Alkuteos ilmestynyt 2023. Suomentanut Taimi Tornikoski. Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen. Sidottu.

Ihmiskunta ei ole yksin...

Christopher Paolinin upea avaruusseikkailu vie elämän tärkeimpien kysymysten äärelle.

2230-luvun puolivälissä avaruustutkimusryhmä löytää näennäisesti asumattomalta planeetalta jotain outoa: 50 kilometriä leveän onkalon, joka ei ole syntynyt luonnollisesti. Kuka sen on kaivanut ja miksi? Ryhmän on laskeuduttava selvittämään mysteeriä tuntemattomassa maastossa. Jokainen askel, jonka he ottavat kohti salaperäistä kuilua, vie heitä joko lähemmäs suurta unelmaa tai valtavaa riskiä. Ja menneisyyden haamut ovat koko ajan heidän kintereillään...

Fraktaalikohinas on kirjailijamestarin vaikuttava scifi-trilleri ihmisen ensikohtaamisesta vieraan elämänmuodon kanssa. Tarina sijoittuu 20 vuotta ennen Tähtien meri -kirjan tapahtumia.

Christopher Paolini (s.1983) oli vain 15-vuotias ryhtyessään luomaan Eragonista kertovaa kirjasarjaa, josta tuli maailmanmenestys. Kipinän kirjoittamiseen antoivat muinaistarut ja fantasiakirjallisuuden klassikot. Paolinin uusi aluevaltaus on mahtava eeppinen avaruussaaga, Infinitum. Tähtien meri, jonka suomennos ilmestyi vuonna 2021. Paolini asuu Montanassa, Yhdysvalloissa.

Julkaistu
19.1.2026 (Tammi)
Suomentanut
Taimi Tornikoski
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Tähtien meri

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
80
72
62
51
40
30
20
10
Risingshadow

Ole ensimmäinen arvostelija

Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja