Ihmiskunnan loppulaukka

Arto Paasilinna

5.9 / 10
10 arvosanaa

Päällys: Pekka Vuori. Sidottu, kansipaperi.

Eihän tässä näin pitänyt käydä. Leikataan vuotta 2005 ja tilastot puhuvat karua kieltä ihmiskunnan alasajosta. Syntyvyys on hiipunut, sitten romahtanut ja lopulta tyssännyt koko maailmassa. Lemmenleikit maistuvat kuten ennenkin mutta lapsia ei synny.

Hevosmiehet tekevät toki parhaansa. Puhuvien suomenhevosten legendaarinen kouluttaja, entinen eläinlääkäri Tarmo Saamakorpi näyttää mistä väry käy: hän lähtee siitostoimeen hevosmiehen tyylillä. Vanha uskollinen Haaveri-Aaroni ratsunaan hän karauttaa Orimattilan tilaltaan naisiin mutta tällä kertaa jaloin, epäitsekkäin aikein. Ihmissuvun on jatkuttava, ja vanhan konitohtorin värkeissä on vielä varaa.

Mutta ei sota yhtä miestä kaipaa, eikä ikämieheksi jo ehtinyt Saamakorpikaan ihmeitä voi tehdä. Perillinen kuitenkin syntyy, Toivo Armas, potra poika ja syntyessään maailmansensaatio. Poika varttuu Orimattilassa isä-Tarmon hevostilalla kätilöäitinsä Tainan hellässä hoidossa. Hevoset, maineikkaan Eri-Aaronin suomea taitavat jälkeläiset ovat pojan parhaita ystäviä.

Miten maailma asettuu, kun se vähin erin hiljenee? Miten asiansa ja elämänsä ratkaisee ihmiskunnan nuorin mies? Työsarkaa on lujasti, niin miehellä kuin pollellakin. Toivo Armas ja Humu-Aaroni ovat tiukan haasteen edessä.

Arto Paasilinna vie lukijat uuteen vuosituhanteen mehevässä fantasiassaan. Ihmiskunnan loppulaukka on kolkko ajo, mutta se ajetaan repäisevällä vauhdilla ja tyylillä. Paasilinnan tapaan.

Julkaistu
2000 (WSOY)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. FreakyMike
    lisäsi kirjan omistettuihin
  2. Päitsy
    lisäsi kirjan omistettuihin
  3. Päitsy
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  4. Wanda
    lisäsi kirjan omistettuihin
  5. Velma
    kirjoitti kirja-arvion
  6. Jussi
    muokkasi kirjan tietoja
  7. Mr Funk
    lisäsi kirjan omistettuihin
  8. stålman
    lisäsi kirjan omistettuihin
  9. Carthanie
    lisäsi kirjan omistettuihin
  10. max
    antoi kirjalle arvosanan 5/10
  11. Velma
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  12. Apostolinkyyti
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  13. FreakyMike
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  14. Risingshadow-ylläpito
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  15. Lis
    antoi kirjalle arvosanan 4/10
  16. Jackalbury
    antoi kirjalle arvosanan 4/10
  17. Saruwine
    antoi kirjalle arvosanan 4/10
  18. Iivari
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  19. Fantasyfan
    lisäsi kirjan tietokantaan
  20. Emmy
    lisäsi kirjan omistettuihin