Laulava ääni olkapäälläni
Sidottu.
Itsemurhan tehnyt arkkitehti Isack Newcomen löydetään kotoaan, jonka hän on tapetoinut uudelleen kuolinilmoituksilla. Viimeiseksi viestikseen hän on jättänyt uhmakkaan julistuksen syyllisyydestään.
Vain yksi seinä huoneistossa ei ole ilmoitusten alla, mutta sekään ei ole tyhjä, vaan tapetin päälle on maalattu suuri taideteos, joka esittää Aatamia ja Eevaa paratiisin ja helvetin rajamailla.
Isack Newcomen on jättänyt jälkeensä myös pinon päiväkirjoja, joista paljastuu kaikki se, mitä hän piti todellisuutenaan. Tuomittuaan taiteilija-arkkitehdin ensin hulluksi, murhaväitettä tutkiva poliisikaksikko ajautuu yhä syvemmälle taiteilijan sairaaseen menneisyyteen, jonka ainoat valopilkut ovat mielikuvaranta ja pienen pojan hengenvaarallinen sairastuminen.
Mutta kuka tuokaan taiteilijalle mielikuvat?
Esikoiskirjailijan ajatuksia herättävässä dekkarissa liikutaan taitavasti jännityksen, kauhun ja draaman viitoittamalla tiellä. Kirjailijan omintakeinen tyyli tempaisee lukijan mukaansa matkalle ihmismielen mysteereihin.
Laulava ääni olkapäälläni on Peuran esikoisromaani. 22-vuotias Aleksi Peura asuu pääkaupunkiseudulla ja opiskelee yleistä historiaa Helsingin Yliopistossa.
Käyttäjät lukeneet myös
Aleksi Peura
Aleksi Peura (s. 1990) on Nurmijärvellä kasvanut, piakkoin Helsingin yliopistosta valmistuva humanisti, pääaineenaan yleinen historia. Kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi hän kuuntelee kohtuuttomia määriä heviä, josta hän pyrkii kirjoittamaan päivittäin.
Muita teoksia kirjailijalta Aleksi Peura
Kirja-arviot ja kommentit
Kirjan alku antaa odottaa aika paljon, mutta valitettavasti lopussa petyin vähän auki jääneiden kysymysten määrään. Isack Newcomen on loistava hahmo, jonka lapsuus oli kaikessa karmeudessaan viihdyttävää luettavaa. Pidin myös paljon poliisikaksikosta, etenkin Nelsonista ja hänen asennoitumisestaan Newcomenin kirjoituksia kohtaan. Itse pidän pääsääntöisesti tarinoista, joissa on selkeä loppuratkaisu, selkeä loppupäätös. Kyllähän tässäkin kirjassa loppu on, mutta minua jää häiritsemään se, miten paljon vaivaa kirjailija on nähnyt luodakseen ongelmakohtia ja esittääkseen kysymyksiä. Lukija saa vaikutelman, että kysymyksiin vastataan, minkä vuoksi jälkimakuna suuhun jää pettymys, kun avoimeksi jää niin paljon. Kirjan juoni, henkilöt, kerronta ja lähestymistapa miellyttivät minua ihan alusta saakka. Joissakin kohdissa minua häiritsi se, ettei kappaleesta aina käynyt ilmi, kuka henkilöistä oli puheenvuorossa. Henkilö, jonka kautta tapahtumia kuvailtiin, saattoi myös vaihtua hyvin yhtäkkiä. Onnistuin bongaamaan muutamia kirjoitusvirheitä, mutta niitä ei ollut häiriöksi asti. Häiritseviä tekijöitä sen sijaan olivat rinnastukset (kuin geigermittari Fukushimassa, kuin Thorin vasara) sekä viittaukset Lovecraftiin – Huom, Peuraa ei voi syyttää siitä, etten minä ole lukenut yhtäkään Lovecraftin teosta! Huolellisemmalla viimeistelyllä ja perusteellisemmalla lopetuksella olisin antanut enemmän tähtiä.