksessa vampyyrit), niin viihtyminen oli taattua. Toki vielä kirsikan kakun päälle toi tuo, että tapahtumat sijoittuivat Ruotsinlaivalle.